Keskiviikko 26.9.2018

Kokoomuksen puoluehallitus torjuu Jan Vapaavuoren kapinan: ”Uudistukset menevät läpi”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.4.2018 18:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
|

Maakuntauudistus on kokoomuslaisille edelleen vastenmielinen pala nieltäväksi, ilmenee Talouselämän ja Uuden Suomen kyselystä kokoomuksen puoluehallituksen jäsenille.

Kyselyyn tavoitettiin kaikki puoluehallituksen 16 rivijäsentä naisten liiton Sofia Vikmania lukuun ottamatta. Tyytymättömyys keskustan ajamaan 18 maakunnan malliin tulee ilmi miltei kaikissa vastauksissa.

–Se nyt varmaan on ihan selvää, että kovin moni kokoomuslainen ei ole niin innoissaan tästä maakuntapuolesta, sanoo Henrik Vuornos kokoomuksen nuorten liitosta.

–Emme me siitä täällä Tampereella ole riemuinneet, kertoo Leena Kostiainen Pirkanmaan kokoomuksesta.

Keski-Suomessa ja Savo-Karjalassa ollaan samoilla linjoilla.

–Maakuntauudistus ei ole ollut meidän ajatuksenamme, katsoo Keski-Suomen kokoomuksen Lotta Ahola.

–Kokoomus ei tätä väliportaan hallintoa ole koskaan periaatteellisesti kannattanut, sanoo Pekka Leskinen Savo-Karjalan kokoomuksesta.

Kokoomus näyttää kuitenkin tehneen päätöksen, että keskustan kanssa sovittu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä maakuntien hallinnon uudistukset niellään nyt nahkoineen karvoineen. Alussa mainitut lainaukset saavatkin seuraavia jatkovirkkeitä:

–Mutta nyt sen kanssa on tultava toimeen, tarkentaa Pekka Leskinen.

–Mutta kyllä se nyt tässä menettelee, täydentää Leena Kostiainen.

–Mutta olisihan se nyt aika karmiva tilanne, jos seuraava hallitus taas aloittaisi sote-uudistuksen tekemisen (alusta), liseää Henrik Vuornos.

Helsingin kapina

Ehkä myönteisin arvio maakunta- ja sote-uudistuksesta tulee Varsinais-Suomen kokoomusjohtajalta Juha Vanhaselta.

–Uudistus tarvitaan, koska nykyinen järjestelmä ei toimi. Tällä päästään eteenpäin, Vanhanen sanoo.

Täysin eri linjalla ovat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.), jotka vaativat julkisesti koko uudistuksen peruuttamista, mikä johtaisi todennäköisesti hallituksen kaatumiseen.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona ylimääräisessä kokouksessaan lähes yksimielisesti sote- ja maakuntauudistuksen protestikirjelmän, joka on tarkoitus toimittaa tiedoksi eduskunnan valiokunnille. Myös kokoomuksen ryhmä hyväksyi protestikirjelmän, vaikka puolue on hallituksessa sitoutunut toteuttamaan molemmat uudistukset.

Kirjelmän esitellyt Vapaavuori sanoi puheessaan valtuustolle, että hallituksen on oltava ”joko tyhmä, vastuuton tai molempia”, kun se sivuuttaa Helsingin ja muiden kaupunkien edut.

Juha Vanhasen mukaan puheet hallituksen kaatumisesta sote- ja maakuntauudistuksiin ovat liioittelua.

–Sellaista ei ole ilmassa, eikä siihen ole tarvetta. Uudistukset menevät läpi.

”Varovaisen kriittistä”

Erityisen hankala tilanne on puoluehallituksessa Helsinkiä edustavalle Maarit Vieruselle. Hänen olisi tuotava esiin helsinkiläisten kriittisiä kantoja, vaikka hän haluaa samaan aikaan tukea puolueen puheenjohtajaa Petteri Orpoa. Kaiken lisäksi Vierusen täytyy Helsingin piirin puheenjohtajana valmistella omia joukkojaan syksyn maakuntavaaleihin.

