Sunnuntai 16.12.2018

Päivi Räsänen kohautti Pride-kommentillaan – Juhana Vartiainen: ”Kaikki eläköön omaa elämäänsä ja sallikoon muille omansa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.6.2018 12:43
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Päivi Räsänen.
|

Entinen kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen on suututtanut monet Pride-tapahtumaa koskeneella blogikirjoituksellaan. Räsäsen mukaan Pride-tapahtumasta on kehittynyt ”merkillinen moraalinen linjanjakaja”. 

–Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha. Todellisuudessa sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä. Se tavoittelee tilannetta, jossa sukupuoliperusteiseen avioliittoon pohjaavat näkemykset leimataan poliittisesti epäkorrekteiksi ja syrjiviksi. Tästä leimasta on kieltäydyttävä, Räsänen kirjoitti Puheenvuoron blogissaan.

Kirjoitus on saanut aikaan kohun sosiaalisessa mediassa. Muun muassa kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) on vastannut Räsäselle.

–Päivi työkaverini, Pride ottaa sallivaan syleilyynsä kaikki. Kaikki eläköön omaa elämäänsä ja sallikoon muille omansa. Pride ei ole sinua vastaan eikä estä sinun elämääsi. Kun vieläpä moderni yksilöllistyminen on kristillisen kulttuurin hitaasti kypsynyt hedelmä, hän tviittaa.

–Jos Päivi Räsänen jotain vastustaa, niin asia on ehdottomasti kannattamisen arvoinen, kirjailija Jari Tervo puolestaan toteaa. 

Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen muistuttaa omassa Puheenvuoron blogissaan, että jokaisella on jakamaton ihmisarvo ja perusoikeudet, jotka eivät kysy toisen lupaa.

–Ei ole meidän valkoisten cis-sukupuolisten suomalaisten paikka ”suvaita” muita, vaan aivan jokaista tulee kunnioittaa ja arvostaa yksilönä. Ei suomalainen kulttuuri ole ylivertainen, joka voi suvaita muita kulttuureja joukkoonsa. Kristittyjäkin opetetaan rakastamaan lähimmäistään, vaikka hän ei olisi kristitty. Vuonna 2018 on jo aika muuttaa kieltä. Koska käyttämämme kieli muovaa todellisuutta. Vuonna 1995 “suvaitsevaisuus” oli ehkä mullistava käsite, mutta nyt se on kaiku menneisyydestä, jolla osoitetaan vain omaa ahdasmielisyyttä, hän kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Petri Hämäläinen

Hyvä Päivi !

Kyseessä on nimenomainen moralistinen linjanjakaja.

Polvistumalla biologisien epätotuuksien eteen suvaitseva ihminen irtaantuu kansasta ja kokee harhaista moraalista ylemmyyttä muita kohtaan.

Aivan samalla tavalla kuin Neuvostoliiton kommunistit kokivat moraalista erinomaisuutta yksityisomaisuuden ja yksilönvapaudet murskatessaan.

Christine Lofranco

Maahanmuuttajana ja kristittynä ihmisenä

Pride puolustaa homoja ja niiden oikeuksia.

Kirkot / raamatut, islam / koraani, kaikki uskontosuunnat pääasiassa tuomitsee homoseksuaalisuuden, koska se on ainoastaan nautinnon hakemista.

Evoluutio teoria ei tue homoseksuaaleja, vaan evoluutio tuhoaa homoseksuaaliset suhteet mahdottomana ihmiskunnan kannalta.
Homot ja lesbot eivät saa lapsia, vaikka kuinka rakastelisivat keskenänsä saman sukupuolen edustajien kanssa.

On siten kysyttävä alkaako Pride ja homoseksuaalit puolustamaan pedofiilejä, vuohien rakastajia, koirien hyväksikäyttäjiä, ja muiden eleinten sekaantujia, koska nekin haluaa nautintoa itselleen aivan kuten homoseksuaalitkin haluaa.
Voihan ihminen eläintä masturboida ja eläin voi nauttia, jolloin avioliitto olisi varmaan suotavaa ihmisen-eläimen välillä, kun molemmat osapuolet voivat saada omanlaista nautintoa asiasta. Sama kuin nainen antaisi uroskoiran astua naista ja molemmat nauttivat, vaikka nainen ei koskaan tule raskaaksi ja saa lapsikoiranpentuja astumisen seurauksena.

Mikä siis on homoseksuaalien kanta eläinten oikeuksiin ja lapsien oikeuksiin, jos eläin ja lapsi voi olla puolisona aikuiselle ihmiselle?
Ei lesbonainen tule raskaaksi ilman miehen siittiöitä ja mieshomo ei voi saada lapsia ilman naisen munasolua ja kohtua jossa sikiö kasvaa.

