Keskiviikko 19.12.2018

Hallitus lisää työnantajien valtaa: Irtisanominen helpottuu – tavoitteena helpottaa työllistämistä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.4.2018 20:26
Päivitetty: 
11.4.2018 20:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Hallitus pyrkii alentamaan työllistämisen kynnystä helpottamalla irtisanomista ja määräaikaisten työsopimusten tekoa.
|

Työnantajien valta lisääntyy hallituksen kehysriihen päätöksillä. Tavoitteena on alentaa työllistämisen kynnystä. Irtisanominen helpottuu alle 20 hengen yrityksissä ja alle 30-vuotiaita työttömiä palkattaessa työsuhteen määräaikaisuudelle ei enää vaadita perustetta.

Hallitus on kertonut tiedotustilaisuudessaan, että se valmistelee työsopimuslain muutoksen, jonka tarkoituksena on ”keventää yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä 20 henkeä tai sen alle työllistävissä yrityksissä”. Muutoksen tavoitteena on alentaa työllistämisen kynnystä, koska huono työntekijä on irtisanomisen vaikeuden vuoksi riski pienyrityksille.

Lisäksi hallitus ”asettaa yt-lakia koskevan selvityshankkeen, jonka yhteydessä arvioidaan muun muassa kollektiivisen irtisanomisen perusteita”. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kuitenkin sanoi Uudelle Suomelle tiedotustilaisuudessa, ettei tässä asiassa ole tarkoituksena järjestää "suurta yllätystä".

Samoin hallitus helpottaa nuorten työllistämistä päättämällä, että työnantaja saa jatkossa työsopimuslain muutoksen myötä tehdä kolme kuukautta työttömänä olleen, alle 30-vuotiaan työnhakijan kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Lue lisää kehysriihestä: Juha Sipilä iloitsee: ”Mahdottomasta tuli mahdollinen”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mestari Hiljainen

Hienosti hallitus auttaa ahneita yrityksiä heikentäen työntekijän työehtoja. Jee jee pohjoismaiden halpatyö hikipaja joka tunnetaan myös palkattomista orjatöistä. Näin tuloerot saadaan oikein kunnon valtavaksi kuiluksi köyhien ja rikkaiden välillä. Yleislakko kiitos.

Tapio Mäkeläinen

En tiiä, tais olla hyvä että pääsi henkilöstöhommista kohtuulliselle eläkkeelle hieman etuajassa. Jos olikin niin , että työlait ja yhteiset pelisäännöt ovatkin olleet menestyksen esteenä niin turhaan hikoiltiin vuosikausia.
Kovan linjan ajajat varmaan laskevat että lait juhannuskokkoon ja palaamalla 20- lukuun työttömyys poistuu kokonaan ja ajetaan tuloksissa Saksastakin ohi.
Tutustumalla työoikeuden pöytäkirjoihin kyllä huomaa että ei täällä missää pullantuoksuisessa ruusutarhassa eletä.
Helpot potkut tuntuu olevan Yrittäjien ja Hallituksen ykköstemppu kaikkeen. Suomi on jo nyt länsi EU kolmen helpoimman irtisanomislainsäännön maa ja aina vaan pitää helpottaa. Sitten itketään miksei nuoret perusta perheitä.

Harri Tapani

Olet ihan oikeassa, mutta homma on nyt tätä ja sitä mitä nyt on, sitä on manipuloitu ja markkinoitu tietämättömille eri medioissa ja somessa jo vuosia, melkein arvaan ko. homman taustaryhmän, mutta tällä kertaa ei viitsi asiaa enepää avata, tosiasia on, että propagandaan on syötetty ja siihen on nähty iso vaiva. Sama on muuten tehty muissakin Euroopan maissa, Ranskassa jo vuosia sitten, siellä hiukka hermostuivat kun syyllinen jäi rysän päältä kiinni.

Mikko Järvinen

miksi enään kukaan palkkaisi alle 30 vuotiasta vakituiseksi tämän lakiuudistuksen jälkeen... juuri nuorien kun pitäisi saada mahdollisimman positiivinen kuva työelämästä ja sitämyötä kokea olevansa taloudellisesti turvallisessa tilanteessa eikä missään nimessa heidän työehtoja saisi heikentää.

löyhässä hirressä roikutaan 30 vuotiaaksi näin varmasti saadaan syntyvyys nousuun.

