Sunnuntai 22.4.2018

Tutkijoilta karu väite: Suomen armeija valikoi varusmiehet – ”Siksi pienituloisimmat eivät ole armeijassa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.4.2018 12:04
  • Kuva: Puolustusvoimat
    Kuva
    Armeijan käyneillä ihmisillä on jo nuorina keskimäärin parempi tulotaso kuin armeijan käymättä jättäneillä. Asiaa selvittäneiden tutkijoiden mukaan tämä johtuu ainakin osin siitä, että puolustusvoimat valikoi varusmiehiä.
|

Armeijan käyneillä ihmisillä on keskimäärin parempi tulotaso jo 30-vuotiaina kuin armeijan käymättä jättäneillä, ilmenee Aalto-yliopiston, VATT:n, Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoista tekemästä tutkimuksesta. Tutkimuksesta uutisoi Talouselämä.

Tulotasoa ja armeijan yhteyttä oli selvitetty, kun henkilö oli 30-vuotias. Parhaiten ansaitsevassa kymmenyksessä 30-vuotiaista miehistä yli 80 prosenttia oli käynyt armeijan. Tulotasoltaan alhaisimpaan kymmenykseen kuuluvissa armeijan käyneitä oli selvästi vähemmän, alle 60 prosenttia.

Mitä isommat ansiot, sitä todennäköisemmin henkilö on suorittanut armeijan. Tutkijoiden mukaan syy parempaan tulotasoon ei kuitenkaan ole siinä, että armeija opettaisi työelämässä menestymisen taitoja.

– Armeija valikoi miehiä, eikä suinkaan ota palvelukseen kaikkia. Sen tähden pienituloisimmat ja huonommin pärjäävät eivät ole armeijassa, tutkimusta tekemässä ollut professori Roope Uusitalo väittää.

– Armeija ottaa sisään 70 prosenttia miehistä, eikä se ole sattumanvaraista, ketä siellä on. Se ottaa sen paremman 70 prosenttia, kuten kaikki muutkin. Armeija valikoi kuten työnantajatkin.

Puolustusvoimat kiistää väitteen siitä, että armeija valikoisi varusmiehensä.

– Ei pidä paikkansa. Se on asevelvollisuuslaki, tai oikeastaan perustuslaki, mikä määrää, että jokainen on maanpuolustusvelvollinen. Asevelvollisuuslaki ei anna minkäänlaista mahdollisuutta tehdä valikointia. Jokainen, joka on asevelvollisuuskelpoinen, se me koulutetaan, Pääesikunnan koulutusosaston erikoissuunnittelija Kari J. Laitinen sanoo Talouselämälle.

Laitinen huomauttaa, että on eri asia, jos henkilö ei ole palveluskelpoinen. Silloin hän voi saada vapautuksen armeijasta.

– Mutta se tapahtuu lääketieteellisin perustein, ei valikoinnilla, jota asevelvollisuuslaki ei mahdollista, hän vakuuttaa.

– Armeijaan pääsee kaikki halukkaat. Se on kansalaisvelvollisuus, joka on mahdollistettu jopa naisille vapaaehtoisen palveluksen muodossa.

Tutkimuksessa oli mukana noin 400 000 varusmiestä, jotka olivat syntyneet vuosina 1967–79.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Mäki

Onko tutkimuksessa kysyttä armeijaan kelpaamattomilta, oliko poisjääminen heidän oma tahtonsa? Arvaisin, vailla mitään tietoa, että ainakin 90% armeijan väliin jättäneistä ei sinne edes halunnut.

”Syy parempaan tulotasoon ei kuitenkaan ole, että armeija opettaisi työelämässä menestymisen taitoja”
Jos näin on, niin onko armeijalla myöskään mitään merkitystä tulotasoon?

Onko se muuten työnantajien syytä, jos ihminen ei sovi työelämään?

Kari Kallio

Kysymykselle, miksi vesi on märkää, voisi olla hyvä oiva paikka HS:n "Lasten tiedekysymykset" -palstalla, joka muuten julkaistiin täänään (B9).
Vesi tuntuu märältä, koska se kastelee helposti esim. ihomme, vastaisi tiedemies lapsille. Kuitenkin märkyyden tunne liittyy ennemminkin kuivumiseen. Kuivumiseen tarvitaan aikaa ja paljon lämpöä, koska vesi koostuu pienistä, helposti toisiinsa takertuvista vesimolekyyleistä. Haihtuessaan iholta vesi viilentää sitä, mikä on märkyyden seuraus.
Märkyys asia ei siis ole mitenkään itsestään selvä asia, vaan hyvinkin monitahoinen kokemus.