Markku Koivisto

Kun ihminen nyt kumminkin on muutakin kuin biologiaa, niin marssikkot rauhassa samaan "viiteryhmään" kuuluvat keskenään. En vaan ymmärrä, mitä sillä saavutetaan tai mihin pyritään. Jos jonkinlaiseen tasavertaisuuteen, niin katsovat kai sitten olevansa jotenkin vähä- tai ylempiarvoisia. Omassa päässä se tuntemus on, mitä siitä muille demonstroimaan. Olkaa kuten muutkin yhteiskunnan jäseniä erikoislaatuisuuttanne sen kummemmin korostamatta. Kullakin on kuitenkin omat ominaisuutensa, ei niitä voi kokonaisuuden kesken samanlaisiksi tasata.

Jaakko Mäki

En kyllä ole biologi mutta ihan tälläisenä vähän kaikesta kiinnostuneena dilettanttina tuota luonnottomuusperiaatetta homouden hyväksymiselle (mitä hyväksymistä siinä muuten on jos kaksi aikuista ihmistä rakastaa toisiaan?) on tullut tarkasteltua ja pitää todeta että kyseessä on saman luokan tyhmyys kuin banaanin luuleminen jumalan työksi.
Tästä voi vaikka aloittaa sen prisman hahmottamista:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Homosexual_behavior_in_animals

Pasi Österberg

–Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha. Todellisuudessa sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä. Se tavoittelee tilannetta, jossa sukupuoliperusteiseen avioliittoon pohjaavat näkemykset leimataan poliittisesti epäkorrekteiksi ja syrjiviksi. Tästä leimasta on kieltäydyttävä, Räsänen kirjoitti Puheenvuoron blogissaan.

Kommentissaan Päivi Räsänen kirjoitta -> –Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha.

Voitko Päivi Räsänen -> Selvityspyyntö Sinulle?
Miten Sinulla on pokkaa kirjoittaa asioista joista et näköjään tiedä helvetin vertaa.

Todellisuudessa sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä.

Mistä todellisuudesta Sinä luulet Tietäväsi yhtään mitään.. Ehkä Jumala on sulle salaa kertonut asoista mistä me normaalit kansalaiset ei olla tietoisia.
Mikä oikeus sulla olla "Jumala" ???
sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä.

Kerroppa miten vaiennetaan biologinen "todellisuus"?

Sinä luulet olevasi "jumala" joka kertoo miten kansalaisten tulee elää.. Meeppä peilin eteen ja katso mitä näät..?
SINULLA ei ole mitään oikeutta arvostella ihmisiä millään tavalla.. !!! Vaikka oletkin kansanedustaja.. mikä se sitten tarkoittaakaan..
Olet tosi julma ihminen sanomiesi perusteella.
No varmaan Jumala antaa sulle pisteitä toiminnastasi ja pääset suoraan Taivaaseen?
Olen ateisti enkä usko mihinkään Jumalaan.
Mistä olet varma, että sun matka päättyy taivaaseen eikä helvettiin?
Olet suoraan sanottuna paskanpuhuja jolla pönkität omaa egoasi..
Todella ala-arvoista toimintaa kansanedustajalta.. Hyi Saatana!!

Mikko Räsänen

Enpä jos me heterot pitäisimme ihan oman heteromarssimme? Korostaisimme suvaitsevaisuutta myös tätä asiaa kohtaan. BTW: voipi olla suomalaisella äärisuvaitsevaistolla vaikeaa, kun samaan aikaan pitää hellitellä homoja ja muslimeja, jotka eivät mitenkään mahdu samaan tilaan. Ehkä eivät ole äärimmäisessä sallivuudessaan tuota vielä huomanneet, kun on aika mennyt eri mieltä olevien halveksimiseen.

Aapo Saaristo

Kyllähän te lullukat olette heteropridejanne järjestäneet, viimeksi taisi hurjat toistakymmentä ihmistä jaksaa paikalle asti reilusta sadasta facebookissa ilmoittautuneesta.

Jos lukisit jotain muutakin kuin manaattimediaa, mitähittoa ja oikiamediata niin voisit tietää että viimeisen 10v aikana monissa ns. islamistisssa valtioissa on dekriminalisoitu ja laillistettu homoseksuaalisuus ja homosuhteet, eli tulkintasi ettei islam ja saman sukupuolisten rakastaminen "mitenkään mahdu samaan tilaan" ei pidä oikein millään mittarilla paikkaansa.