–Eihän tämä tilanne helppo ole. Täysin ymmärrämme pormestari Vapaavuoren ja kokoomuksen valtuustoryhmän kannan, emmekä missään nimessä ole siitä eri mieltä. Helsinkiläisiähän me olemme, Vierunen muotoilee.

–Kun katsoo, miten helsinkiläiset tähän suhtautuvat – muutkin kuin Vapaavuori – niin enhän voi ottaa muutakaan kantaa (puoluehallituksessa). Helsingissä me suhtaudumme tähän varovaisen kriittisesti, Vierunen muotoilee.

Hän saa varovaista tukea Uudenmaan piirin puheenjohtajalta Jussi Koskiselta, joka myöntää, ettei ole perehtynyt kokoomuksen ajamaan soten valinnanvapausmalliin sanoakseen siitä mielipidettään. Maakuntauudistuksen hän kuitenkin haluaisi hylätä.

Koskisen mielestä parempi vaihtoehto olisi ollut jatkaa kuntaliitosten tiellä.

–(Terveydenhoidon) hoitoketjuja olisi voitu yhtenäistää myös ilman maakuntauudistusta.

Hän antaa tukea myös Elina Lepomäelle, puolueen toiselle sote-kapinalliselle.

–Teoriassa Lepomäki on oikeassa monessa asiassa. Mutta kokoomuksella ei valitettavasti vielä ole 51 prosentin markkinaosuutta, niin joudumme tekemään kompromisseja, Koskinen sanoo.

”Maailmaan mahtuu puhetta”

Lapin piirin puheenjohtaja Heikki Autto sanoo kannattavansa uudistuksia, mutta muistuttaa kokoomuksen alkuperäisestä tavoitteesta.

–Malli olisi vielä parempi, jos sotea varten olisi viisi itsehallintoaluetta ja muita maakunnalle suunniteltuja tehtäviä varten 18 itsehallintoaluetta, Autto sanoo.

Pirkanmaan Kostiainen kiteyttää puoluehallituksessa vallitsevan suhtautumisen Vapaavuoren kritiikkiin lyhyesti.

–Kyllä tähän maailmaan puhetta mahtuu.

Keski-Suomen piirijohtaja Lotta Ahola, Savo-Karjalan Pekka Leskinen ja kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos näkevät Vapaavuoren puolustavan korostetusti Helsingin etua.

–Jos katson pienen Jämsän kunnan näkökulmasta, niin maakuntauudistus on ainut, mikä meidän talouden pelastaa, Ahola sanoo.

–Siksi minusta on hieman vastuutonta lähteä kaatamaan tässä vaiheessa tämän tyyppistä hanketta, hän kommentoi pääkaupungin kapinointia.

”Petterille vahva tuki”

Vapaavuori saa myös jonkin verran ymmärrystä kritiikilleen, jossa epäillään maakuntauudistuksen olevan haitaksi Helsingin lisäksi maakuntien keskuskaupungeille.

–Ymmärrettävä huolenaihe, mutta meidän on ajateltava kokonaisuutta, sanoo Varsinais-Suomen Vanhanen.

–Kipupisteitä on, ja itse olisin nähnyt, että isoille kaupungeille olisi voinut antaa enemmän valtaa kasvupalveluiden järjestämisessä. Mutta nyt kun se on mennyt tämän tyyppisesti, niin sen kanssa on elettävä, Pekka Leskinen sanoo.

Suurten kaupunkien näkökulmaa korostaa myös Pirkanmaan Kostiainen, joka on Tampereen entinen apulaispormestari.

–On hyvä huomioida, että suurilla kaupungeilla on toimintaedellytykset jatkossakin, koska suuret kaupungit ovat jatkossakin talouden vetureita, eikä ole merkityksetöntä, miten niillä menee, Kostiainen sanoo.

Jos Vapaavuori saa ymmärrystä, niin Orpon arvosanat puoluehallitukselta ovat siihen verrattuna ylivertaiset. Jopa uudistusten kriitikot kiittelevät puheenjohtajaa.