Ilpo Laaksonen

Itse en mennyt armejaan, koska koen kunnioittavani itseäni ihmisenä. En suomen kansalaisena tai työntekijänä. Se on sitten työnantajan ongelma, jos ei pysty ymmärtämään että ihmisillä on jalompia, humaanimpia, henkisempiä, vastuullisempia arvoja kun täyttää ns. Kansalaisvelvollisuus. Ihmiset joita rakastan on minulle tärkeitä, muut saavat painua hevon vi..., miksi ihmeessä suojelisin suomen kansalaisia tai välittäisin työllisyydestä? Onko tutkijat perillä että ihmiset on ihmisiä?

Harri Kota-aho

No harmittaa se varmaan,kun joutuu armeijassa luopumaan itsenäisyydestä. Näkisen sen myös kasvun paikkana elämässä joutuu sietämään muita ihmisiä, ja tulemaan toimeen muiden kanssa, ja sietämään epämukavuutta, että ei saa elää,miten haluaa. No me muut suojellaan ja välitetään muistakin. Voit elää aivan rauhassa läheistesi kanssa.

Ilpo Laaksonen

Mä en elää läheisteni kanssa, ja suojelen niitä parhaiten pärjäämällä/sietämällä yksin. Itsenäisesti tässä elään ja siedän tai olen sietämättä ihmisiä. Mä en vissii tästä korkeammalle pysty kasvaa, käteni on kirjaimellisesti sidotut.

Johan Johansson

Jaloutta ja vastuullisuutta... omasta mielestäni on jalompaa ja vastuullisempaa palvella toisia suomalaisia ja olla valmis vaikka henkensä uhalla puolustamaan näitä. Mikä on jalompaa kuin olla valmis laittamaan henkensä alttiiksi toisten suojelemiseksi?

Tosin toivottavasti kukaan ei ikinä joudu laittamaan henkeään enää alttiiksi toisten suomalaisten suojelemiseksi sodassa. Mutta ylipäätään, Puolustusvoimien ensisijainen tehtävähän on olla tai ainakin näyttäytyä riittävän vahvana, jotta tänne ei kannattaisi poliittisen omaneduntavoittelun vuoksi kenenkään hyökätä - ja tätä tehtävää myös varusmiehet palvelevat ollessaan armeijassa.

Juhani Norbäck

Kaunopuheinen perustelu, jossa viilakoiran ydin kuitenkin lienee se, että kyseinen henkilö ei kestä auktoriteettia, ts. sitä, että joku toinen kertoo, missä kaappi seisoo, ilman että siihen olisi sen kummempaa nokan koputtamista. Tällaiset ihmiset - joita nykyään ilmeisesti on valitettavan paljon - eivät tietenkään sovellu armeijaan, koska sotilaallinen kuri on asepalveluksen perusta.

Tommi Vilkka

Ei ole tutkija käynyt armeijaa? Tottakai puolustusvoimat valikoi "jättää mielenterveys ongelmaiset, kehitysvammaiset tai fyysisen sairauden/onnettomuuden omaavat pois" mutta hienoa että on joku oikeasti jaksanut miettiä että mistähän saisi hyvän salaliittoteorian.

Risto Salonen

Olisiko ollut tarkoitushakuinen tutkimus ja siitä vedetyt johtopäätökset.
Kumpi oli ennen muna vai kana; kumpi oli syy kumpi seuraus.
Työnantaja ei ota riskiä työntekijöitä palkatessaan: jos ei ole suorittanut varusmiespalvelusta syystä tai toisesta, onko riskiä, että ei pärjää työssäkään.

Harri Kota-aho

Ei armeijaa voi pelkästään moittia sen takia,että annetaan asekoulutusta. Päin vastoin se antaa kuvan armeijan käyneille miksi aseita ei pidä käyttää,kuin äärimmäisen tarkoitukseen eli ampumiseen. Siellä on jokaisella alokkaalla samat mahdollisuudet se on vain itsestä kiinni otanko vastuuta vai sulanko joukkoon. Nähdeksäni sillä ei ole mitään tekemistä tulotasoilla. 40v takaisin ei ollut mitään asiaa poliisiksi tai upseeriksi vanhempien poliittisten suuntauksen vuoksi näille urille. Kuvittelisin aikojen jo muuttuneen.

Erkki Häkkinen

"Armeija valikoi miehiä, eikä suinkaan ota palvelukseen kaikkia. Sen tähden pienituloisimmat ja huonommin pärjäävät eivät
ole armeijassa", tutkimusta tekemässä ollut professori
Roope Uusitalo sanoo"
Voi pyhä yksinkertaisuus näitä tutkimuksia ja niiden tulkitsijoita. Puolustusvoimissa palveluksensa suorittava nuori saa sieltä hyvin paljon, erityisesti sosiaalisia taitoja, tämä on erittäin tärkeä asia. Tämä myös mahdollistaa selviytymistä myöhemmin siviilissä. Tiedän ja tunnen asian sisältäpäin lähes 30v palvelusuran takia.

