Keskiviikko 15.8.2018

Näkökulma: Emme luota Trumpiin ja Putiniin, pitäisikö muka?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.7.2018 15:20
  • Kuva: All Over Press /EPA
    Kuva
|

Maanantaina Helsingissä tapaavat Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat epäonnistuneet tärkeimmässä tehtävässä, joka heillä suurvaltajohtajina on: turvallisuuden ja vakauden luomisessa maailmaan.

Putin on horjuttanut maailmaa voimallisemmin keväästä 2014, jolloin Venäjä valtasi Krimin Ukrainalta ja jatkoi sotatoimien ylläpitämistä Itä-Ukrainassa. Jo sitä oli edeltänyt Georgian sota vuonna 2008, jonka jäljiltä Etelä-Ossetia ja Abhasia siirtyivät Venäjän asevoimien hallintaan, ja sekin kriisi jäi päälle jäätyneenä.

Venäläistä horjutustyötä ja hämmingin luomista on nähty viime vuosina toistuvasti Itämerellä ja esimerkiksi Euroopan turvapaikanhakijakriisin aikaan Suomen itärajalla vuoden 2016 alussa sekä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa saman vuoden aikana.

Trump pääsi valtaan vuoden 2017 alussa, mistä ovat seuranneet hänen läntistäkin yhtenäisyyttä horjuttavat kaupalliset toimensa, epäsovun lietsonta läntisessä puolustusliitto Natossa ja kaikki muu vastakkainasettelujen rakentelu maailmassa.

Ei siis ihme, että emme luota heihin. Vain kaksi sadasta suomalaisesta arvioi Putinin tehneen maailmasta turvallisemman paikan ja melkein yhtä harva eli neljä sadasta uskoo Trumpin kyenneen tähän, kuten Ylen kysely hiljattain kertoi.

Nyt me suomalaisetkin mietimme, mitä nämä kaksi epävakauden aiheuttajaa saavat yhdessä aikaan Helsingissä. Asiantuntijat eivät odota ihmeitä.

Yksi mielenkiintoinen arvio saatiin lukea Helsingin Sanomista, jossa Bill Clintonin presidenttikaudella Suomessa suurlähettiläänä toiminut Derek Shearer arvioi tapaamisen olevan teatteria.

”Mitään todellisia asioita ei ole edes käsiteltävänä. Toive on pikemminkin, ettei mitään suurempaa vahinkoa tapahdu”, Shearer sanoi HS:ssa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolestaan korostaa keskustelun merkitystä, mutta eivät hänenkään odotukset aivan katossa ole. Niinistö toivoo maltillisesti, että ”saisimme hivenen signaalia siihen suuntaan, että jännitteet olisivat lientymässä”, kuten hän ruotsalaiselle SVT:lle totesi.

Todennäköisesti juuri kukaan muu kuin Trump ja Putin ei tiedä, mistä kaikesta he aikovat keskustella. Voi olla, että huomisenkaan jälkeen tästä ei paljoa tietoa julkisuuteen jaeta. Näin oli asian laita esimerkiksi silloin, kun Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton tapasi Venäjän presidentin Boris Jeltsinin Helsingissä 1997.

Jeltsin oli tuolloin yrittänyt taivutella Clintonia siihen, ettei Baltian maita Viroa, Latviaa ja Liettuaa otettaisi Naton jäseniksi. Tästä ja Yhdysvaltain tyrmäyksestä on kertonut muun muassa Ilta-Sanomat viitaten Yhdysvaltain ex-apulaisulkoministeri Strobe Talbottin muistelmiin vuodelta 2002.

Baltian maat liittyivät Natoon vuoden 2004 maaliskuussa 1990-luvulla alkaneen prosessin seurauksena. Siinä samassa rytäkässä, presidenttien Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen aikana, olisi Suomikin voinut pyrkiä onnistuneesti Natoon, mutta haluja ei ollut ja se onkin aivan toinen tarina.

Koska suurvallat ovat ennenkin puhuneet pienempien maiden päiden yli, voisiko näin tapahtua myös nyt niin, että se koskisi suoraan myös suomalaisia?

