Tiistai 14.8.2018

Professori hämmästelee hallituksen sote-kiirettä: ”Olisi järkevää siirtää puolella vuodella”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.5.2018 13:54
  • Kuva: Uusi Suomi
    Kuva
    Juha Lavapuro (oik.) pitää sote- ja maakuntauudistuksen tiukkaa aikataulua poliittisesti aiheutettuna.
|

Sote- ja maakuntauudistusta sorvataan hiki hatussa, ja tällä viikolla saatetaan saavuttaa yksi välietappi, jos perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valinnanvapaudesta valmiiksi.

Lausuntoluonnos valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa esitellään perustuslakivaliokunnalle tänään tiistaina. Esittelyn jälkeen perustuslakivaliokunta käsittelee sitä niin pitkään kuin katsoo tarkoituksenmukaiseksi ja arvioi, voidaanko lausunto viedä eteenpäin.

Perustuslakivaliokunnan lausunto valinnanvapaudesta voi valmistua aikaisintaan torstaina. Mikäli valiokunnan käsittelyssä ilmenee tarvetta vielä lisäselvityksille, aikataulu voi venyä.

Kun perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valinnanvapaudesta valmiiksi, sosiaali- ja terveysvaliokunta jatkaa asian käsittelyä perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. 

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro kertoo, että mitä enemmän perustuslakivaliokunnan lausunnossa on vaatimuksia muutoksista valinnanvapauslakiin, jotta asia voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, sitä enemmän sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on lisätöitä valmistella korjaukset ja perustuslakivaliokunnalla sen jälkeen korjauksissa tarkastettavaa. Luonnollisesti yhä kireämmäksi käy myös valmiiksi hyvin tiukka aikataulu.

– Lisäksi on muistettava, että vuosi sitten perustuslakivaliokunnan annettua lausuntonsa silloisesta valinnanvapauskysymyksestä valiokunta totesi, ettei se edes ottanut tuolloin kaikkiin kysymyksiin kantaa. Koko paketissa on siis vielä runsaasti avoimia kysymyksiä, Lavapuro sanoo Uudelle Suomelle.

Lavapuro on itse antanut asiantuntijalausunnon perustuslakivaliokunnassa, joten hän ei lähde spekuloimaan julkisuudessa, mitkä asiat nyt käsiteltävässä valinnanvapausesityksessä voisivat vaatia lisäselvityksiä.

– On sitten perustuslakivaliokunnan asia, ottaako se esille nostetut asiat huomioon vai ei. Itse näen, että siellä on aika paljonkin sellaisia kysymyksiä, jotka voivat muodostua ongelmallisiksi.

Maakuntavaalit tulevat pian

Valiokuntakäsittelyjen jälkeen valinnanvapaus- ja muut sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät lait siirtyvät eduskuntakäsittelyyn. Eduskunnassa pitäisi saada päätökset laeista tehtyä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan kesäkuun loppuun mennessä, mikäli maakuntavaalit halutaan pitää suunnitellusti lokakuun 28. päivänä.

Lavapuro kirjoitti viime viikolla Twitterissä, että hänen näkemyksensä mukaan maakuntavaaleja ei voida enää järjestää lokakuussa 2018, ja lupasi antaa perustelut perustuslakivaliokunnassa, jos niitä kysytään. 

Uudelle Suomelle hän mainitsee Venetsian toimikunnan suosituksen, jonka mukaan vaaleja koskevan lain voimaantulosta olisi hyvä olla vähintään vuosi vaaleihin.

Venetsian toimikunta on Euroopan neuvoston alaisuudessa toimiva asiantuntijakomitea, joka antaa lausuntoja ja oikeudellista neuvontaa jäsenmaille perustuslakeja ja lainsäädäntöä uudistettaessa.