Moni nuori oli arka, jopa pelokas tullessaan palvelukseen mutta pois lähtiessään aivan toinen henkilö. Tämä selittää näiden "kaikenlaisten" professorien ja tutkijoiden ihmettelyä, miksi tätä ei tutkita.
Tiedän myös sen että kaikki eivät pärjää palveluksessa. Ei ole PV:n tehtävä kannatella näitä ihmisiä, PV:n tehtävä on tuottaa Sodanajan joukkoja jotka pystyvät tätä maata puolustamaan.
Kyseisen tutkimuksen kohde on mollaava ja syyllistävä, mistä näitä tällaisia oikein löytyy ja mikä on heidän takoituksensa?

Jarkko Palmgren

Ensinnäkin otsikko on harhaanjohtava. Pääsääntöisesti kaikki ovat ennen armeija-aikaa todella pienituloisia. Siinä n.19 v. iässä ei monellakaan tuloja ole.

Toki armeijan jälkeistä tilannettahan tulotasoissa tuossa tarkoitetaan pidemmällä aikavälillä.

Veikkaan , että toinen merkittävä korrelaatio löytyy vasemmistoliiton ja vihreiden kannatuksen sekä sivari- ja kieltäytyjä sekä rauhan aikana vapautettujen porukoista.

1918 - ja 60-70 -luvun vanhempien nuuruuden tapahtumatko jäsentävät ideologista reaktiota?

Erityisesti vasemmistoliiton porukoissa on kumma itäisen naapurimme kaksoisstandardi - reagointi yhä voimissaan. Vasemmistoliiton sekä koko vihervasemmiston agenda on tuputtaa Kalifornian elokuvateollisuudesta lähtenyttä länsimaiden liberalismina syötettyä sateenkaariagendaa kaikin mahdollisin konstein ja fiksoitumalla USA:aan. Sitten puolustusasioissa ja NATO-kysymyksessä käännetään takki äkisti yllättäen täysin nurinpäin . Ollaankin sitä mieltä , että Neuvostoliitto on rauhan aseineen yhä hengissä ja Venäjä- Neuvostoliitto on kaikissa toimissaan kansainvälisesti kaiken kritiikin ja vastatoimenpiteiden suojassa. Viher-vasemmistossa ikäänkuin napsahtaa päässä soimaan toinen levy. Vasemmistoliiton naivit äänestäjät eivät kykene näkemään tuota ristiriitaa !!!

Sosialismin uhreja ei muisteta, eikä sosialismin totalitarismin muistopäivää edelleenkään näyttävästi missään vietetä.

Siinähän olisi yksi laajamittaisen suruliputuspäivän paikka koko EU:n alueella! Miksei vasemmisto kykene tuomitsemaan itseään? Muut ovat välinpitämättömyyttään jättäneet asian vähälle huomiolle. On keskitytty vain oikeiston pahuuteen ,ja journalistit pitävät siitä ja sen tuomitsemisesta kyllä huolta. Journalisti opiskelijoista ylivoimaisesti suurinosa on viher-vasemmiston kannattajia! MOT!

Johan Johansson

Eiköhän syy ole pikemminkin siinä, että ne, jotka välttelevät palvelusta, ovat muutenkin vastuuntunnottomampia, ja siten myös menestyvät mahdollisesti muussakin huonommin.

Lisäksi tietenkin vaikeammin vammautuneet, jotka saavat automaattisesti vapautuksen, ovat varmasti keskimäärin huonotuloisempia, kuin terveet, joista valtaosa suorittaa palveluksen.

Kati Kämäräinen

Aikamoinen älähdys tuli näiltä "parempituloisilta armeijan käyneiltä". Missään tapauksessa ei voi pitää paikkaansa? Miksi on niin vaikea uskoa, että valtio voisi tässä(kin) asiassa suosia tietynlaisia ja pitää "lakaista" koko tutkimus maton alle sillä perusteella, että syyllistetään esim.köyhän yh-äidin poikaa, joka ei pääse seulasta läpi ja todetaan, että "ei se varmaan ees halunnu sinne"?

Onko "Nousukausi"-leffa tuttu? Eikö tosiasia ole, että luokkajako on jo tätä päivää yhteiskunnassamme? Eikö tosiasia ole myös se, että armeijan käynnistä hyötyy lähes jokainen yksilö? Eikö tämä olisi aika edullinen tapa huolehtia siitä, että se "nenä niistetään ja housut nostetaan"? Että on kyseessä sitten syy tai seuraus, että "armeijan käyneet on parempituloisia kolmekymppisenä", niin aseVELVOLLISUUDESTA tulee taas aseVELVOITE?

Että palveluksen välttääksesi olet oikeasti joko rampa tai hullu.