Eri spekulaatioissa on vedetty esille, että Trump voisi antaa Putinille hyväksyntänsä Krimistä Ukrainan pään yli ja Yhdysvaltoja väkirikkaammasta Euroopan unionista välittämättä. On myös pohdittu, että Trump voisi ehkä luvata Putinille kauppapakotteiden purkamisen osana jotain diiliä.

Vaikka Trump menisi jotain lupaamaankin Krimistä tai kauppapakotteista, eivät hänen sanansa näissä asioissa ole kovinkaan painavia, sillä vastassa on amerikkalainen poliittinen koneisto, joka lyö jarrut. Tästä on muistuttanut kansainvälisen politiikan asiantuntija Melinda Haring.

”Viime heinäkuussa Yhdysvaltain kongressi teki presidentille hyvin vaikeaksi muuttaa sanktioita hyväksymällä lain, joka antaa kongressille veto-oikeuden kaikkiin yrityksiin helpottaa niitä”, Haring kirjoittaa Atlantic Councilin sivuilla.

Trumpin kädet ovat sidotut myös esimerkiksi Naton suhteen, vaikka hän heitteli viime viikolla puolihuolimattomasti, että USA voisi vaikka lähteä Natosta. Tosiasiassa Nato-sopimus on osa Yhdysvaltain lainsäädäntöä, joten vetäytyminen edellyttäisi kongressin päätöstä, kuten ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola Twitterissä huomautti.

Yhtä kaikki, Trump on parlamentaarisen valvonnan alla toimiva suurvaltajohtaja, joka joutunee joka tapauksessa vaihtoon kahden ja puolen vuoden päästä tai viimeistään kuuden ja puolen vuoden päästä, koska kaksi kautta on ehdoton maksimi. Demokratia korjaa itse itsensä.

Putinin ja Venäjän suhteen ei voi sanoa samaa. Putin on hallinnut maataan nyt yli 18 vuotta. Menossa on neljäs presidenttikausi, eikä muodollinen käväisy pääministerinä kaventanut hänen yksinvaltaansa.

Putinin nykyinen kausi kestää vuoteen 2024 asti. Siitäkin eteenpäin hänen kädenjälkensä voi olettaa näkyvän valtiossa, jota ei voi kansanvallaksi mitenkään nimittää, koska maan parlamentti eli duuma on johtajansa käsikassara. Vallanpitäjän kannalta tärkein viestintäväline eli televisio on Kremlin hallinnassa, eikä oikeuslaitokseenkaan voi läntiseen tapaan luottaa.

Trumpin syvä epäluottamus demokratian kulmakivenä olevaa moniarvoista tiedonvälitystä kohtaan ja myös jotkut erikoiset käsitykset oikeudesta ja ihmisoikeuksista ovat sitä luokkaa, että kysyä sopii, onko putinilainen yhteiskunta viime kädessä hänenkin ihanteensa.

Vaikka tähän Helsingissä kohtaavaan kaksikkoon on täysin perusteltua olla luottamatta, on hyvä, että he kohtaavat juuri meidän pääkaupungissamme. Ulkopoliittinen johtomme, tasavallan presidentti etunenässä, on etuoikeutetussa asemassa kuulemaan suoraan hevosen suusta, mitä näiden johtajien päässä tällä hetkellä liikkuu.

Vastalahjaksi heille tarjotaan uskoakseni suomalaistyyppistä maltillisuuden ilosanomaa. Se tulee maailmaa jo aivan liikaa horjuttaneelle kaksikolle tarpeeseen.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Euroopan unioni on parasta mitä sodaqnjälkeiselle Euroopalle on tapahtunut.
Siinä on paljon ja suuria virheitä, mutta niitä kannattaa määrätietoisesti ja kärsivällisesti korjata.
Suurin piilovirhe on eräiden ideologien ajama liittovaltio muiluttamalla ja suden tulon takuulla eikä rehellisellä tavalla luomalla oikeat liittovaltion säännöt jotka koske3vat kaikkia.
Oikeassa liittovaltiossa onkin liiton eri valtioilla enemmän sisäistä itsemääräämisvaltaa kuin nykyisessä Lissabon EU:ssa.
EU on siis vahvennettava itseään ja rakennettava myös puolustuksensa niin, ettei se ole kenenkään narsismista tai alistamisideologiasta riippuvainen

