Tiistai 11.12.2018

Korviahuumaava jyrinä sekoitti haastattelun – Jussi Niinistö huvittui

Jaa artikkeli:
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Jussi Niinistö.
|

Auringon hellimää Suomi-Areenan avajaistilaisuutta katsomaan on kerääntynyt jo hyvissä ajoin suuri määrä ihmisiä.

Porin torilla on suoranaista urheilujuhlan tuntua, kun ”puheen sekatyömies” Antero Mertaranta astelee MTV-lavalle juontamaan.

Torikansa saa heti alkuun maistiaisen siitä, mitä viikon aikana on luvassa. Ensimmäisessä ”torivartissa” huippukokki Henri Alén ja Sitran asiantuntija Merja Rehn keskustelevat tulevaisuuden ruoasta.

Erikoisen lasipallon kanssa lavalle noussut Alén paljastaa pian, että pallon sisällä asustaa kotimaisia saunasirkkoja. Ruoaksi kasvatetut hyönteiset maistuvat Merja Rehnin mukaan huomattavan samalta kuin paistettujen muikkujen pyrstöt.

Penkeillä istuvassa yleisössä naureskellaan väitteelle. Ihmiset uskaltautuvat pikku hiljaa lähemmäs lavaa myös kauempaa torin perältä, vaikka ympärillä räpsivien kameroiden väistely tuottaa hieman haasteita.

Lavan ja penkkien välistä lipuu erikoinen kolmikko. Yksi on sonnustautunut pahvista tehtyyn panssariautoon. Siihen on maalattu teksti: ”Rauhan panssari”. Toisella puolella kehotetaan osallistumaan mielenosoitukseen. Liekö syynä suurvaltajohtajien huippukokous vai Puolustusvoimien runsas näkyvyys Suomi-Areenassa? Miesten paidoissa lukee ”play jazz – not war”.

Yleisön takana näkyy pari poliisiautoa. Muutama innokas lapsi pääsee istumaan niiden kyytiin. Myös ensihoitajia näkyy ihmisten keskellä. Antero Mertarantakin muistuttaa ihmisiä juomaan tarpeeksi vettä, sillä keli on suorastaan paahteinen.

Avajaisohjelma pääsee kunnolla käyntiin, kun puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) saapuu haastateltavaksi.

Heti alussa muistutetaan Hornet-hävittäjäkoneen ylilennosta – mutta ensin puhutaan politiikkaa.

Yleisöstä kuuluu vaimea tuhahdus:

–Miksi aina pitää puhua sodasta?

Niinistö ehtii puhua vain pari minuuttia, kunnes jostain alkaa kuulua järisyttävää huminaa. Hävittäjäkone kiitää torin ylitse, tekee kiepin ja syöksyy jonnekin kauas.

Haastattelu keskeytyy korviahuumaavan jyrinän vuoksi toistuvasti. Ylilento onkin suorastaan kokonainen näytös. Niinistö seisoo lavalla huvittuneen oloisena ja katselee ylös taivaalle muiden mukana. Parvekkeillakin on ihmisiä kurkistelemassa näytöstä.

Porilaiset työkaverukset Timo Widbom ja Mikko Kotiranta seisovat muutaman metrin päässä lavasta. Avajaiset ovat vaikuttaneet heistä oikein hyvältä.

–Harvemmin noita koneita täällä pyörii, Widbom heittää.

He eivät ole tehneet tarkkoja suunnitelmia ensimmäiselle Suomi-Areena-päivälleen. Suunnitelmissa on vielä vähän katsella, mitä ohjelmassa oikein on tarjolla.

–Aivan loistava keli kyllä saatiin, Kotiranta hymyilee.

Pääministeri Juha Sipiläkin (kesk.) on tullut avajaisiin. Samaan aikaan, kun hän nousee lavalle, suurella näytöllä pyörivistä uutisista näkee, kuinka Yhdysvaltain ja Suomen presidenttiparit ovat juuri tapaamassa Mäntyniemessä huippukokouksen merkeissä.

Sipilä kertoo viettäneensä viikon ajan kesälomaa. Pieni kesäpartakin on tullut kasvatettua.

Niinistö, Sipilä ja lentonäytös kiinnostavat ihmisiä ylivoimaisesti eniten. Kun poliitikot ovat poistuneet, alkaa osa katsojistakin siirtyä toisaalle.

Torikojujen keskellä säästä ja tunnelmasta nauttivat myös porilaiset Heidi Leino ja Matti Nordberg lapsineen. Rattaissa kiinni olevat ilmapallot heiluvat hieman tuulessa.

–Emme tulleet tänne varsinaisesti Suomi-Areenaa varten. Tulimme torille suoraan aamupalalta.

Avajaisten puheita perhe ei ennättänyt juuri kuunnella, mutta lentonäytös oli heidän mielestään todella hieno.

–Ja meluisa, Leino naurahtaa.

Jaa artikkeli: