Keskiviikko 19.12.2018

SAK:sta lyttäys irtisanomisten ”keventämiselle” – ”Pärstäkerroinpykälä”, uhkana 90 päivän karenssi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.7.2018 09:07
  • Kuva: Sami Halinen / Alma Talent arkisto
    Kuva
|

Hallituksen aikeet keventää pienten yritysten irtisanomisperusteita saa kovaa ryöpytystä SAK:sta. Keskusjärjestön lakimies Paula Ilveskivi nimittää kaavailtua uudistusta ”pärstäkerroinpykäläksi”. Pahimmillaan se voi tuoda potkut saaneelle 90 päivän karenssin työttömyysetuuteen, Ilveskivi tulkitsee blogissaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö sai viime viikolla valmiiksi lakiluonnoksen, joka tähtää työllistämiskynnyksen alentamiseen alle 20 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Laki sallisi työntekijän irtisanomisen nykyistä vähäisemmillä perusteilla. Työministeri Jari Lindström (sin.) perustelee toimia sillä, että irtisanomisten keventäminen helpottaa työllistämistä, ja suurin osa työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin.

SAK: n Ilveskivi kiinnittää huomiota uuden lakiehdotuksen irtisanomispykäliin, joissa perusteeksi riittää ”työnantajan ja työntekijän välistä luottamussuhdetta horjuttava tai työnantajan tai työyhteisön toimintaa vaikeuttava epäasiallinen käyttäytyminen”.

–Esityksen perusteluissa epäasiallista käyttäytymistä kuvataan muun ohella ilmaisulla ”työyhteisön työilmapiirin myrkyttyminen”. Esityksen mukaan tämä voisi olla peruste työsopimuksen irtisanomiselle, jos ongelmia ei kyetä muin toimin ratkaisemaan, Ilveskivi nostaa esille.

Hän huomauttaa, että työilmapiirin ongelmat voivat olla moninaisia ja myös seuraus johtamisesta, työn järjestelyistä tai itse työstä.

–Hallituksen ehdotus näyttää täysin väärältä lääkkeeltä ongelmiin, joihin se sitä tarjoaa, SAK:n lakimies kirjoittaa blogissaan.

–Sen sijaan, että alle 20 työntekijää työllistävien työpaikkojen työsuojelua ja työterveyshuoltoa ja työpaikan johdon sekä esimiesten tukea kehitettäisiin, hallitus esittää irtisanomisen helpottamista työpaikan ilmapiirin parantamiseksi. Epävarmaksi kuitenkin jää, kohdistuuko irtisanominen ongelman aiheuttajaan vai siihen työntekijään, joka herkemmin reagoi työpaikan ongelmiin, hän jatkaa.

Sen lisäksi, että ”pärstäkerroinpykälä” asettaa irtisanomisen edellytykset ”kaltevalle pinnalle”, se Ilveskiven mukaan heikentää irtisanottavien työntekijöiden toimeentuloturvaa.

–Irtisanomisen lainmukaisuuden arviointi olisi siten erilainen riippuen siitä, työllistääkö irtisanova työpaikka vähemmän kuin 20 työntekijää. Irtisanomissuojan lisäksi näissä työpaikoissa työskentelevät työntekijät joutuisivat tosiasiallisesti heikompaan asemaan myös sosiaaliturvan osalta, kun henkilöperusteisesti irtisanomisesta seuraa 90 päivän karenssi työttömyysturvaan, Ilveskivi arvioi.

–Työttömyysturvalaissa säädetään työstä eroamisen ja erottamisen vaikutuksesta työttömyysturvaetuuteen siten, että jos työnhakija on itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen, ellei hän ole todisteellisesti riitauttanut irtisanomista, SAK:n lakimies selventää nykyistä työttömyysturvalakia.

LUE MYÖS:

Pienten yritysten irtisanomisehtojen keventäminen etenee – Ministeri: Syy yksinkertainen, suurin osa työpaikoista syntyy niihin

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Tulkki

Tämä on sitä mitä Lindström itse joutui kokemaan kun sai lopputilin ja nyt haluaa että kaikille tulee samanlainen tilanne.
Luukulta luukulle vaan, tätä duunarin vihollinen NUMERO UNO sillä hakee.
Sanoisin että on tavallisen tyhmää hommaa ja kun ei muuta osaa.

Jouni Borgman

Kuinka Suomessa edes voi olla tuommoisia keskiaikaisia pykäliä, että jos työnantajan ja työntekijän välille syntyy luottamuspula ja työsuhde purkautuu (ja on myös järkevä purkaa pikaisesti), niin sosiaaliturvajärjestelmä syyllistää ja rankaisee siitä toista osapuolta, joka on kaikin tavoin vielä heikommassa asemassa ja tarvitsisi enemmän suojaa? Tympeintä on, että palkansaajien/työttömien jo ennestään surkeaa oikeudellista asemaa pyritään jatkuvasti heikentämään vain entisestään.

Miksi äänessä on vain SAK? Eikö asia koske toimihenkilöitä ja korkeasti koulutettuja?

Ongalma on kierrettävissä sillä, että työpaikka kirjoittaa lappuun irtisanomisen syyksi "tuotannoliset ja taloudeliset syyt", mutta miksi viranomaisille pitäisi valehdella?

Osasyyllinen on tavallaan myös AY-liike, joka on tehnyt irtisanomisesta liian vaikeaa, mutta toisaalta näin on ollut pakko tehdä, koska meillä on järjetön rankaiseva sosiaaliturvajärjestelmä.

Tapio Mäkeläinen

Olen ihmetellyt ihan samaa. Sak osuus kaikista palkkaa saavista on selkeästi alle puolet. Jäseniä ml eläkeläiset ja opiskelijat on sitten enemmän Silti puhuvat kuin heillä olidi Ensi Yön Oikeus milloin mihinkin asiaan. Akava varsinkin voisi tsempata.

Markku Koivisto

Jaaha, pärstäkerroin, taas yksi stiiknafuulia. Kaikella tavalla inhottavasti, epäasiallisesti, epäluotettavasti jne käyttäytyvät työntekijät ovat siis AY-liikkeen erityisessä suojeluksessa. Kun ajatellaan tuotannollisista tai taloudellisista syistä joukkoirtisanomisia, kyllä ne irtisanottavat aina valitaan jollakin perusteella. Sikäli kun edellä kuvatun laisia porukassa on, heidät valitaan totta kai. Sitä en ymmärrä, että nuo muutokset koskisivat vain tietyn kokoisia työpaikkoja taas kerran. Kaiken kokoisia niiden pitäisi koskea.

Kalevi Kivelä

niinpä..niin kauan kuin yksikin duunari saa palkkaa ,niin kauan pitää SAK:ta syyttää kaikesta "kamalasta" mitä se oikein ajaa. Työaika_hyi,minimipalkka_hyi,vapaapäivät_hyi.
Ajatteleppas,Kaarleseni, mitä mahdollisuuksia bisneksen teolle avautuukaan kun saadaan rakkaan isänmaamme ,duunarien, palkkasummaksi tasan nolla euroa.
Sinä olet nero!

Pertti Ikonen

" Laki sallisi työntekijän irtisanomisen nykyistä vähäisemmillä perusteilla. Työministeri Jari Lindström (sin.) perustelee toimia sillä, että irtisanomisten keventäminen helpottaa työllistämistä, ja suurin osa työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin."

Tuohon lakii voisi lisätä vielä pykälän, että alle 20 henkilön firmojen palkan määräytymistä voidaan muuttaa ilman heti. Aamulla työmaallla todettaisiin, että noin rumille miehille ei makseta kuin 5€/h.