Mutta jatka toki perusteetonta möyhöämistäsi ja pistä ihmeessä se Straight Pride 2018 pystyyn, jos vaikka menisi kolmekymmentä rikki tänä vuonna <3

Sami Mollgren

Johan sitä heteromarssia on kokeiltu: Hetero Pride järjestettiin jokunen vuosi sitten ( https://ranneliike.net/artikkelit/10317/jalkiloylyja-ja-kuvia-helsinki-h... ). Se oli todellinen menestys.

Toki voi lähteä vaikka Helsinki Pride -kulkueeseen (ensi kesänä taas) ja onhan monessa suomalaisessa kaupungissakin pride-kulkue edessä vielä tänä kesänä. Sinne vaan avartamaan ajatuksia.

Pride-kulkueethan eivät ole sen paremmin homomarsseja, transmarsseja kuin minkään muunkaan kansanryhmän marsseja, vaan tapahtumia yhdenvertaisuudesta muistuttamiselle. Sopii kaikille, jotka tukevat ajatusta ihmisten yhdenvertaisesta asemasta!

Sami Mollgren

Suutahtaneet mielensäpahoittajat tässä yhteydessä ovat nimenomaan Päivi Räsänen ja Aito avioliitto -seurakunta hengenheimomaisineen. Päivi Räsäsen ja aitoavioliittolaisuus edustavat marginalisoitunutta ja yhä marginalisoituvaa ideologiaa.

Sinänsä Räsäsen ihmisyyden vastaisiin irtiottoihin reagoiminen totisesti on isossa mittakaavassa aika turhaa kuohua.

Miksi tuohon toimintaan sitten on tarpeen kiinnittää huomiota?

Uskonnollis-konservatiivisuuden vaikutuspiirissä elää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia yksilöitä, joiden henkistä hyvinvointia varjostaa vakavasti uskonnollis-konservatiivisen ideologian asennemaailma.

Sauli Voutilainen

Onhan se ihan sama mitä Pride tarkoittaa ja mitä sillä tarkoitetaan mutta vastuu lapsista Olipa se missä parissa tahansa ei tule olemaan sama kun on biologisilla Vanhemmilla on aivan varma koska jo Nyt näkyy lasten pahoinvointi jos sä luulet että ilman biologiaa lapset tulevat ja aikuiseksi puhumattakaan jatkavat samaa touhua kun vain sillä perusteella että tekevät lapsia Miten jo.nyt näkee että lapset voi pahoin sateenkaari Luoma sekä Mylly ja kender deologia äitiys laki koska lapsia on huostaanotettu niille jotka ovat ja niitä on viety biologiset vanhemmat ovat sama kuntalastenhuone biologisten arvojen poistaminen lapsia ei anneta syntyä muutenkaan perheeseen ja se ei ole ihmisen käsissä

Hannu Rautomäki

"Eräs tärkeimpiä rappeutuvan yhteiskunnan merkkejä on dekadenssin paljas ja röyhkeä esiinmarssi.
Rappio, vähemmistöt ja perversiot marssivat traditioiden, enemmistön ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteisöllisyyden yli. Tämän ohimarssin aikana dekadenssi pyyhkii lihavan takalistonsa lippuihin, lakeihin, perinteisiin arvoihin ja enemmistön oikeuksiin.

Tämä rappiosoittokuntamme huutaa ajoittain milloin mistäkin asiasta tasa-arvon nimissä. Yleensä näissä tapauksissa on todellisuudessa kyse kuitenkin oikeastaan epätasa-arvopyrkimyksistä. Projekteista, hankkeista sekä lainsäädännön muuttamisesta kohti yltiösuvaitsevaista kaaosta ja sekasortoa."
pelontorjunta.suntuubi

Richard Salomaa

Pride edustaa marginaalia, silti kulkee kuin valtailmiö. Ottaa omavaltaisesti oikeudekseen omista mieltymyksistään, arvoistaan käsin arvostella kaikkia muita. Ok! Suomessa on muitakin vähemmistöjä, paljon isompia vähemmistöjä jotka Pride-porukkaan verrattuna ovat suoraan sanottuna täydellisen huomaamattomia. Kirkon osuutta Suomen kehittämisessä on vähätelty ja mitätöity, vaikka ay-väen kanssa kirkon merkitys on ollut merkittävä. Nyt kovin köykäisin perustein on jatkuvasti käyty kirkon kimppuun kuin kysymyksessä taantumuksellisten ja kapeamielisten linnake, joka ei salli Pride-ihmisten olla yhteiskunnan jäseniä. Onko heiltä kenties jäänyt huomaamatta, että demokratiassa asioista todellakin saa olla eri mieltä. Nyt Pride tekee sitä mistä kirkkoa syyttää. Koettaa tehdä kirkosta näköisensä. Jos joku on homo, niin mitä sitten?? Tehköön mitä lystää. Ei kiinnostaa vähääkään, eikä minun tarvitse pitää siitä