–Luottamus Petteriin ei ole minnekään kadonnut, sanoo Maarit Vierunen Helsingistä.

–Orpo on kärsivällinen, sanoo Jussi Koskinen Uudeltamaalta.

–Luottamus Petteriin on hyvä, kapinahenkeä ei ole, toteaa Jussi Taittonen Pohjanmaalta.

–Olen tukenut Petteriä koko ajan, sanoo Janika Takatalo opiskelijajärjestö Tuhatkunnasta.

–Petterille vahva tuki, katsoo Tomi Kaismo Pohjois-Pohjanmaalta.

”Hallituskriisi satuilua”

Kokoomuksen sääntöjen mukaan puoluehallituksen tehtävä on johtaa toimintaa puoluekokousten ja puoluevaltuuston linjausten mukaisesti sekä tehdä aloitteita puolueen toiminnan kehittämiseksi. Puoluehallitus myös valmistelee ja ohjaa puolueen vaalitoimintaa.

Puoluehallituksen jäsenet edustavat kokoomuksen piiri- ja jäsenjärjestöjä. Sääntöjen mukaan kansanedustajilla ei saa olla hallituksessa enemmistöä.

Puolueen varapuheenjohtajista kyselyyn vastasi Janne Sankelo. Hän piti kysymystä hallituksen mahdollisesta kaatumisesta sote-kiistoihin ”satuiluna”.

–Esitykset menevät läpi, Sankelo sanoo.

Lue myös:

Espoon yllätetty kokoomuspomo ärähtää Jan Vapaavuoren paljastuksesta: ”Vähän herättää ihmetystä”

Antti Kaikkosen sote-perustelu ihmetyttää: ”Samalla logiikalla Kaivopuistossa voisi nyt olla 4-kaistainen moottoritie”

Vetoomus valtuustossa: ”Katseet kääntyvät kokoomuksen kansanedustajiin – Kaatakaa sote”

Sampo Terho kohautti valtuustossa: ”Lupaan palauttaa kokouspalkkioni – Emme ole täällä vaikuttamassa”

Jan Vapaavuori paljastaa: Helsinki teki hallitukselle ehdotuksen, josta vaiettiin – ”Tämä tarina on kaikkea muuta kuin taputeltu”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Kokoomuksen puoluhallitus ja johto haluaa tieten tahtoen toimi kansan käsityksiä vastaan.
Jos asiasta kansanäänestys järjestettäisiin niin varmasti kaatuisi sote-maakuntahallinto kalastuskauppa isolla marginaalilla.

Niin tyhmää ei kansakaan ole etteikö se tässä asiassa ymmärtäisi että jussita ja pörssit yrittävät jakaa heidän rahat keskenään ja jättä luun kaluttavaksi.

Tätä kansalaisille haitallista hanketta siis johtavat Orpo, Sipilä ja Terho taustajoukkoineen. Tämä on äänestäjien syytä painaa pitkään poliittiseen muistiin

Harri Tapani

Eivät äänestäjät mitään muista, ja äänestävät sitä mitä ennenkin sen kummemmin ajattelematta. :P

Se tässä on ongelmana, että tiettyjä asiota ei enää voi perua, kun ne on kerran tehty, tai voi, mutta se maksaa älyttömästi rahaa ja ja korppikotkarahastot kyttäävät sellaisia maita jotka eivät niitä määrättyjä korvauksia kykene maksamaan.

Esimerkikkinä vaika vesibisnes Bolivian köyhässä Cochabambassa, siellä veden yksityistäminen johti 68%:n hinnannousuun ja siihen että osalla väestä ei ollut enää varaa veteen ja heillä hanat suljettiin ja kun kansa sitten mellakoiden vaati ja saikin veden takaisin veronmaksajien omistukseen, niin siitä seurasi mittavat korvausvaatimukset pois joutuneelta yksityiseltä vesikauppiaalta...aivan WTO-neuvottelujen ja sitä seuranneiden sopimusten mukaisesti.

