Torstai 20.6.2019

Valtiosihteeriltä uutta tietoa epävirallisista sote-puheista komissiossa: ”On toivottu, ettei Suomi tekisi notifikaatiota”

Luotu: 
15.6.2018 15:36
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoo käyneensä epävirallisia virkamiestason keskusteluja Euroopan komission kanssa soten notifikaatiosta.
|

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoo käyneensä epävirallisia virkamiestason keskusteluja Euroopan komission kanssa soten notifikaatiosta. Hetemäen mukaan komission taholta on toivottu, ettei Suomi tekisi notifikaatiota.

–Kuten pääministeri totesi, käymissäni virkamiestason epävirallisissa keskusteluissa, komission taholta on toivottu, ettei Suomi tekisi notifikaatiota. Valtiontukiasioissa epävirallinen käsittely on tavanomainen ja tehokas menettely, Hetemäki kirjoittaa Twitterissä.

Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) on syytetty eduskunnan harhaanjohtamisesta sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että Sipilän eduskunnalle ilmoittama peruste sote-notifikaation tekemättä jättämiselle ei ehkä pidäkään paikkaansa. Helsingin Sanomien komission kilpailuosastolta saaman tiedon mukaan ”komissio tarkastelee kaikki valtiontukinotifikaatiot, jotka se saa jäsenvaltioilta”, mutta on jokaisen jäsenvaltion vastuulla, tekeekö se notifioinnin vai ei.  

Komissiosta sanottiin lehdelle myös, että on jokaisen jäsenvaltion vastuulla, tekeekö se notifioinnin vai ei. Helsingin Sanomien siteeraama ”eräs asiaa tunteva virkamies” sanoo lisäksi, ettei komissio koskaan suosittele notifioinnin tekemättä jättämistä. Saman virkamiehen mukaan komissio on kertonut epävirallisesti suomalaisille virkamiehille, että saadun tiedon perusteella se ei todennäköisesti aloittaisi oma-aloitteisesti valtiontukiselvitystä.

–Jos me olisimme niin jääräpäisiä Suomessa, että kaikesta huolimatta jättäisimme virallisen notifikaation, totta kai komissio sen käsittelisi, Sipilä sanoi eilen torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Notifioinnilla selvitetään EU:n kanta siihen, annetaanko jollekin toimijalle EU:ssa kiellettyä valtion tukea kilpailluilla markkinoilla. 

Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä tarkkaan selvitettävä, voidaanko ehdotettua valinnanvapausjärjestelmää pitää sisällöltään notifiointia edellyttävänä. 

–Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on tarvittaessa muutettava valinnanvapausjärjestelmää siten, että oikeudellinen epävarmuus valtiontukisääntelyn soveltuvuudesta poistuu, perustuslakivaliokunta sanoi.

Lue myös: 

Oppositio grillasi Sipilää sote-notifikaatiosta: ”Rehellisyyden sijaan annetaan harhaanjohtavaa tietoa”

”Voi olla totinen paikka hallitukselle” – HS: Juha Sipilän sote-väite ei ehkä pidäkään paikkaansa 

Taas uusi hämmennys sotesta – Petteri Orpo: ”Yhtään euroa ei lähetetä, ennen kuin lait on hyväksytty tässä talossa”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jari Ikonen

No sitten EU-komission virkamiehen nimi esiin ja asiasta tehty muistio myös. Virka-aikana viranhoitoon liittyvät neuvottelut eivät voi olla salaisia, luottamuksellisia ehkä, mutta viimeistään Perustuslakivaliokunta sitä kysyy.

Jos näin on toimittu, niin lienee avoimuuden kannalta tärkeää pystyä vahvistamaan että EU-jepen tulkin asiasta on sama kuin Hetemäellä.

Jukka Mattsson

Voi tätä selittelyjen määrää.

Totuus käsittelisikö komissio notifikaation taitaa olla tämän jälkeen kaikille arvoitus? Ei edes Hetemäki tiedä vastausta tai saati mitä tuli kysyttyä.

Eli epävirallisiin kysymyksiin vastaavat epäviralliset henkilöt... epävirallisesti, epävirallisissa paikoissa.

Kysykää nyt toimittajat keneltä tuo Marttipoika on kysynyt ja mitä? Onko tuossa tarinassa mitään perää vai onko hän nähnyt unta, sillä se annetaan todennäköisesti selityksistä seuraavana.

Tutkiva juornalismi voisi vihdoin kohottaa profiiliaan.

Pertti Ikonen

"Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoo käyneensä epävirallisia virkamiestason keskusteluja Euroopan komission kanssa soten notifikaatiosta. "

Eiköhän kannattaisi Hetemäen kysyä virallisesti EUn virkamiesten näkemystä asiasta. Ihan vaan varmuudeksi ja jos minä uskon TE-virkailijan suullista kannanottoa asiaani tarkistamatta sen todellista perää, minut perii hukka ja parhaassa tapauksessa menetän työttömyysturvani.

Taisto Pihlajamaa

Aina on tiedetty, että tehokkaimpia asian lykkäämiskonsteja on lähettää se lausunnolle. Soten järkevyyteen/järjettömyyteen puuttumatta, näyttää oppositiota harmittavan, ettei tätä peruskikkaa ainakaan tähän mennessä ole onnistuttu käyttämään.

Usein sanotaan, että EU puuttuu liiaksi asioihimme. Nyt siitä samaisesta EU:sta haaveillaan keppihevosta opposition ratsastajille.