Perjantai 21.9.2018

Tuomio: Turun puukottaja elinkautiseen vankeuteen terroriteosta – puukotukset olivat terrorismia

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.6.2018 13:10
Päivitetty: 
15.6.2018 13:50
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui puukottajan hyökättyä ihmisten kimppuun Turun keskustassa viime vuonna.
|

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Turun puukottajan Abderrahman Bouananen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja useista murhan yrityksistä elinkautiseen vankeuteen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus näin ollen katsoo, että Bouanane syyllistyi Turussa elokuun 18. päivänä 2017 Suomen historian ensimmäiseen ääri-islamistiseen terrori-iskuun.

Tuomittu oli tunnustanut teot, mutta kiistänyt, että teon tarkoituksena olisi ollut aiheuttaa vakavaa pelkoa Suomen tai muiden Euroopan valtioiden väestön keskuudessa. Tämä on olennaista terrorismin oikeudellisen määritelmän kannalta.

Oikeus katsoi terroristisen tarkoituksen tulleen todistetuksi. Bouanane oli Suomessa ollessaan radikalisoitunut siinä määrin, että hän mielsi teot tehdessään itsensä ISIS-terroristijärjestön aatteen edistäjäksi ja sen vääräuskoisia vastaan käymän jihadin toteuttajaksi. Hän on halunnut liittää rikoksensa osaksi ISIS-järjestön terroritekojen jatkumoa, vaikka järjestö ei ottanutkaan Turun tekoja nimiinsä.

Koska järjestön nimissä tehtyjen iskujen ja niihin liittyvän propagandan tarkoituksena on pelon lietsominen, oli Bouananen tarkoituksena oikeuden mukaan aiheuttaa laissa määriteltyä vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. Näin ollen teoissa oli kyse terrorismista.

Aiemmin on todettu, että Bouanane oli tekojen aikana syyntakeinen.

Turun iskuun ja sitä edeltäneisiin tapahtumiin perehtynyt tutkintaryhmä julkaisi torstaina raporttinsa ja johtopäätöksensä. Koska Bouanane saapui ja oleskeli Suomessa turvapaikanhakijana, liittyvät työryhmän turvallisuussuositukset muun muassa turvapaikkajärjestelmään. Lue tarkemmin: ”Pitkä oleskelu Suomessa olisi voitu estää” – Turun iskun tutkintaryhmältä 9 turvallisuussuositusta

LUE MYÖS:

Turun puukotukset: Zuhriddin Rashidov yhä etsintäkuulutettu – poliisi ei usko salaryhmään

Turun puukkoisku: ”Tekijä näki olevansa Isisin soturi – toivoi poliisin ampuvan kuoliaaksi”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Kurki

Samaan aikaan kun tämän mikkihiiren tekosia pohditaan, niin Fifa miettii kenelle MM-kisat -26 annetaan. Onneksi ei sentään Marokolle. Mietityttää vain miten tällainen rosvovaltio voi olla edes ehdokkaana? Kuningaskunta. Fyi fan.

Kaarlo Kunnari

Elinkautinen, oliko se 12 vuotta ja vuodet lasketaan kaavalla, jolla ensikertalainen voi jo paljon ennen tuota aikaa anoa armahdusta. Uskon että kiltisti palvelemalla tämä terroristi pääsee vapaaksi jo 6-7 vuoden kuluttua. Hm.., jos selviää sieltä, eli muut vangit eivät ota käsittelyyn.

Johannes Hissa

Bounane oli rikoksen tehdessään 22-vuotias, joten hän istuu vähintään 12 vuotta, jonka jälkeen hänet tullaan karkottamaan. Ensikertalaisuus ei koske elinkautisvankeja vaan määräaikaisia vankeusrangaistuksia, jolloin päästään käytännössä vapaiksi kärsittyään puolet rangaistuksesta ja lisäksi voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen puoli vuotta sitä ennen eli jos määräaikainenvankeus on maksimi 15 vuotta niin vapaaksi voi päästä käytännössä istuttuaan 7 vuotta.

Kai Niemeläinen

Elinkautinen kestää Suomessakin nimensä mukaisesti eliniän. Presidentin armahduksella toki tuomio voi kestää alle 12 vuotta.

