Perjantai 19.10.2018

Ben Zyskowicz Ylellä: Pelätty sote-kehys kelpasi – Jyrkemmän paperin vuotaja halusi estää lievennykset

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.6.2018 10:18
  • Kuva: Tiina Somerpuro / Alma Talent
    Kuva
    Kokoomuskonkari Ben Zyskowicz oli mukana sorvaamassa perustuslakivaliokunnan lausuntoa, mutta esitti viikonloppuna kärjekästä kritiikkiä. Arkistokuva.
|

Perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa sorvaamassa ollut Ben Zyskowicz (kok.) toteaa lausunnon lieventyneen julkisuuteen vuotaneesta paperista. Tietovuotoon pettynyt konkaripoliitikko arvioi tilannetta Ylen Ykkösaamussa.

Zyskowicz huomauttaa, ettei valmiissa paperissa todeta hallituksen kaavailemaa menokehystä perustuslain vastaiseksi, vaan kiinnitetään huomiota siihen, että poikkeustilanteissa kynnys antaa lisärahaa on nostettu liian korkealle ja tätä pykälää sosiaali- ja terveysvaliokunta joutuu korjaamaan.

Julkisuuteen vuotaneesta lausuntoluonnoksesta selvisi, että perustuslakivaliokunnan keskeiseksi huoleksi nousi ennakkotietojen mukaan maakunnille eli sote-palveluiden tuleville järjestäjille asetettava tiukka menokatto, joka rajaa kustannusten kasvun 0,9 prosenttiin vuodessa. Tämä rajoite on ollut kokoomukselle tärkeä ja käytännössä välttämätön, jos hallitus haluaa toteuttaa sote-uudistuksen alkuperäisen kolmen miljardin euron säästötavoitteen.

Kyse ei ole varsinaisesti menojen leikkaamisesta, vaan menojen kasvun supistamisesta. Menokatto on hallituksen keino supistaa menojen kasvua nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän ennustetusta noin 2,4 prosentin vuosikasvusta, mutta sen on pelätty johtavan sote-palveluiden automaattileikkauksiin pakon edessä.

Helsingin Sanomien mukaan hallituspuolue kokoomuksesta on sanottu lehdelle suoraan, että mikäli perustuslakivaliokunnan lausunto vie uskon kustannusten kasvun hillitsemiseen, ei kokoomuksella ole syytä tukea uudistusta. Lue lisää: Varoitus kansanedustajille: Tulevat eduskunnat joutuvat tekemään rankan valinnan – Tästä perustuslakivaliokunnan huolessa on kyse

Zyskowicz totesi tänä aamuna Ykkösaamussa, että näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lausunto ”antaa erinomaiset edellytykset” uudistuksen etenemiselle. Hän huomauttaa, ettei menokehystä todeta lausunnossa liian tiukaksi. Perustuslakivaliokunta kuitenkin toteaa jakavansa ”valtiovarainvaliokunnan ilmaiseman huolen maakuntien rahoituksen yleisen tason riittävyydestä”. Myös valtiovarainvaliokunnan mielestä tulisi harkita sitä, että valtiontalouden kehyksiin jätetään riittävä jakamaton varaus kattamaan mahdollista sosiaali- ja terveydenhuollon menojen ennakoitua nopeampaa kasvua. Lausunnossa ei kuitenkaan mainita lukua 0,9 prosenttia.

Muutosta lausunnossa vaaditaan vain poikkeustilainteiden sääntelyyn, sillä poikkeusmekanismit eivät ole valiokunnan mielestä perusoikeuksien turvaamiseksi riittäviä.

–Valtion on viime kädessä turvattava oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin tilanteessa, jossa maakunnalla ei ole tähän taloudellisia edellytyksiä. Maakuntien rahoituslain sääntelyä on muutettava siten, että se turvaa asianmukaisesti ja täsmällisin säännöksin riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen ja poikkeustilanteissa maakunnan edellytykset perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen, lausunnon johtopäätöksissä todetaan.

Kokoomuksen isona kipukohtana on myös valinnanvapauden voimaantulon lykkääminen, jota perustuslakivaliokunta lausunnossaan vaatii. Zyskowicz kiinnitti huomiota siihen, mitä valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) totesi tiedotustilaisuudessa valiokunnan vaatimasta valinnanvapauden siirtymäkauden olennaisesta pidentämisestä. Lapintie tulkitsi, että kyse olisi useista vuosista.

– Se on hänen tulkintansa, minun tulkintani on toinen, Zyskowicz sanoi lähetyksessä ja lisäsi, että hänen mielestään esimerkiksi yksi vuosi lisää siirtymäaikaan olisi olennainen pidennys.

Zyskowiczin mukaan tietovuoto toi perustuslakivaliokuntaan ”erittäin ikävät tunnelmat”. Hän spekuloi, että vuotajan motiivi oli pyrkiä vaikuttamaan valiokunnan lausuntoon niin, ettei tiukkaa lausuntopohjaa uskallettaisi muuttaa. Zyskowiczin mukaan vuoto ei kuitenkaan lopulta vaikuttanut valiokunnan lausuntoon, joka oli hänen mielestään lievempi kuin vuodettu luonnospaperi. Yksimielisyys saavutettiin hänen mukaansa kappaleita ja sanamuotoja hiomalla.

EU-oikeutta koskeva lausuntokohta on Zyskowiczin mukaan ”erittäin kryptinen”. Valiokunta ei vaatinut soten EU-notifiointia, mutta katsoi, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee riittävästi varmistua siitä, että esitys on tältä osin EU-oikeuden mukainen.

Zyskowicz suhtautuu epäilevästi siihen, että sote-paketti valmistuisi hallituksen tavoittelemassa aikataulussa ennen kesätaukoa. Hän pitää tavoitetta hyvin haastavana.

Zyskowicz herkesi arvostelemaan perustuslakivaliokuntaa viikonloppuna, mikä herätti huomiota. Lue myös: Ristivetoa perustuslakivaliokunnan sisällä: ”Olisi rehellisempää sanoa, ettei pidä nykyisen perustuslain sisällöstä”

Hän toisti Ykkösaamussa ihmetyksensä siitä, että viime kesänä valiokunta löysi valinnanvapausesityksestä noin 15 perustuslain vastaista kohtaa ja nyt korjatusta versiosta yli 20 uutta perustuslain vastaista kohtaa, kun mentiin yksityiskohtiin.

–En tiedä mitään muuta maailmassa, jossa näin voisi tapahtua, hän sanoi lähetyksessä.

Zyskowiczin mukaan tämä todistaa Suomen yleisen tulkintalinjan liian tiukaksi, mikä hänen mielestään vaikeuttaa lainsäädäntötyötä.

–Minulle tämä on riittävä näyttö siitä, että yleinen tulkintalinja on liian tiukka.

Lähetyksessä oli keskustelemassa myös keskustan Pekka Puska, joka on sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Hän piti lausunnosta saatuja askelmerkkejä ”aika hyvinä” ja totesi, että uudistus on nyt ”aika saada maaliin”. Sosiaali- ja terveysvaliokunta alkaa käsitellä sotea tänään perustuslakivaliokunnan tuoreen lausunnon pohjalta.

Jaa artikkeli:

Kommentit