Tiistai 13.11.2018

Helsingin “piikityshuoneet” epäilyttävät: “Poliisin asema olisi kestämätön”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
27.6.2018 10:28
Päivitetty: 
27.6.2018 10:47
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
    Kuva
    Poliisi joutuisi ongelmalliseen tilanteeseen, jos Helsinkiin perustettaisiin suunniteltuja huumeidenkäyttötiloja, koska sillä olisi velvollisuus puuttua epäiltyihin käyttörikoksiin.

Helsingin suunnitelma valvottujen pistotilojen eli ”piikityshuoneiden” perustamisesta on oikeudellisesti arvioituna hyvin hankala, katsoo kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok.). Hän arvioi, että nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista esitettyä poliisilta suojattua huumeidenkäyttöpaikkaa.

Meri, joka on kokoomuksen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri ja koulutukseen juristi, käy aloitetta läpi Puheenvuoron blogissaan. Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt lausunnon, jossa se kannattaa erillisen huumeidenkäyttöön tarkoitetun tilan perustamista kaupunkiin.  Käyttötilojen tavoitteena on vähentää huumeidenkäytön aiheuttamia häiriöitä sekä parantaa narkomaanien terveyttä ja turvallisuutta.

Poliisi on Helsingin Sanomien mukaan pitänyt piikitystilan perustamista ongelmallisena lakipykälien valossa. Huumeidenkäyttö kielletään Suomen laissa.

– Kukaan ei nähdäksemme voi tarjota sellaisia tiloja, joissa huumausaineita voisi käyttää laillisesti niin, että poliisille ei tulisi velvollisuutta puuttua asiaan, ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista sanoo HS:n haastattelussa.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio puolestaan katsoo, että huumausainerikoksiin liittyvä toimenpiteistä luopumisen pykälä, joka koskee vähäisiä käyttörikoksia, voisi ”hengeltään” mahdollistaa piikityshuoneet. Lain hengen mukaista ei olisi, että poliisi tulisi pistohuoneeseen sakottamaan käyttäjiä.

Otto Meri on pykälän tulkinnasta eri mieltä. Hän kertoo, että käyttörikosten yleisiä syyttämättäjättämisperusteita on merkittävästi muokannut korkeimman oikeuden ratkaisu, jossa todettiin, ettei huumeidenkäytöstä voitu jättää tuomitsematta käytön vähäisyyden ja satunnaisuuden perusteella, jos käyttö oli kuitenkin säännöllistä ja jatkuvaa.

– Tapauksessa nuori henkilö oli käyttänyt viikoittain noin puolen vuoden ajan pieniä määriä hasista. Huumeidenkäyttö oli omakohtaista ja määrät pieniä, mutta koska käyttö oli säännöllistä ja kesti useita kuukausia, ei edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle ollut käsillä. Helsinkiin suunnitteilla olevien piikitystilojen kävijöiden osalta tilanne olisi samanlainen. Useat suonensisäisiä huumeita käyttävistä ovat sillä tavoin säännöllisiä käyttäjiä, ettei rikosprosessilain yleisiä syyttämättä jättämisperusteita ole mahdollista soveltaa, Meri kirjoittaa blogissaan.

Rikoslain säännöksen mukaan huumausaineen käytöstä voidaan jättää syyttämättä ja rankaisematta, jos rikosta on ”huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen” pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

– Helsingin kaupunkiin suunnitteilla olevan ”piikitystilan” nimikin jo kertoo sen käyttötarkoituksen olevan jokin aivan muu kuin satunnainen pilven polttelu. Näin ollen tälläkään perusteella toimenpiteistä ei ole mahdollista luopua, Meri katsoo.

Toisaalta huumausaineen käyttörikos voidaan jättää seurauksitta myös, jos rikoksesta epäilty on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon. Tämäkin ehto on kuitenkin poliisin kannalta vaikea, Meri arvioi.

– Lain esitöistä käy ilmi, että toimenpiteistä luopuminen on mahdollista käytännössä vasta epäillyn rikoksen tapahduttua. Näin ollen poliisin ei olisi mahdollista etukäteisesti sitoutua olemaan tulematta joko omatoimisesti tai kutsuttuna piikitystiloihin. Itse asiassa muodostuisi täysin kestämättömäksi, että poliisilla säilyisi velvollisuus saapua paikalle piikitystilaan ja vasta esitutkinnan alettua tai vasta päädyttyä tuomioistuimeen, toimenpiteistä voitaisiin luopua, Meri kirjoittaa.

– Uskallan siis olla eri mieltä professori Nuotion kanssa siitä, että lain henki olisi sellainen, ettei olisi hyvä idea, että poliisit tulisivat pistotilaan. Päinvastoin katson, että poliiseilla on jopa velvollisuus tulla tilaan jossa epäilevät rikoksia tapahtuvan. Vasta jälkikäteen tulisi tapauskohtaisesti arvioitavaksi onko huumeita kaupungin tiloissa käyttävän tilanne sellainen, että tämän osalta voidaan luopua rikoslain määräämistä toimenpiteistä, hän jatkaa.

Meri katsoo, että tulkintaongelmia rajoittaisi, jos piikitystila varattaisiin vain vieroitushoitoihin sitoutuneiden henkilöiden käyttöön. Tämäkään ei kuitenkaan estäisi poliisia tulemaan tilaan.

– Suomessa ei ylipäänsä ole mitään sellaisia tiloja, jonne poliisit eivät tarvittaessa olisi oikeutettuja tulemaan. Etenkään jos tilassa epäillään harjoitettavan rikollista toimintaa.

Helsingin Sanomien mukaan poliisi ei nykyisin Suomessa puutu esimerkiksi narkomaanien neulanvaihtopisteiden toimintaan. Poliisi kuitenkin korostaa tämän johtuvan siitä, että neulanvaihtopisteissä ei ole tarkoitus käyttää huumeita, toisin kuin piikitystiloissa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jesse Karhu

Poliisinhan ei tarvitse tulla itse tilaan käyttäjiä ratsaaman. Riittää että virkavalta valvoo ulko-ovea ja pysäyttää korttelin päässä piikityshuoneesta kaikki ovesta tulijat, tekee sylkitestit ja verikokeet, tutkii taskut, tekee kotietsinnän, ilmoittaa asiasta mahdolliseen opiskelu/työpaikkaan ja kirjoittaa sakkoa käyttörikoksesta (vaikutuksen alaisena olemisesta) ja mahdollisesta hallussapidosta aivan kuin tähänkin asti.
Vai olisiko jatkossa mahdollista välttyä käyttörikoksesta sanomalla ratsiassa, että huume on joutunut elimistöön piikityshuoneessa?

Jaakko Mäki

Jos ei kykene näkemään deekua tai narkkia sairaana ihmisenä joka tarvitsee apua eikä päähän potkimista niin ehkä mahdollisesti argumentti rappukäytäviin töpseli käsivarressa nuokahtaneiden tyyppien ja lasten leikkipaikoilta löytyvien piikitysvälineiden väheneminen sekä yleinen tartuntatautien ehkäisy ehkä toimii..

Ja anyways, jos narkit ja deekut näkee ihmissaastana niin eikö silloin pitäisi kannattaa kaiken laillistamista? Hinnat romahtais, saatavuus räjähtäis ja nistit vetäis ittensä nopeeseen tahtiin hautaan.. Eiks niin?