Keskiviikko 17.10.2018

Vladimir Putin ja Donald Trump puhuivat vaaleihin sekaantumisesta: ”Näyttäkää minulle edes yksi fakta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.7.2018 18:30
Päivitetty: 
17.7.2018 16:45
  • Kuva: UM / Lehtikuva
    Kuva
|

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi yhdessä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Trump otti esiin Venäjän sekaantumisen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

–Jouduin toistamaan, että Venäjän valtio ei ole koskaan sekaantunut eikä aio sekaantua Yhdysvaltojen sisäisiin asioihin eikä vaaleihin. Jos tästä on olemassa muunlaisia todisteita, olemme valmiit tutkimaan niitä, Putin sanoi. 

Trumpin mukaan asiasta keskusteltiin pitkään. 

–Putinilla oli hyvin voimakkaita mielipiteitä ja todella keskustelimme asiasta. 

Yhdysvallat asetti perjantaina 12 venäläistä tiedustelu-upseeria syytteeseen. Trump kuitenkin tyrmäsi koko FBI:n johtaman tutkinnan ja sanoi sen olevan haitaksi Yhdysvalloille.

-Mitään tällaista vehkeilyä ei ole ollut. Minä voitin Hillary Clintonin helposti ja rehellisesti. Valitettavaa on, että voiton ylle on heitetty tällainen varjo. Mitään yhteistyötä ei ollut, mutta tämä tutkinta on vaikuttanut negatiivisesti kahden maailman suurimman ydinasevallan suhteisiin. Tämä tutkinta on kerrassaan naurettava.

Putin sanoi, ettei ole tietoinen syytteistä.

–Näyttäkää minulle edes yksi fakta vaaleihin sekaantumisesta. Mitä näihin 12 henkilön syytteeseen tulee, en ole vielä tietoinen tästä asiasta, se pitää tutkia.

Toimittajat kysyivät Putinilta suoraan, halusiko hän Trumpin voittavan presidentinvaalit.

–Kyllä, koska hän halusi parantaa Venäjän ja Yhdysvaltain suhdetta, kuului vastaus.

Trumpia painostettiin perumaan koko huippukokous Putinin kanssa perjantaina julkistettujen syytteiden vuoksi. 

Lue tarkemmin: Donald Trumpin painostus kovenee – Ex-suurlähettiläs: ”Putinia kohdeltava henkilönä, joka määräsi hyökkäyksen”

"Tilanne on muuttunut neljä tuntia sitten"

Sekä Putin että Trump kuvailivat keskustelujen ylipäänsä sujuneen hyvin. Molempien mukaan maiden välillä on jännitteitä.

–Neuvottelut Donald Trumpin kanssa ovat sujuneet rehellisesti ja erittäin hyvässä hengessä. On aivan selvää, että kahdenväliset suhteemme ovat vaikeassa tilassa, vaikka kylmä sota loppui jo kauan sitten, Putin sanoi.

–Olen juuri saanut päätökseen tapaamisen Putinin kanssa. Siellä on käsitelty maidemme tärkeitä asioita. Meillä on erittäin hyvät keskustelut. Meidän erimielisyytemme ovat molempien tiedossa, mutta meidän täytyy löytää keino selvitä eteenpäin erimielisyyksistämme huolimatta, Trump puolestaan totesi.

Trump sanoi uskovansa, että Venäjän ja Yhdysvaltain välit ovat tapaamisen jälkeen paremmat.

–Poliittisesti olisi helpompi kieltäytyä tapaamisesta, mutta siten emme saisi mitään aikaan. Muun muassa toisessa maailmasansodassa maamme taistelivat yhdessä ja myös kylmän sodan aikana Yhdysvallat ja Venäjä pystyivät jatkamaan vuoropuhelua. Nyt maamme välit ovat huonommat kuin koskaan. Mutta tilanne on muuttunut neljä tuntia sitten.

Putin nosti esiin Syyrian esimerkkinä mahdollisesta yhteistyöstä.

–Rauhan palauttamisesta Syyriaan voisi tulla hyvä esimerkki yhteistoiminnastamme. Yhteistyöhän Syyriassa löytyy kaikki tarvittavat edellytykset. 

Putin painotti myös, ettei ole kaikista asioista samaa mieltä Trumpin kanssa. Esimerkiksi Iranin ydinohjelmasta maat ovat Putinin mukaan eri mieltä. 

Trump kuvaili päivää rakentavaksi.

–Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti yhteistyötä. Tämä oli erittäin rakentava päivä, rakentavat muutamat tunnit, jotka vietimme yhdessä. Olemme sopineet jatkavamme näitä keskusteluita. Toivottavasti onnistumme ratkaisemaan jokaisen ongelman, joista olemme keskustelleet, Trump summasi tapaamisen.

Hän kommentoi myös aamuista tviittiään, jonka mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat huonommat kuin koskaan amerikkalaisten toiminnan suhteen.

-Yhdysvallat on ollut hölmö. Meidän olisi jo kauan ennen minun virkakauttani pitänyt toimia toisin. Olemme molemmat tehneet virheitä.

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin myös Krimistä.

–Trump pitää kiinni näkemyksestään, hän pitää sitä laittomana. Meillä on oma näkökulma, järjestimme kansanäänestyksen Krimin niemimaalla. Venäjälle aihe on loppuun käsitelty, Putin vastasi.

Asiantuntijat pelkäsivät etukäteen, että Trump ilmoittaisi Krimin kuuluvan Venäjälle. Näin ei siis kuitenkaan tapahtunut. Trump on aikaisemmin tyytynyt todennut, että Krimin kriisi tapahtui Barack Obaman kaudella.

Lue myös: 

Tutkijalta karu arvio Trumpin ja Putinin tapaamisesta: ”Eikö tätä katastrofia voida pysäyttää?”

Analyytikolta jäätävä arvio Trumpin ja Putinin tapaamisesta: ”Täysin tilanteeseen sopivaa, että järjestetään Helsingissä”

Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tapaaminen huolestuttaa asiantuntijoita: ”Varsinainen luuranko Kremlin kaapissa”

Jaa artikkeli:

Kommentit