Muualla veden hinnat ovat nousseet joissain paikoissa jopa satoja prosentteja tuon samaisen yksityistämisen seurauksena.

Harri Tapani

Jaa-a, että uutta puoluetta :P No sama oli itsellä edessä jo vuosia sitten, ei vaan enää voinut eikä luonto antanut äänestää mitään noista nykyisistä eduskuntapuolueista, eli jokseenkin hyödyttömillä protestiäänillä tässä on menty jokuset vaalit...

Risto Salonen

Aika outoa puhetta Uudenmaan edustaja Jussi Koskiselta, ettei ole perehtynyt Kokoomuksen ajamaan valinnanvapausmalliin sanoakseen siitä mielipiteensä, mutta maakuntamallin haluaa hylätä.
Millä tiedoilla Kokoomuksen puoluehallituksessa päätöksiä tehdään?
Tällä perusteella Vapaavuori voittaa 10-0.

Tuomas Sikander

Jos moraalisesti kyseenalaisia asioita runnotaan läpi kuin korkeamman käden ohjaamana ryhmäkurin voimalla niin herää kymysys mistä siinä oikeasti on kysymys ja onko se yhteiskunnan edun mukaista toimintaa?
Toteuttamansa käytännön politiikan mukaisesti näiden parasiittisten tahojen pitäisi ostaa Natolta yksityinen suoja suurten omaisuuksiensa turvaksi eikä ronkkua nälkiintyneen variksenpoikasen lailla siihen verta ja verovaroja oletetulta emoltaan joka tässä tapauksessa on köyhäksi tasaverotettu Suomen kansa.
._.

Harri Tapani

"kyseenalaisia asioita runnotaan läpi... ryhmäkurin voimalla..."

Juuri lukaisin taas pätkän Kirjasta "Lännettymisen lyhyt historia" ja siinä kerrottiin että jokseenkin juuri noin suomi vietiin EU:hun ja vielä kauhealla kiireellä huonosti asioita valmisgtellen hiukka samaan tapaan kuin tällä hallituksella on ollut tapana, ja että kun on jo tehty paljon, niin ei voi peräytyäkään...tuli sitten sutta tai sekundaa :P

Kysymyskin edellen on ihan sama mitä kirjoitit: "herää kymysys mistä siinä oikeasti on kysymys ja onko se yhteiskunnan edun mukaista toimintaa?"

Jukka Lehti

Voitko hieman valoittaa mitä tilalle ja missä aikataulussa ja millä kustannuksilla ja miten koko Suomi. Ja jos Kokoomus nyt lipeää niin mielenkintoista kuka jatkossa haluaa KOK kanssa samaan hallitykseen jos puheet ei pidä.

Jukka Lehti
Vastaus kommenttiin #16

Tuottaa säästöjä miten? ei ole mahdollista jatkaa samalla tavalla, miten ed. hallitukset toimu. Kok, sdp, vas+vihr tulokset edellisisten hallitusten jäljiltä Suomelle katasrofaalisia, velkaa ja velkaa joka suunnasta. Kyllä ainoa tie on sair.hoito järjestelmän yksityistäminen (ikävä kyllä). Vain sitä kautta voidaan sen kustannuksia alentaa, tosin todennäköisesti Suomi romahtaa joka tapauksessa. Tasa-arvo tulee kalliiksi.

Jukka Lehti
Vastaus kommenttiin #16

Tuottaa säästöjä miten? ei ole mahdollista jatkaa samalla tavalla, miten ed. hallitukset toimu. Kok, sdp, vas+vihr tulokset edellisisten hallitusten jäljiltä Suomelle katasrofaalisia, velkaa ja velkaa joka suunnasta. Kyllä ainoa tie on sair.hoito järjestelmän yksityistäminen (ikävä kyllä). Vain sitä kautta voidaan sen kustannuksia alentaa, tosin todennäköisesti Suomi romahtaa joka tapauksessa. Tasa-arvo tulee kalliiksi.