Lavapuron mukaan vaalijärjestelmän vakaus on myös yksi demokratian perusedellytyksistä, ja aikataulukysymys on perustuslaillisestikin tärkeä. Perustuslaki turvaa muun muassa oikeuden vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Lavapuron mukaan vaalilainsäädäntöjärjestelmän vakauden vuoksi eduskunnan ei olisi hyvä muuttaa vaalilainsäädäntöä kovin nopeasti ennen vaaleja.

– Nopea muuttaminen suosii herkästi vallassa olevia puolueita ja heikentää pienempien tai vasta syntymässä olevien puolueiden asemaa.

Kiire poliittisesti aiheutettua

Lavapuro sanoo Uudelle Suomelle, että sote- ja maakuntauudistuksen tiukka aikataulu on poliittisesti aiheutettu. Hänen mukaansa ei ole ehdotonta syytä, miksi aikataulun pitäisi olla näin tiukka.

Toisin olisi siinä tapauksessa, että nyt olisi vaalikauden viimeiset valtiopäivät. Tällä Lavapuro tarkoittaa sitä, että mikäli suunniteltu sote- ja maakuntauudistus halutaan säätää, se olisi käsiteltävä ennen vaalikauden loppua, sillä vaalikauden päätyttyä kaikki hallituksen esitykset raukeavat. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin vasta ensi keväänä, joten nykyisenlaista kiirettä ei sen puolesta pitäisi olla.

– Jos tingitään lain voimaantulon aikataulusta ja siirretään sitä esimerkiksi puolella vuodella, saman tien tulee puoli vuotta lisää aikaa tehdä mahdollisia korjauksia, jos perustuslakivaliokunta niitä edellyttää. Tämä olisi järkevä etenemistapa, kun aikaa valtiopäivien näkökulmasta on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon, Lavapuro sanoo.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Heikki Rosti

Ei mitään selittelyjä ,lisää vauhtia sotekoneeseen kuin Bottaksen Mersuun viimeisellä kierroksella.Kansa kyllä osaa viirunsa äänestyspaperiin piirtää ,vaikka kerran viikossa.Syvältä kansan ruohonjuuritasolla kuuluu vankka näkemys.Hitaita ovat herrojen ,korjaan herrahenkilöiden kiireet.Meinasi tässä kiireessä tulla tasa-arvoa loukkaava kommentti.

Seppo Simonen

En ole Professori enkä Tohtori enkä myöskään Dosentti mutta mielipiteen voin sanoa että samoin kuin Heikki Risti että tämä uusi tuleva sote ha maakuntamalli on aika saattaa maaliin hallituksen ja yhdessä edistyksellisen opposition rakentavan puolen kansa.
Erikoismielipiteenä nyt alkaa tuntua siltä ettei se julkisen puolen teveyskeskusten yhtiöittäminen olisikaan ollut huono asia viimevuona.

Mauri Gardin

Oikeat asiantuntijat vaalien ajankohdasta ovat äänestäjät. Äänestyskäyttäytyminen on tutkimusten mukaan sellainen, että suurin osa äänestäjistä tekee äänestyspäätöksensä vasta pari päivää ennen vaaleja ja osa vasta äänestyspäivänä. Kaikenlaiset "asiantuntijat" pääsevät julkisuuteen, kun löytävät mitä ihmeellisempiä syitä moittia uudistusta. Soten onnistuminen riippuu
siitä, miten se pannaan maakunnissa täytäntöön. Osaajat osaavat ja puhujat puhuvat. Professorit eivät tiedä käytännön työstä yhtään mitään. Tsemppiä Sipilä, Orpo ja Soini!!

Reijo Vuoriheimo

Vaaleja yritetään väkisin siirtää myöhemmäksi, että saadaan taas sanoa: "Hitaita ovat herrojen kiireet". Jos pidettäisiin ennenaikaiset eduskuntavaalit, ne on pidettävä kahden kuukauden kuluessa eduskunnan hajoamisesta. Miksi maakuntavaaleja ei saada läheskään samassa ajassa?