Keskiviikko 26.9.2018

”Keskustan härski iltalypsy ajoi kokouksen umpikujaan” – Eduskunta ilmiriidassa Sipilän vaatimuksesta ja aikataulusta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.6.2018 13:43
Päivitetty: 
21.6.2018 15:33
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Sote-valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen syyttää valiokunnan umpikujasta valiokunnan puheenjohtajaa, SDP:n Krista Kiurua. Opposition mielestä syypää on keskusta aikataulupaineineen.
|

Eduskunnassa roihahti käyntiin jälleen yksi sote-riita torstaina muun Suomen alkaessa rauhoittua juhannuksen viettoon. Sote-uudistusta käsittelevä sote-valiokunta sai aikaiseksi ilmiriidan uudistuksen edistämisen aikatauluista.

Valiokunnan kokous päättyi ilman sopua siitä, kuinka uudistusta tullaan eduskunnan perinteisen kesätauon aikana heinäkuussa sekä mahdollisesti elokuussa käsittelemään. Uuden Suomen tietojen mukaan kesäkäsittelyä vaikeuttaa ainakin virkaohjeistus, joka rajoittaa kansanedustajien mahdollisuuksia työllistää eduskunnan virkahenkilöstöä kesällä.

Oppositio katsoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) painosti sote-valiokuntaa poliittisesti ilmoittaessaan, että virkamiesarvion mukaan sote-uudistus lykkääntyy vuoteen 2021, jos valiokunnan mietintö ei valmistu heinäkuussa. Oppositio, jolla ei ole asiassa mikään kiire, katsoo tämän olevan tyystin mahdotonta. Esimerkiksi hallituksen tällä viikolla jättämän vastineen käsittelyssä ollaan vasta alussa.

Oppositioedustajat puhuvat keskustan ”iltalypsystä”, sillä juuri keskustan kerrotaan ajaneen tiukkaa aikataulua valiokunnassa muiden puolueiden tahtoa vastaan. Valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen puolestaan syytti valiokunnan puheenjohtajaa Krista Kiurua epäsovusta ja kaaoksesta sekä kokouksen lopettamisesta ennen äänestystä aikataulusta. Puheenjohtaja Kiuru ei halua kommentoida syytöksiä.

– Meidän piti tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa sopia valinnanvapauslakiesityksen käsittelyn aikataulusta, mutta keskustan härski iltalypsy ajoi kokouksen umpikujaan, sanoo valiokunnan vihreä jäsen Outi Alanko-Kahiluoto.

Oppositioedustaja Alanko-Kahiluodon mukaan koko valiokunnalle olisi sopinut työskentely heinäkuun alussa, muun eduskunnan jo ollessa tauolla.

– Valiokuntaneuvokset olisivat tämän jälkeen kirjoittaneen mietintöluonnoksen pidettyään ensin hyvin ansaitut vuosilomansa. Tämän jälkeen valiokunta olisi jatkanut työskentelyä. Tästä oli täysi yhteisymmärrys. Käytyämme täysistunnossa äänestämässä ja palattuamme sen jälkeen valiokuntaan keskusta oli yllättäen muuttanut mieltään. Sopu ei pitänytkään ja keskusta aloitti asiattoman poliittisen painostuksen, Alanko-Kahiluoto sanoo tiedotteessaan.

– On käsittämätöntä, että keskusta tulee valiokuntaan vaatimaan omien poliittisten tavoitteidensa toteutumista ja viis veisaa valiokunnalle annetusta tehtävästä tehdä työnsä huolellisesti ja vakavasti, hän jatkaa.

Keskustan Heikkinen sanoi Ylelle, että hallitusryhmät halusivat jatkaa työtä 6. heinäkuuta saakka eli viikon normaalia pidempään, mutta Kiuru esti tästä äänestämisen. Uuden Suomen tietojen mukaan keskusta olisi kuitenkin samalla halunnut jatkaa töitä myös elokuussa. Opposition mukaan tämä ei onnistu, koska heinäkuun lisätyö lykkää virkamiesten lomia.

