Keskiviikko 21.11.2018

Kokoomuslainen havahtui: Menikö Kela-taksien kilpailutus pieleen? – ”Lain henki jää käyttämättä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.7.2018 13:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Kela-kyytien kilpailutus on heikentänyt ihmisten mahdollisuuksia päästä hoitoihinsa, kun takseja ja jopa puhelinpalveluun pääsyä on jouduttu odottamaan.
|

Kela-taksien kilpailutus on saattanut epäonnistua ja tapahtua uuden taksilain hengen vastaisesti, arvioi eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra.

Etenkin oppositiopoliitikot ovat vaatineet hallitukselta pikaista puuttumista taksiuudistuksen Kela-kyyteihin aiheuttamiin ongelmiin. Myös hallituspuolue kokoomusta edustava Kopra on huolissaan raportoiduista ongelmista, joiden hän katsoo johtuvan pitkälti kilpailutuksesta.

– Meille päättäjille on tullut paljon yhteydenottoja Kela-takseja käyttäviltä ihmisiltä sekä niiden parissa työskenteleviltä sairaanhoidon ammattilaisilta. Ongelmat on korjattava mahdollisimman pikaisesti, ettei ihmisten palvelut vaarannu kilpailutuksen prosesseista syntyneistä ongelmista, Kopra sanoo.

Kopra vierittää vastuuta Kelalle. Hänen tiedotteensa mukaan Kela kilpailutti taksiliikenteen kolme kuukautta ennen uuden taksilain voimaantuloa. Samalla muutettiin palvelun ehtoja muun muassa paluukyytien osalta. Kela-kyytejä on voitu heinäkuun alusta ajaa vain kilpailutuksen voittaneilla palveluntuottajilla.

– Kilpailutus tehtiin monta kuukautta ennen uuden liikennepalvelulain voimaantuloa. Voi kysyä, onko koko uuden lain henki ja mahdollisuudet jääneet käyttämättä? Uudet toimijat ja uudet toimintamallit ovat kelakyydeistä ulkona, Kopra viittaa taksiliikenteen vapauttamiseen.

– Sen lisäksi voidaan kysyä, onko toimintatapojen muuttaminen, kuten esimerkiksi paluukyytien rajoittaminen, toiminut halutulla tavalla?

Kopra toivoo, että Kela korjaisi ongelmat mahdollisimman nopeasti.

– Uusi liikennepalvelulaki antaa mahdollisuuden ottaa kilpailutuksessa huomioon uudet toimijat ja toimintamallit. Toivon, että Kela löytää kyytiongelmien ratkaisuun keinot, joiden avulla asiakkaiden palvelut tulevat turvatuiksi ja kyydit saadaan taas sujumaan jouhevasti.

Lue myös: Taksikuskit varoittivat jo etukäteen Kela-kaaoksesta – ”Onko uudistuksessa järjestelmävika?”

KL: Ensimmäinen taksiraivo havaittu – hämmennystä Helsinki-Vantaalla

Mitä taksiuudistuksesta pitää tietää? Tarkista nämä 3 asiaa autoon astuessasi

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

Eduskunnalla on tapana hyväksyä vahingollisia lakeja, kuten pikavippilaki, jonka avulla enemmistö 400 000 ylivelkaantuneesta saatiin luottokelvottomiksi rekisteriin, tai ajokorttilaki, jolla nostettiin ajokortin hinta Euroopan kalleimmaksi.