Mikko Toivonen

Euroopan unioni on parasta mitä sodanjälkeiselle Euroopalle on tapahtunut.
Siinä on paljon ja suuria virheitä, mutta niitä kannattaa määrätietoisesti ja kärsivällisesti korjata.
Suurin piilovirhe on eräiden ideologien ajama liittovaltio muiluttamalla ja suden tulon takuulla eikä rehellisellä tavalla luomalla oikeat liittovaltion säännöt jotka koskevat kaikkia.
Oikeassa liittovaltiossa onkin liiton eri valtioilla enemmän sisäistä itsemääräämisvaltaa kuin nykyisessä Lissabon EU:ssa.
EU on siis vahvennettava itseään ja rakennettava myös puolustuksensa niin, ettei se ole kenenkään narsismista tai alistamisideologiasta riippuvainen

Sami Rinta-Mänty

EU:n alkujuuret 2. maailman sodan jälkeisen kansallisvaltioiden yhteistyön lisäämisessä ja kehittämisessä rauhan edistämiseksi olivat mitä kannatettavimmat. Vuosikymmenten aikana tämä yhteistyön lisääminen on kuitenkin vaihtunut salakavalaksi liittovaltiokehityksen ujuttamiseksi vaikka keittiön kautta. EU:n jäsenvaltiot ovat useaan kertaan kansanäänestyksissään äänestäneet tätä kehitystä vastaan torjuen muun muassa EU:n perustuslain. Tästä huolimatta EU:n eliitti on aina ohittanut nämä äänestystulokset joko olan kohautuksella tai järjestyttänyt uuden äänestyksen kunnes tulos on miellyttänyt. Lopulta perustuslakikin muutettiin Lissabonin sopimuksen muotoon, jotta siitä ei tarvinnut järjestää kansanäänestyksiä jäsenmaissa. EU on epädemokraattinen eliitin johtama luonnoton luomus, johon EU:n kansalaiset eivät samaistu mutta tästä huolimatta liittovaltiota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Eliitti tietää kansalaisia paremmin mikä heille on parhaaksi. Suomen säälittävät päättäjät hännystelevät näitä eurobyrokraatteja ja ovat valmiita myymään maansa joko tyhmyyttään, huonon itsetunnon takia tai mahdollisten lihavien EU-virkojen toivossa. Onneksi Euroopasta löytyy omia kansojaan ajattelevia päättäjiä yhä enenevässä määrin. Näitä henkilöitä saamme ehkä vielä kiittää siitä, että EU:n suunta toivottavasti kääntyy ja Suomen munattomat päättäjät eivät ehdi myymään aivan kaikkea Brysseliin.

Janne Pohjala

Miten ihmeessä on taas historiaa kirjoitettu uudelleen?

Georgia julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, samoin Etelä-Ossetia. Samana vuonna sen ja Etelä-Ossetian väliset jännitteet kärjistyivät lopulta sodaksi. Satoja ihmisiä kuoli ja kymmeniä tuhansia pakeni. Taistelut jatkuivat vuoteen 1992 asti, jolloin Venäjä, Georgia ja Etelä-Ossetia sopivat rauhanturvaajiensa sijoittamisesta alueelle.

Myös Abhasia alkoi samoihin aikoihin pyrkiä eroon Georgiasta, ja kun Georgia julistautui itsenäiseksi, vahvempaa yhteyttä Venäjään kannattavien äänet nousivat entistä selvemmin esiin Abhasiassa.

Vuonna 1992 Georgia hyökkäsi Abhasiaan taltuttaakseen sen itsenäistymishalut. Taistelut abhaaseja vastaan jatkuivat 14 kuukautta, ja vuonna 1993 abhaasit ajoivat georgialaiset pois alueelta saatuaan apua Pohjois-Kaukasian aseellisilta ryhmittymiltä ja Venäjältä.

Kymmenentuhatta ihmistä kuoli ja jopa 250 000 etnistä georgialaista – käytännössä koko Abhasian georgialaisväestö – pakeni. Taisteluissa raportoitiin laajoista ihmisoikeusloukkauksista.

Vuonna 1994 Abhasia ja Georgia tekivät tulitauon ja alueelle muodostettiin neljän maan (Abhasia, Georgia, Etelä-Ossetia ja Venäjä) joukoista rauhanturvaajia. Abhasia julistautui itsenäiseksi, mutta itsenäisyyttä ei tunnustettu kansainvälisesti.