Keskustan ex-puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan puolueen ehdotus oli pohtia, tarvitaanko elokuulle valiokuntatyöhön 2-3 lisäpäivää.

 

Oppositiopuolueista myös perussuomalaiset kertoo tiedotteessaan, että valiokunnan kokouksen tauon jälkeen "keskustan edustajat kuitenkin alkoivat vaatimaan, että asiaan on palattava uudelleen jo [heti] elokuun alussa".

Lue lisää: Simon Elo haukkuu Krista Kiurun: ”Hävytön väite – puheenjohtaja ylitti toimivaltuutensa”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Seppo Simonen

Siis sosiaali ja teveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru ei laskenut äänestykseen aikataulutusta sote käsittelyyn tietäen hallituksen halun saada asiakäsiteltyä heinäkuussa, tämä on puheenjohtajalta törkeätä vallan käyttöä.

Uutisen otsikoinnissa tulee kyllä selkeästi Almamedian hallituksen vastainen linja.

Mikael Nygård
Vastaus kommenttiin #9

Eikös juuri puheenjohtajan tehtävään kuulu kokousten johtaminen. Jos puheenjohtaja katsoo ettei äänestykseen ole edellytyksiä niin sen toimenpanopäätös on hänen toimivallassaan. Sitä minä kutsuisin demokratiaksi.

Sen sijaan eduskunnan yli käveleminen kuuluu kategoriaan "iltalypsy" ja kukas muu kuin maaseudun edustaja sitä keinoa pruukaa käyttää.

Aila-Kaija Koskinen

Fake news! Otsikko harhaanjohtava ellei peräti puhdasta valetta. Krista Kiurulle ei pitäisi antaa puheenjohtajuutta ollenkaan, on senverran härski toimissaan täällä kotopuolessakin. Keskusta (ihan oikeutetusti) haluaa saada päätöksiä aikaan ja se ei taas oppositiolle sovi. Hopi hopi työt ensi ja sitten vasta lomalle ja terasseille viiniä lipittelemään. Veronmaksajien rahaa kuluu kun tämä vastuuton ja tahallinen jarruttelu jatkuu ja yhä usempi terveyskeskus ehditään myymään ja muuttamaan pörriäseksi. Tätäkö Kiuru ja vihervasemmisto haluaakin?

Juha Salmi
Vastaus kommenttiin #25

Tuosta muistuu mieleen kun naapurin hitsari käy kepulaiselle haukkumassa hänen hankkimaansa valmettia, muualla kun tehtiin parempia koneita.
On tosiaan aina mielenkiintoista huomata kuinka suomalaista käden jälkeä Suomessa arvostetaan. Elintarvikeliitto ja sen jäsenet kiittvät kannustavasta kommentista.

Mikko Räsänen

Ja saman verran menee kaupunkilaisten liian kalliiden asuntojen asuntotukiin. Ihan vaan faktojen puolesta puhun. Kannatan lämpimästi sitä, että lopetetaan kaikkien tukien maksaminen ja opetellaan itse kukin tulemaan omillamme toimeen. Sote ja ilmainen terveydenhoito mukaan lukien.

Ilkka Ali-Melkkilä

Sipilä ei ilmeisesti ole vielä oppinut tuntemaan asemansa vastuuta, vallankäytön toimintatapoja, eduskunnan käytöstapoja, hyvän hallinnon perusteita, eli käytännössä kaveri ei toimi ministerinvastuulain edyllyttämällä tavalla. Vaan pyrkii autoritääriseen vallankäyttöön demokraattisessa valtiossa. Kauanko keskustan kenttäväki vielä katselee tätä.

Juha Salmi

Totta mooses onhan se pahuksenmoista jos toivoo valiokunnan toimivan hieman pidempään. Se on taasen hyväksyttäävä että valiokunnassa estetään äänestys ja toimitaan puheenjohtajan pään mukaan.
Tässä sopiikin kysyä mikä on sitä autoritääristä toimintaan?

No vuoden päästä alkaa sama ruljanssi uudestaan, se vain että sisältö ei tule pahemmin nykyisestä esityksestä muuttumaan mutta esittäjät vain vaihtuvat.

