Tiistai 19.6.2018

Ekonomisteilta tukea kokoomuksen miljardiehdotukselle: ”Varainsiirtovero ajaa ihmiset vääriin asuntoihin”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.5.2018 10:37
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Juhana Brotheruksen mukaan varainsiirtoveron poiston voittajia olisivat paljon omistusasunnosta toiseen muuttavat perheet.
|

Etenkin paljon omistusasunnosta toiseen muuttavat perheet ja henkilöt hyötyisivät varainsiirtoveron poistamisesta ja sen aiheuttaman loven paikkaamisesta oman asunnon myyntivoiton verovapauden rajaamisella ja kiinteistöverotuksen korotuksella. Näin sanovat Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus ja johtava tutkija Tuukka Saarimaa Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT).

– Tällä hetkellä varainsiirtovero on tietynlainen muuttovero. Ne, jotka ostavat ja myyvät asuntoja muuttaessaan työpaikan tai perheen tai muiden syiden takia useita kertoja, maksavat nyt paljon enemmän veroja verrattuna sellaisiin perheisiin, jotka eivät muuta, Brotherus sanoo Uudelle Suomelle.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että kokoomus poistaisi varainsiirtoveron ja rahoittaisi poistosta aiheutuvat veromenetykset muun muassa rajaamalla oman asunnon myyntivoiton verovapautta ja korottamalla kiinteistöveroa. Varainsiirtovero tuottaa vuosittain 860 miljoonaa euroa, josta 85 prosenttia eli noin 730 miljoonaa kertyy asunto- ja kiinteistökaupoista.

Varainsiirtoveroa pitää maksaa aina, kun ostaa kiinteistön tai asunto-osakkeen. Ensiasunnonostajien ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Lue lisää: TE: SDP ihmetteli 700 miljoonan euron verovajetta – näin kokoomus maksaisi varainsiirtoveron poiston

Brotheruksen mukaan taloustieteilijät pitävät varainsiirtoveroa melko huonona verona kansainvälisestikin.

– Se ajaa ihmiset asumaan vääräntyyppisissä asunnoissa, ja tuoreimmat tutkimukset kertovat, että se myös ehkäisee työn perässä muuttamista jopa odotettuakin enemmän, Brotherus sanoo.

VATT:n Saarimaan mukaan taloustieteilijät kannattavat varainsiirtoveron sijaan erityisesti kiinteistöveroa ja etenkin tonttiin kohdistuvaa kiinteistöveroa.

– Kiinteistöverolla ei ole vääristäviä vaikutuksia toisin kuin varainsiirtoverolla, joka vaikuttaa merkittävästi siihen, miten ihmiset asuvat, Saarimaa sanoo Uudelle Suomelle.

Häviäjiä yhden omistusasunnon asujat

Kokoomuksen ehdotuksen häviäjiä ovat Brotheruksen mukaan ne, jotka asuvat koko ajan samassa asunnossa.

– Ensiasunnon ostajat on vapautettu varainsiirtoverosta. Jos ostaa vain yhden asunnon ja asuu siinä koko elämänsä, kuuluu ehdotuksen kärsijöihin, Brotherus sanoo.

Myyntivoiton verotuksen rajaaminen vaikuttaisi Saarimaan mukaan kannusteisiin samalla tavalla kuin varainsiirtoveroon. Brotherus huomauttaa, että myyntivoittoverovapauden rajaamisen laajuudella on myös merkitystä.

– Jos myyntivoittoa verotettaisiin yhtä tiukasti kuin esimerkiksi osakekaupan myyntivoittoja, verolla voisi olla samanlaisia negatiivisia vaikutuksia kuin nykyisellä varainsiirtoverolla. Silloin ei kovin helposti myytäisi asuntoa, joka on voitolla, että verot eivät tulisi maksettavaksi, Brotherus sanoo.

Saarimaa toteaa, että varainsiirtovero saa perheet asumaan itselleen vääränkokoisissa asunnoissa. Varainsiirtovero tekee muuttamisesta kallista, ja esimerkiksi jo ensiasunnoksi kannattaa ostaa tarvetta isompi asunto. Saarimaa kertoo, että vastaavasti lasten muuttaessa pois kotoa ei välttämättä enää haluta vaihtaa asuntoa pienempään, koska edessä olisi varainsiirtoveron maksaminen.

– Jos varainsiirtovero poistetaan, ihmiset asuisivat itselleen paremmin sopivissa asunnoissa, Saarimaa sanoo.

Brotherus nostaa myös esiin Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Marko Terviön ehdotuksen kaikille omistusasujille suunnatusta vakuutusmaksusta, jonka omistusasujat maksaisivat, muuttivat tai eivät.

– Sellaisella ei olisi vaikutusta valtion verotuloihin, mutta asettaisi kaikki samalle viivalle riippumatta siitä, kuinka usein muuttaa. On hieman kyseenalaista, miksi nykyisin rankaisemme varainsiirtoverolla niitä, jotka ovat valmiita muuttamaan esimerkiksi työn perässä tai elämäntilanteen muuttuessa, Brotherus sanoo.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Kovala

Jos todella halutaan sitä dynaamisuutta, mitä hallituskin on mainostanut, niin silloin puretaan esteet dynaamisuuden tieltä. Muuten hallituksen puheet ovat vain markkinointiliturgiaa, joka tosin uppoaa heikkolahjaisille.