Joint Control Commission for Georgian–Ossetian Conflict Resolution (JCC) is a peacekeeping organization, operating in South Ossetia and overseeing the joint peacekeeping forces in the region.

https://en.wikipedia.org/wiki/Joint_Control_Commission_for_Georgian%E2%8...

Seuraavina vuosina alueella oli rauhallisempaa, vaikka satunnaiset kahakat ja kiistely jatkuivat edelleen. Etelä-Ossetia ja Abhasia ilmoittivat edelleen itsenäistymishaluistaan ja järjestivät vaaleja, joita Georgia ei tunnustanut.

Georgian johtoon nousi värivallanbkumouksella (Ruusujen vallankumous) vuonna 2004 länsimielinen Mihail Saakashvili, joka haluaa viedä maan Natoon ja EU:n jäseneksi.

Saakashvili vannoi palauttavansa Georgian alueellisen yhtenäisyyden ja tuovansa Abhasian ja Etelä-Ossetian jälleen Georgian yhteyteen. USA ja NATO tukivat tätä tavoitetta kouluttamalla Georgian armeijaa.

Vuonna 2008 Georgia ylipuolisesti erosi rauhanturvaoperaatiosta ja 7.8.2008 kello 23:25 Georgia hyökkäsi yllättäen Etelä-Ossetian pääkaupunkia Tskhinvalia kohti.

Luetaan Suomen maanpuolutuskorkeakoulun opinnäytetyöstä loput:

GEORGIAN SODAN TARKASTELU STRATEGISEN ISKUN TOTEUTUSPERIAATTEIDEN JA TORJUNNAN NÄKÖKULMASTA

Suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatavien oppien perusteella

Diplomityö
Kapteeni Janne Tähtinen
Kesäkuu 2013

"Georgian operaatio oli asevoimien käyttöä politiikan jatkeena. Presidentti Mikhail Saakašvilin tammikuun 2008 vaalien poliittisen retoriikan mukaan Georgian johdon tavoitteena oli lähitulevaisuudessa länsimaiden tuella luoda sellaiset olosuhteet, että Georgian kansalaiset voisivat palata turvallisesti asumaan Etelä-Ossetian ja Abhasian alueille.

Hyökkäyksessä Etelä-Ossetiaan Georgian operaation kokonaistavoitteena oli lain ja järjestyksen sekä Tbilisin hallintovallan palauttaminen kapinallisen Etelä-Ossetian maakunnan alueelle.

Georgian hallinto ilmeisesti oletti, että Venäjä ei puuttuisi, tai ehtisi riittävän nopeasti puuttua, Tshinvalin alueelle suoritettavaan operaatioon. Georgian tavoitteena oli edetä nopeasti Etelä-Ossetian alueelle, vallata Tshinvali ja eristää Rokin tunnelilta tuleva tie, jotta Venäjältä mahdollisesti suuntautuvat vapaaehtoisjoukot eivät pääsisi taistelualueelle.

Georgialaisten mukaan Georgian presidentti käski puolustusministeriä aloittamaan operaation 7. elokuuta kello 23.35."

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92637/Y2681_T%C3%A4htinenJP_...

Eli: Miten YK:n tuella tehty rauhanturvaaminen, josta Abhasia eikä Etelä-Ossetia halua luopua nyt on muuttunut "miehittämiseksi" muutoin kuin jonkun läntisen infosadun argumenttina?

Mistä on keksitty väite että Venäjä olisi ollut hyökkäävä osapuoli Georgiassa? Minne unohtui nämä tiedot vuodelta 2009? Der Spiegel:

New Report on Russia-Georgia War: EU Investigators Debunk Saakashvili's Lies

The truth about the war between Russia and Georgia over the breakaway republic of South Ossetia in August 2008 sounds somewhat convoluted, at least as expressed in the final report of the independent EU fact-finding mission charged with establishing the causes of the conflict.

"Georgian claims of a large-scale presence of Russian armed forces in South Ossetia prior to the Georgian offensive on 7/8 August could not be substantiated by the mission," reads the document, which was published Wednesday. To put it more simply: It was Georgia who started the war.

http://www.spiegel.de/international/world/new-report-on-russia-georgia-w...