Markku Koivisto

Kummasti tuo autoritaarisuus tuntuu purevan. Jos siitä nyt ollenkaan on kysymys. En ole puolueisiin kuuluva ja ehkä siksi osaan arvostaa talouskasvua, työttömyyden alenemista, velantarpeen pienenemistä ja muita saavutuksia, joita tämän hallituksen aikana on tapahtunut opposition kaikesta vastustuksesta huolimatta. Siksipä olen luottavainen, että kustannusten nousun hillintä soten osalta on odotettavissa, mikäli se toteutetaan.
Palveluiden saatavuuden osalta pidän itsestään selvänä, etteivät ne ainakaan nykyisestä huonone. Julkisen kilpailu yksityisen kanssa saattaa jopa johtaa julkisen hallinnoinnin kohtuullistamiseen yksityisten tasolle. Niissä tänä päivänä on valtava ero.

Ilkka Ali-Melkkilä

Sote-uudistuksen läpiviennin painostuksella ei ole mitään tekoa keskustan puheenjohtavaalien äänimäärän kanssa. Sipilä on suomen pääministeri, olla ei ole valtaa painostaa eduskuntaa aikatauluttamaan yhtään ainutta käsittelyä. Etenkään kun kyseessä on oman puolueen sekä omien tukijoiden edun tavoittelu. Edes keskutan äänestäät eivät ole niin sinisilmäisiä.

Markku Koivisto

Kun Sipilä mainitsi, että uudistus siirtyy vuodella jos hänen kertomansa aikataulu ei pidä, oppositio ny Kiurun johdolla tarttui kynsin hampain tähän mahdollisuuteen. Siirtää koko homma seuraavalle eduskunnalle. Valiokuntien jäsenten pitäisi olla alansa asiantuntijoita tullakseen niihin valituiksi. Voi näin ollakin, mutta tässä tapauksessa ryhmäuskollisuus syrjäyttää kyllä mahdollisen asiantuntijuuden kirkkaasti.

Ilkka Paananen

On mittavaa kateus, joka paistaa tuhannen auringon voimalla joidenkin kommentoijien kirjoituksista. Ovatko nämä niitä,, jotka joutuivat vastentahtoisesti betoniviidakkoon kun kotitila jäi sisaren haltuun. Sama virsi jatkuu seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Mikään ei ole koskaan hyvin. Ei riitä että kepu pettää. Kokoomuskin pettää. Siniset pettivät. Demarit ne ja vihreät ne vasta pettäisivätkin jos vallassa olisivat. Hyvää jussia!

Matti Kurki

Ostan kaikki elintarvikkeet pelkästään Liiteristä. Mieluiten ulkomaista, jos on tarjolla. Suosittelen kaikille muillekin. Kaikki nämä maalaisliittolaiset Sepot voivat jyrsiä omia eväitään pirtissään kynttilän valossa. Eikö tämä ole hyvä, että tuetaan EU: n jäsenmaita?Lopetetaan tukimaatalous ja siirrytään todelliseen markkinatalouteen ja ostetaan sieltä mistä halvalla saadaan. Innokkaimmat maajussit voivat ostaa maata vaikka Afrikasta ja mennä sinne harrastamaan viljelyä ym. perinteistä agraarihommaa. Tämän sote- ja maakuntahörhöilyn voisi kuopata sinne samalle suunnalle.

Pertti Ikonen

Ulkomaalaiset ihmettelevät että miten agraaaripuolue voi olla vallan kahvassa vaikka maanviljelys on niin vähäistä Suomessa. Vastaus voisi olla se, että maanviljelystuet ovat niin valtavat, että rahan ja tukien liikkeet ne pitävät Sipilän vallassa.

Tapio Mäkeläinen

Jesta tätä touhua. En tiedä tarkkaan mitä tapahtui mutta Krista Kiurun toiminta on koko ajan ollut ala-arvoista.

