Keskiviikko 23.5.2018

Antti Rinne kutsui opposition koolle: ”Suomalaiset olivat varmoja, ettei enää lisää keppiä ole tulossa - mutta mitä vielä!”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.4.2018 13:01
  • Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
    Kuva
    Antti Rinne sanoo kutsuneensa muun opposition koolle ensi viikoksi.
|

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo kutsuneensa muun opposition koolle ensi viikoksi. Rinteen mukaan tavoitteena on jättää välikysymys Juha Sipilän (kesk.) kaavailemista irtisanomissuojan heikennyksistä.

–Haluamme jättää välikysymyksen siitä, miksi nuorten ihmisten tulevaisuuden uskoa halutaan horjuttaa, miksi epävarmuutta ja näköalattomuutta sekä pelkoa tulevaisuuden suhteen halutaan lisätä, miksi Orpo ja Sipilä haluavat edelleen lisätä jännitteitä työmarkkinoilla toimimalla yksipuolisesti työnantajien asiamiehinä, Rinne sanoi puheessaan SDP:n puoluevaltuustossa.

Hänen mukaansa hallituksen uusimmat päätökset tarkoittavat sitä, että nuoret laitetaan ikuiselle koeajalle. 

–Tämä on paluuta menneeseen ja tämä lisää epävarmuutta työelämässä, Rinne kommentoi.

Hallitus ehdotti kehysriihessä alle 20 työntekijän yritysten yksilöperusteisten irtisanomisten helpottamista sekä nuorten palkkaamista nykyistä helpommin määräaikaisiin työsuhteisiin.

–Tiistaina eduskunnan keskustelussa Petteri Orpo ei osannut vastata, mitä heikennyksiä henkilöperusteiseen irtisanomiseen tulee. Juha Sipilä osoitti jo viime viikon puheillaan, ettei hän ymmärrä työsopimuslaista yhtään mitään, Rinne huomautti puheessaan.

Hallituksen kehysriihi ja päätökset jäivät isossa kuvassa Rinteen mukaan ”näpertelyn tasolle”. 

–Isot uudistukset puuttuvat. Rohkeus ja halu uudistaa puuttuvat. Paras asia kehysriihessä olikin se, että se oli tämän hallituksen viimeinen kehysriihi. Minulla on ennustus budjettiriiheen: tuloksena on vaalibudjetti ja sulle-mulle-diili, jonka tavoitteena on, että suomalaiset unohtaisivat jättimäiset leikkaukset koulutukseen ja osaamiseen, hän sanoi.

–Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo, sanon tämän teille nyt rautalangasta vääntäen: ihmisiä, joiden pankkitilillä on entistä vähemmän rahaa, ei voi eikä kannata huijata, Rinne jatkoi.

Hänen mielestään hallitus on toiminut työnantajien asiamiehenä poikkeuksellisella tavalla.

–Työehtoja heikentäneet pakkolait, epäoikeudenmukaiset leikkaukset lomarahoihin, työttömyysturvan leikkaukset ja raippaa, epäoikeudenmukaista raippaa aktiivimalliksi kutsutulla kurittamisella. Olen varma, että suomalaiset palkansaajat – töissä tai työttöminä – olivat varmoja, ettei enää lisää keppiä ole tulossa. Mutta mitä vielä!

Ay-liike on viime päivinä varoittanut useampaan otteeseen poliittisista lakoista, jos hallituksen aikeet muun muassa irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä toteutuvat.

Lue myös:

Kokoomuslaisen ulostulo: ”Toivon, että sirpin ja vasaran henki on työpaikoilla entistä enemmän menneisyyttä”

Ay-liikkeestä ärähdys hallitukselle: ”Tulemme selvittämään valmiutta poliittiseen lakkoon”

Hallitukselle varoitus poliittisista lakoista – PAMin Selin Ylelle: Mielenilmaukset väistämättömiä, jos hallitus etenee

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pentti Westerholm

Rinne toimii hyvin perinteisellä tavalla kannatuksen lisäämiseksi.Moittii kaikkea mitä hallitus on tehnyt tai tekemättä jättänyt.Tavoite on tietenkin pääministerin tuoli ensi kevään vaaleissa.Harkimon&Jungner,n perustama ,Liike nyt.
Saattaa sotkea Rinteen suunnitelman.Kaksikko on luvannut romuttaa vanhan systeemin eli poistaa populismin ja ryhtyä toteuttamaan realismia ilman poliittisia tavoitteita.Mielenkiintoisia aikoja tulossa.

Seppo Simonen

100 vuotta sitten Sosiaalidemokraaatit aloittivat puheenjohtajansa Kullervo Mannerin johdolla aseellisen kapinan. Punakaartilaiset miehittivät Helsingin valtiovallan ja perustivat Kansanvaltuuskunnan.
Mikä on muuttunut tänä päivänä, aseelliseen kapinaan ei SDP rupea mutta aseet on muuttuneet ja se on AY liike joka uhkailee polittisilla lakoilla ja oikella lakoilla laittaa yhteikunnan polvilleen. Toimintaa johtaa entinen AY pomo nykyinen SDP-n puheenjohtaja Antti Rinne joka nytkin masinoi polittittusta liikehdintää jarruttaakseen talousnousua ja työllisyyden kohentumista.

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #10

Ja te olette niin näköalattomia että kuvittelette että nykyisen hallituksen politiikka on ainut joka johtaa työllisyysasteen nousuun ja velan pienenemiseen? No suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan.

Kysyn vielä kerran ette vastannut. Mitä ne hallituksen esitykset koski.