Elinkautisen rangaistuksen käytäntö on se, että 12 vankeusvuoden jälkeen voidaan anoa rangaistuksen muuttamista.

Wikipedia (elinkautinen vankeus): "
Suomessa
Vankien määrä
Elinkautisvankien määrä on kasvanut Suomessa rajusti 2000-luvulla. Vuonna 2000 elinkautisvankeja oli 59 ja useina 1990-luvun vuosina jopa alle 30. Vuoden 2012 lopussa elinkautisvankeja oli 200, joista kymmenen oli naisia. Keskimääräinen rangaistuksen pituus oli 17 vuotta. Vuonna 2014 keskimääräinen pituus taas oli 14 vuotta. Huhtikuussa 2014 uutisoitiin, että elinkautista vankeusrangaistusta kärsi 211 vankia. Määrän kasvun syynä on pidetty muutosta mielentilatutkimuksessa; yhä useampi murhasta tuomittu katsotaan syyntakeiseksi eli täydessä ymmärryksessä olevaksi.

Vankeuden kesto
Keskimäärin elinkautinen vankeus kestää Suomessa 14 vuotta ja neljä kuukautta (tilanne huhtikuussa 2014). Joitakin poikkeuksia on. Esimerkiksi Pasi Räty istui vanhuksen murhasta 22 vuotta (vuodet 1990–2012). Myös kolmoismurhaajat Mika Muranen ja Juha Valjakkala istuivat kaksi vuosikymmentä: Muranen vuodet 1994–2014 ja Valjakkala vuodet 1988–2008. Kolmoismurhaaja Vilho Huovinen puolestaan vietti vankilassa 25 vuotta."

Ensio Jauhiainen

nyt kun Suomen elinkautinen olisi tullut jo yhdestä murhasta kun tekee useamman ja puukotta joukon muita saa saman tuomion ja kun on "ensikertalainen" pääsee kuin koira veräjästä kysymys kuuluu miksi tämmöisiä ketaleita vielä päästetään elävien joukkoon

Juhani Kleemola

Toimittajalle huomautus: miksi käytät termiä 'Turun puukottaja' eikä terroristi, tai joukkomurhaaja? Tuon 'puukottaja'-termin käyttö on selvästi tekoa väheksyvä. Toisiaan puukolla lyövät ovat puukottajia. Eihän Breivikiäkään Uusi Suomi väheksynyt 'ammuskelijana' vaan nimenomaan kutsui joukkomurhaajaksi.

Toivon että Uusi Suomi oikaisee ryhtiään tällaisten asioiden osalta, vaikka kuinka tekisi kipeää.

nico nyman

Ei riitä alkuunkaan 12v sitäpaitsi tuossa jätkässä menee verorahat hukkaan kun pääsee sika-osastolle eli vielä vankilassakin tuota saastaista sikaa suojellaan...kai se sentään karkoitetaan pois lusittuaan?
Ja toimittelijalle: elä pentele käytä sanoja "turun puukottaja" tai "ääri-islamilainen" koska A se ruoja on terroristi ja B: ei ole ääri-islamia on vain pelkkää islamia johon kuuluu oleellisena osana jihad eli pyhä sota vääräuskoisia (meitä) vastaa, eli näiden idelogian mukaan on ok tappaa meitä koska nii islam saadaan näyttämään voimakkaalta ja voittamattomalta sitä paskaa idelogiaa on turha puolustella...

Juhani Kleemola

Tuossa kritisoitiin islamia (ääriuskonto), ei muslimeja (ihminen). Kun sosialistinen manifesti kehoittaa väkivaltaiseen vallankumoukseen, ei tämän kehoituksen kritisointi tarkoita että syytetään sosialidemokraatteja.

Jotain rajaa tahallaan väärin ymmärtämisellekin.

Arto Kautiainen

Toimittaja Ovaskainen, rohkeutta otsikointiin! Terroristi Bouanane ei olisi säästänyt sinua taikka läheisiäsi Terrosti iskussaan. Tämä asia on oikeudessakin nyt todistettu ja Terrosti Bouanane sillä teolla tuomittu. Turun puukottaja kuulostaa samalta kuin sarjakakkaaja taikka Namusetä.....