Keskiviikko 26.9.2018

Ihmetys eduskunnan sisällä: ”Nyt tulee rauhoittua”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.6.2018 16:06
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Anna-Maja Henriksson.
|

Oppositiopuolue Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ihmettelee eduskunnassa syntynyttä riitaa sote-uudistuksen käsittelyn aikataulusta. Henriksson vetoaa pääministeripuolue keskustaan, jolla on hänen mukaansa syytä pysähtyä miettimään tilannetta.

– Suomi ei ole poikkeustilassa. Siksi myös keskustan kansanedustajien tulisi nyt pysähtyä miettimään. Eduskunnan virkamiehet, jotka kirjoittavat sote-mietinnön eivät ole robotteja. He tarvitsevat työrauhaa ja lakisääteiset lomansa, Henriksson viestii Twitterissä.

Henriksson on eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen. Perustuslakivaliokunnan toinen käsittely on vuorossa sote-valmistelussa sitten, kun eduskunnan sote-valiokunta saa valmiiksi mietintönsä. Tänään eduskunnassa puhkesi riita valiokuntatyön aikatauluista.

Keskusta ja muut hallituspuolueet haluaisivat saada mietinnön valmiiksi jo heinäkuussa. Valiokunta ei kuitenkaan saanut tänään päätettyä työskentelynsä venyttämisestä heinäkuun eli eduskunnan kesätauon alun päälle. Syntyi raju kiista, josta oppositio ja hallitus syyttävät toisiaan. Lue lisää: ”Keskustan härski iltalypsy ajoi kokouksen umpikujaan” – Eduskunta ilmiriidassa Sipilän vaatimuksesta

− On ollut murheellista seurata viimeisimpiä käänteitä eduskunnassa syntyneessä kiistassa, joka koskee sote-uudistuksen käsittelyaikataulua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Nyt tulisi rauhoittua ja palata rakentavaan keskustelukulttuuriin, sanoo RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

− Maailma ei kaadu vaikka sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa mietintöään valmiiksi elokuussa.

Henriksson huomauttaa, että Suomessa heinä- ja elokuu ovat lomakuukausia, ja ”professoreilla ja muilla kuultavilla asiantuntijoilla on luonnollisesti myös oikeus lomaan”.

− Helposti tulee tunne, että maamme on jonkinlaisessa poikkeustilassa, Henriksson sanoo.

– Näin ei tietenkään ole. On täysin luonnollista, että eduskunnassa on istuntotauko kesällä. Eduskunnan jos minkä pitää noudattaa työaikalakia ja vuosilomalakia sekä pitää huolta työtekijöiden hyvinvoinnista. Näissä asioissa ei ole varaa tinkiä, sanoo Henriksson.

Pääministeri sanoi keskiviikkona medialle, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pitäisi valmistua heinäkuussa tai muuten maakuntien perustaminen siirtyy vuodella eteenpäin.

– Valitettavasti vaikuttaa siltä, että tämä on vaikuttanut tilanteeseen niin, että kansanedustajat kokevat painostusta hallituksen suunnalta.  Tämä on hyvin valitettavaa, sanoo Henriksson.

 

Lue myös: Simon Elo haukkuu Krista Kiurun: ”Hävytön väite – puheenjohtaja ylitti toimivaltuutensa”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Arvo Tammela

Anna-Maja Henrikssonista on tullut tavallisena kansanedustajana varsinainen joka alan tietäjä. Kommentteja ja puhetta tulee kuin turkin pyssystä. Toista oli silloin kun Henriksson oli edellisen hallituksen oikeusministeri. Mihinkään asiaan, jota häneltä kysyttiin, vastausta ei tullut. Ainoastaan lupaus siitä, että asia täytyy selvittää ja vasta sen jälkeen hän siitä jotain lausuu. En muista, pitikö Henriksson lupauksensa.
Ilmeisesti oppositiossa ollessa on helppo arvostella kaikki hallituksen esitykset huonosti valmistelluiksi ja toivoa, että mitään uudistuksia ei ainakaan tällä eduskuntakaudella tehdä.
Mikäli hallituspaikka tulevien vaalien jälkeen aukeaa voi sitten jatkaa samalla sapluunalla kuin edellisellä hallituskaudella.