Lauantai 17.11.2018

Paula Risikko näpäytti Paavo Väyrystä – eduskunta nauroi: ”Kannattaa lukea ne ohjeet”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
27.6.2018 17:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen ei palannut keskustan riveihin, vaan perusti oman eduskuntaryhmän, kun palasi Brysselistä kesäkuussa.
|

Vastikään Brysselistä eduskuntaan palannut Paavo Väyrynen toi suuressa salissa ilmi pettymyksensä siihen, ettei hänelle myönnetty ryhmäpuheenvuoroa. Puhemies Paula Risikko antoi hänelle välittömän vastauksen.

Eduskunnassa on juuri päättynyt pääministerin ilmoituksesta käynnistynyt sote-keskustelu. Kun Risikko myönsi Väyryselle toisen vastauspuheenvuoron, Väyrynen yllättyi ja totesi, ettei ollut sellaista pyytänyt, mutta käyttäisi vuoron mielellään. Risikko totesi Väyrysen kyllä pyytäneen puheenvuoroa.

–Eipä väitellä siitä. Minä käytän nyt puheenvuoron, kun sain sen, Väyrynen sanoi.

–Totean ensinnäkin kuitenkin sen, että minusta olisi reilua, että kaikki eduskuntaryhmät saisivat ryhmäpuheenvuoron, Väyrynen jatkoi.

Väyrynen perusti yhden miehen eduskuntaryhmän perustamansa Kansalaispuolueen nimissä palattuaan eduskuntaan. Risikko kehotti Väyrystä perehtymään ohjeisiin.

–Edustaja Väyryselle vain totean, että teidän kannattaa lukea ne ohjeet, mitä sanotaan ryhmien koosta suhteessa ryhmäpuheenvuoroihin. Tästä syystä annoin teille kaksi vastauspuheenvuoroa ja kannattaa olla tyytyväinen siihen, Risikko näpäytti ja sai salin nauramaan.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Aune Mänttäri

Eduskunnan# puhenaista" Paula Risikkoa pidän eritäin pätevänä naisena. Samoin pidän eetain pätevänä miehenä VTT Paavo Väyrystä. Heidän välilleen syntynyttä puheenaolevaa vuoropuhelua pidän myöskin asiaan kuuluvana jossa ei ole ollut mitään naurunaihetta. Sensiaan tältä" kansanedustaja laumalta" puuttuu monia muitakin käyttäytymistapoja kuin naurunröhähdysten päästeleminen puoluepoliittisiin tarkoituksiinsa eduskunnan täysistunnon yhteydessä. Viittaan Perustuslakivaliokunnan ja Sosiaali-ja Terveysvaliokunnan menettelytapoihin mm. SOTE lakien kanssa "leikkimisellä" Korkeimman lainsäädäntövallan edustajina. kansanedustajien, tulisi mielestäni tuntea; puhumisen, esiintymisen ja pukeutumisen ns. korkeaan etiikan tunnusmerkit.