Sunnuntai 24.6.2018

Hallituspuolueista jyrähdys eduskunnalle: Kesätaukoa ei tule ennen kuin sote on läpi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.5.2018 17:00
Päivitetty: 
7.5.2018 17:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Hallituspuolueet uhkaavat eduskuntaa kesätauolla.
|

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat pelaavat nyt kovilla: panoksena on kansanedustajien kesätauko ja päävoittona päätös sote-uudistuksesta.

Keskustan, kokoomuksen ja Sinisten ryhmänjohtajien mukaan sote-päätökset on saatava maaliin. Ennen sitä ei kesätauolle ole asiaa, Antti Kaikkonen (kesk.), Kalle Jokinen (kok.) ja Simon Elo (sin.) ilmoittavat tiedotteessaan.

– Pidämme tärkeänä, että eduskunnan kaikki asianosaiset valiokunnat tekevät nyt kaiken voitavansa, jotta uudistus saadaan vietyä viivytyksittä, mutta asiallisesti ja huolellisesti läpi. Joissain valiokunnissa tämä varmasti tarkoittaa ylimääräisiä ja pitkiä kokouksia, kolmikko toteaa tiedotteessaan.

– Lähdemme siitä, että eduskunta on nyt koolla niin kauan, että tarvittavat ratkaisut saadaan tehtyä. Kesätauolle ei ole asiaa, ennen kuin päätökset suomalaisten hyväksi on tehty.

Eduskunnan kevätistuntokausi päättyy perinteisesti kesäkuun loppupuolella, juhannuksena. Sote-uudistuksesta on ollut tarkoitus äänestää jo kesäkuun alkupuolella, ennen kokoomuksen ja keskustan puoluekokouksia, mutta tähän tavoitteeseen ei välttämättä päästä lakiesitysten eduskuntakäsittelyn venyessä. Hallituspuolueet siis varautuvat venyttämään istuntokautta juhannuksen yli, jos soten käsittely eduskunnan valiokunnissa kestää hallituksen aikataulutusta pidempään. Lue lisää: Kiuru: Sote-aikataulu pettää juhannuksen yli – Li Andersson: Vaalien siirtäminen välttämätöntä

Kaikkonen, Jokinen ja Elo katsovat, että sotessa on nyt ratkaisujen aika.

– Yli kymmenen vuotta eri muodoissa tehty sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on viimeinkin kalkkiviivoilla, ja maali näkyy jo. Uudistukseen liittyvät lakiesitykset ovat suurelta osin olleet eduskunnan käsittelyssä jo viime vuodesta, ja niihin on ollut aikaa perehtyä. Viimeisiltä osin asiantuntijakuulemiset ovat käynnissä. Myös valmistelu maakunnissa on pitkällä, ja eduskunnan päätöksiä odotetaan, kolmikko vetoaa.

LUE MYÖS:

Valiokunnan jäsen sote-aikataulusta: ”Teemme työtä siitä lähtökohdasta, että hallituksen aikataulu pitää”

Sotelle tulee äärimmäinen kiire – Päivi Nerg: ”Aikataulu on voimassa”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Kauppinen

Suomi ei tarvi SOTEA. Se on jo nyt eduskunnan kansanedustajien enemmistön kanta, jos vaan kaikki uskaltavat olla omaa mieltä. Suomi ei tarvitse myöskään nykyhallitusta, koska sillä ei ole kansan eikä eduskunnan aitoa luottamusta. Suomi tarvitsee isänmaallisen , rehellisesti omilla aivoillaan kansalaisten etua ajavan eduskunnan ja hallituksen, ja joka kunnioittaa perustuslakia. Vanha viisaus sanoo, että silloin kun päättäjät ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, niin ne alkavat organisoimaan ja lopputulos on kaaos ja veri lentää. Meille on käymässä näin. Jos ei muuten niin kansanliikkeellä uusi suunta isänmaalle.

Seppo Simonen

Sote on ollut kolmen edellisen hallituksen työlistalla. Alkaa olla kansalaisten todellista aliarvioimista tämä käsittelyn viipyminen. Viimesen kymmenen vuoden aikana on käytetty tuhansia tunteja soten työstämiseen.
On aivan päivänselvää että puutteita on nytkin mutta jokainen uusi ohjelma vaatii päivityksiä niin vaatii uusi sote ja maakuntamalli myös.
Kuntaministeri Anu Vehviläinen pyysi opposition kansanedustajia harkitsemaan tykönään positiivistä suhtautumista sote uudistukseen.

Kalevi Salonen

Jos on aivan päivänselvää, että sote-uudistusesityksessä on puutteita, niin miksi ei käytettäisi aikaa niiden korjaamiseen nyt heti ?Mitä voitettaisiin sillä, että päätettäisiin viedä läpi selkeitä puutteita? Nythän hallituksen esitys ei ole toteuttamassa ainuttakaan sille itse asettamaansa terveydenhuollon tavoitetta. Vetoaminen siihen, että päivityksiä tarvitaan joka tapauksessa, ei ole minkäänmoinen perustelu. On silmiinpistävää miten lapsellisia perusteluja hallituskin koko ajan esittää. Vapaavuori on siinä erityisen oikeassa, että hallitus on kokonaan torpannut analyyttisen keskustelun.

Kalevi Salonen
Vastaus kommenttiin #19

Jos esittämäsi perustelu pitäisi paikkansa, ei olisi mitään väliä mitä laki sisältää. Näinhän ei voi asia olla. Laki pitää säätää sen hetken tietämyksen mukaan parhaaksi mahdolliseksi. Nythän jo kaikki myöntävät, ettei näin ole.

Seppo Simonen

Tuossa luin juuri että me Esoossa irtaannumme pääkaunkiseudun sotekapinasta. Päivi Nerg kertoi uutisissa kuntien ja kaupunkien otavan innolla vastaan uuden sote ja maakuntamallin vastaan.
Eduskunnassa kansanedustajat voivat hyvillä mielin oppoitiota myöten ottaa myönteisyydellä vastaan uuden soteedut.
Onhan tulevilla vaalikentillä parempi olla myönteinen yhteiskunnan kehittäjä kuin jarrun polkija.

Jouni Lehmusruusu

Porvarit tavoilleen uskollisena käyttävät kiritystä Mafian tavoin.

Hirveä kiire saada myytyä sairaalat, seuraavana hallituskautena eivät välttämättä ole ottamassa lahjuksia ja myymässä kansallisomaisuutta.

Vuosi aikaa, juokaa, syökää, varastakaa...