Tässä on kyse sodan jälkeisen ajan suurimpiin kuuluvasta uudistuksesta. Onko tosiaan niin että muutaman korkeamman virka-niilon kesälomat kävelee hallituksen kärkihankkeen ohi?
Jos näin on niin toivottavasti ei maatamme koskaan kohtaa tsunami, ydinlaskeuma, ebola tai jotain vielä pahempaa. Jos reviisorikamreerit onkin lomalla niin hommat menee reisille.

Samaan syssyyn voi onnitella Jarppaa pään mäntyyn hakkaamisen SM:sta. Tem:n juristit vääntää työlakeja, jotka suurella todnäk menee silppuriin. Tulee jo mieleen 2- vuotiaan pukeminen aamulla: ei tartle aattaa, ite pukee!!
Miltä mahtaa osaavista ja kaiken nähneistä juristeista tuntua? Jo kesällä 2015 nähtiin mitä on tulossa. Ei kun me voidaan!
Turha on Trumppia naureskella.

Eeva Vasenius

Oli miten oli, mutta maassamme vallitsee parlamentaalinen demokratia. Tai no, pitäisi vallita. Nyt on jo pitkään kuitenkin ollut niin, että meillä vallitsee diktatuuri. Yksi mies, joka on yritysjohtaja ja lestadiolainen, yrittää käyttää noissa instansseissa oppimiaan taitoja saattaakseen sekunda-soten väkisin käyttöön. Se on oikeasti paitsi äärettömän tyhmää niin myös vaarallista. Voi tapahtua pahoja virheitä ja on vaara että menetetään jopa ihmishenkiä soten toimimattomuuden vuoksi. Kuka siitä kantaa vastuun? Ei kukaan vai paineen alla muutenkin olevat hoitajat ja lääkärit? Ottakaa hallitus jo järki käteen ja menkää kesälomalle.

Eeva Vasenius

Oli miten oli, mutta maassamme vallitsee parlamentaalinen demokratia. Tai no, pitäisi vallita. Nyt on jo pitkään kuitenkin ollut niin, että meillä vallitsee diktatuuri. Yksi mies, joka on yritysjohtaja ja lestadiolainen, yrittää käyttää noissa instansseissa oppimiaan taitoja saattaakseen sekunda-soten väkisin käyttöön. Se on oikeasti paitsi äärettömän tyhmää niin myös vaarallista. Voi tapahtua pahoja virheitä ja on vaara että menetetään jopa ihmishenkiä soten toimimattomuuden vuoksi. Kuka siitä kantaa vastuun? Ei kukaan vai paineen alla muutenkin olevat hoitajat ja lääkärit? Ottakaa hallitus jo järki käteen ja menkää kesälomalle.

Pasi Anttila

Tunnut tietävän sotesta kaiken ja varsinkin millainen sen pitäisi olla. Onko mielipiteesi omiasi vai kerrotko vain mutu tietoa.

Kerrohan millainen tämä sekunda sote on ja millainen se priimasoten pitäisi olla. Voit mennä ihan yksityiskohtiin.

Seppo Simonen

Sosiaali ja terveysvaliokunnan sosialidemokraatti puheenjohta Krista Kiuru löytää viellä edestään monen monituiset kerrat käyttäytymisensä puheenjohtajana. Kokouksessa tehtiin kannatettu aloite soten aikatauluttamiseksi ja Krista Kiuru ei päästänyt aloitetta äänestykseen tämä on kokousmenettelyn vastaista toimintaa.

Toimittaja Teppo Ovaskainen otsikoi Keskustan härski iltalypsy on otsikkona rienaava ja vastoin journalistisia ohjeita.
Tämä otsikointi johti kommenteissa itse asiaan kulumattomasn keskustan nimitteyyn esim. heinähattu, kepu on kyltymätön lypsäjä, maajussi ja kellokkaat sekä Juha Sipilän lestadiolaiseksi nimittely. On kysyttävä miten nämä liittyvät Krista Kiurun puheenjohtaja käytökseen.

Arvo Tammela

Eeva Vasenius, eikö olisi jo aika keksiä muita argumenttejä vai onko niin, että niitä ei ole. Muistaakseni syyllistämänne henkilö ei ole toiminut yritysjohtajana enää kahdeksaan vuoteen ja uskonnollinen vakaumus on hänen oikeutensa kuten meidän kaikkien.