Ismo Alatalo

En ymmärrä miksi työnantajan yleensäkään pitää selittää kenenkään irtisanomista. Jos työnantaja syystä tai toisesta kokee, että ei halua jatkaa työsuhdetta niin sen pitäisi saada lopettaa. Eihän työntekijänkään tarvitse selittää irtisanoutumistaan.

Joni Rikkola

Parantaa työllistymistä kun sallitaan potkut helpommin. Kuulostaa lähinnä kornilta vitsiltä. Ja pätkätyöt lisääntyvät ja tyänantajat itkevät kun kellään ei ole ammattitaitoa.
Jasitten kun vhänkään menee huonosti Kun kansainväliset firmat irtisanovat ne irtisanovat Suomesta ei Ransaksa, koska Suomessa on niin löysä irtisanomislaki YTsaneluineen. Tästä syysät ne mys keskittävät asiansa pysyvästi Ransakaan ja Suomea käytetään vain testikenttänä. Ainahan täällä voi antaa kenkää. Ja kun pikkufirmalla menee huonosti työntekijä saa lähteä ja otetaantaask uukauden päästä iuusi kun menee paremmin. Pienyritykset savat pakata kimpsunsa ja voainua Kiinaan sillä heillä ei ole asiakkaita kohta.

Joni Rikkola

Pienyrittäjät ovat ne, jotka ovat pitäneet Suomea pystyssä, mutta nyt malli muuttuu. Suomea ei pidä enää kukaan pystyssä.

Työväestö kohdellaan kuin karjaa. Tosin karjaa ei saa kiusata ja rangaista ja pitää nälässä, työväestöä saa.

Jesse Virta

Tämä antaa perusteettomia irtisanomisia...
Olisiko aika parantaa sopimuksien tarkkuutta ja kirjoittaa työtehtävät selkeästi esille ja työnvaativuusmittaus ja jotain tuloksen vaativuudesta työsopimukseen. Urakkapalkkaus on toimiva, jos työnvaativuutta ossttaisiin mitata. Tänä päivänä tuntipalkalla 1/3 tekee työt ja 2/3 nauttii samaa palkkaa kahvitunneilla. Tähän on tultava muutos, mutta tämä ei ole ratkaisu.
Mikäli palkkaus ei perustu työn suorittamiseen tämä tulee automaattisesti johtamaan laiskuuteen työmaalla.
Mikäli työntekijöillä siirtyisi osa palkasta esim. yhtiön omistajuusosakkeisiin tämä antaisi motivaatiota huimasri saada parempaa tulosta.

Harri Kovala

Euroopan maissa, joissa irtisanominen on vaikeampaa tai huomattavasti vaikeampaa kuin Suomessa, on parempi työllisyysaste. Esimerkkeinä Ruotsi ja Saksa. Maissa, joissa irtisanominen on helppoa ja halpaa, on korkeampi työttömyysaste.

Erkki Malinen

Duunarista tehdään orjia väkisin, ahneudella ei ole mitään rajaa. Onneksi eläke pelasti sain olla työssä milloin oli vielä inhimmillisyydelläkin jokin sija. Jos joku vielä ihmettelee että tänne ei synny lapsia on täysi pölkkypää, ois jääny omatkin tekemättä tälläiseen maahan.

Harri Tapani

"työttömänä olleen, alle 30-vuotiaan työnhakijan kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä."

Nää on kyllä ihan pihalla nää oikeistohallituksen politiikot ksäittelevät asiaa josta eivät tiedä mitään ja keksivät taas kerran pyörää ties monenneko kerran. Suomessa kun on ollut mahdollista useamman vuosikymmenen tehdä määräaikaisia sopimuksia ns. koeajalle jolloin työhön sopimattoman työntekijän on voinut potkia kuutamolle ihan ilman selittelyjä kellekään vaikka kesken määräajan, ei edes työvoimaviranomaisille ole syitä tarvinnut selittää ellei ole halunnut ja vieläpä ihan ilman sanktioita.

Jan Laaksonen

kysyisin arvon raadilta , kenen etu on irtisanoa työntekijä joka on palkattu tekemään jotain työtä ja on siihen työhön soveltuva ja sitoutuu toimimaan niin kun palkatessa on sovittu tai noudattaa yleistä lojaalisuutta yritystä kohtaan ( huom . ei tule sekottaa yritystä yrittäjään ).
oma mielipiteeni on että yrittäjällä tulee olla oikeus valita kenet pitää töissä , te jotka olette eri mieltä neuvoisin teille että ryhtykää yrittäjiksi.