Pentti Westerholm

Kuka lypää ketäkin.Edellisessä hallituksesssa Sote uudistus oli SDP ministerin vetovastuulla.Siihen se hyytyi vaikka ministeriä välillä vaihdettiinkin.Uudistusta on kehitelty yli 10 vuotta ja vielä Krista Kiuru väittää kiireiseksi asian valmistelua.Johan sille väitteelle hymyilee kylän vasikatkin ja kaupungin vossikkahevoset hirnahtelee.

Arvo Tammela

Westerholm, kiitos hyvästä kommentistasi. Ole täysin samaa mieltä.
Oppositio ja vapaavuorelaiset toimivat ainoastaan suurten terveydenhoidossa tällä hetkellä toimivien yritysten lobbareina päämääränään noiden yritysten osuuksien kasvattaminen nykyisellä "erinomaisella" mallilla. Siitähän heidän asiantuntijat ovat tyytyväisiä ja keksivät vaikka minkälaisia uhkakuvia tulevasta sotesta ja Krista Kiuru viivyttämällä kepulikonstein asian käsittelyä johtamassaan valiokunnassa.

Eeva Vasenius

Kirjoittamani argumentit ovat ihan omia ajatuksiani. Osaan hahmottaa soten erittäin hyvin, koska olen työtehtävissäni ollut mukana suurten järjestelmien kehittämisessä. Tosin silloin oli kyse vain rahasta tai vaikka liittymistä. Sotessa on kyse ihmishengistä ja ihmisistä ylipäätään. Eli homma on astetta kriittisempi vielä.

Uskonnollinen ryhmittymä johon päämiehemme kuuluu, harrastaa syyllistävää ja manipuloivaa toimintaa, kuten kaikkien uskontokuntien harrastajat varmaan tietävät. On helppo napata siitä oppia mukaan ja yrittää noilla tavoilla vaikuttaa soten pakonomaiseen toimintaan. Ja yritysjohtajana vielä antaa alaisilleen aikataulurajoituksia, kuten hän on tässä jo monta kertaa tehnyt. Tässä perusteluni. Vastuu on lukijan.

Arvo Tammela

Vasenius, "kirjoittamani argumentit ovat ihan omia ajatuksiani". Samat argumentit ovat tulleet esille jo monissa Puheenvuoron kirjoituksissa, joten vaikea uskoa niitä omiksenne.
Nykyisessä terveydenhuollossa on kyse myöskin ihmishengistä ja ihmisistä yleensä. Valitettavan usein on saanut lukea uutisia, miten tässä on epäonnistuttu.
Uskonnollisissa ryhmittymissä kuten muissakin ryhmittymissä on monenlaisia ihmisiä, joten se on erittäin huono peruste pääministerin syyllistämiselle.
Kerrotte olleenne joskus mukana suurien järjestelmien kehittämisessä, mutta unohditte kertoa, jouduitteko vastaamaan niiden valmistumisesta määräaikaan mennessä tai siitä riittävätkö kehittämiseen varatut rahat. Mikäli vastuita ei ollut en ihmettele kirjoituksianne.

Eeva Vasenius

Arvo hyvä, en ole Usaria lainkaan lukenut viime aikoina, joten sen piikkiin on turhaa ajatuksiani liittää. Olen aiemmin kirjoittanut sinne blogia ja jatkan sitä kunhan inspiraatio iskee. Jos ihminen on mukana isossa projektissa, niin tottakai hän on silloin velvoitettu pitämään kiinni oman alueensa projektiaikataulusta ja kustannuksista. Soten parissa tuntuu että eletään ihan pellossa. Siinä pitäisi jo olla kehitettävänä ensimmäiset osiot, mutta en aisti, että sellaista olisi tekeillä. Vastaan samalla, että juuri tämä on sekunda-sote.

Nyt olen vastannut kaikkeen mitä kysyit. En aio jatkaa tällaista keskustelua tämän enempää.