Tiistai 11.12.2018

Trump yllätti rajuilla väitteillään – Tutkija Ylelle: ”Kumpi ja Kampi tappeli, Suomi voitti”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.7.2018 08:06
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Venäjän presidentti Vladimir Putin lahjoitti Yhdysvaltain presidentille jalkapallon Helsingin huippukokouksessa maanantaina.
|

Asiantuntijat ovat pitäneet Suomen huippukokousta odotettuakin huonompana Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannalta. Jo etukäteen Trumpin selviytymistä tilanteesta epäiltiin.

Maanantain huippukokouksen jälkeen on kuultu useita järkyttyneitä kommentteja Trumpin esiintymisestä. Monet ovat tulkinneet Venäjän presidentin Vladimir Putinin vieneen häntä tapaamisessa täysin. Erityisen suuri yllätys oli Trumpin kääntyminen oman maansa turvallisuusviranomaisia vastaan.

Trump vaikutti tiedotustilaisuudessa uskovan Putinia, kun tämä sanoi, ettei Venäjä ole sekaantunut Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Yhdysvallat asetti perjantaina 12 venäläistä tiedustelu-upseeria syytteeseen. Trump tyrmäsi maanantain tiedotustilaisuudessa koko FBI:n johtaman tutkinnan ja sanoi sen olevan haitaksi Yhdysvalloille.

Trump on jo aiemmin puhunut maansa Venäjä-tutkinnasta noitavainona, mutta näin suora hyökkäys oman maan viranomaisia kohtaan huippukokouksessa oli yllätys.

Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, ettei kukaan osannut ennakoida ”ihan tätä”. Hän huomautti, että jos viranomaistutkintaan ei usko, se tarkoittaisi, että on tapahtunut korruptiota, mitä hän pitää hurjana väitteenä. Heiskanen piti selvänä, että puheista nousee kohu Yhdysvalloissa.

Heiskanen luonnehti hyvin epätavalliseksi sitä, että valtion päämies kääntyy oman maan viranomaisia vastaan.

– Kumpi ja Kampi tappeli, Suomi voitti, Heiskanen summasi huippukokouksen heti aluksi.

Myös Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen piti tapaamista hyvänä Suomen kannalta, mutta tuloksia laihoina poliittiselta kannalta. Himasenkin mukaan Trump joutui tapaamisessa ”erittäin vahvasti” Putinin vietäväksi.

Heiskanen piti kiinnostavana huippukokouksessa sitä, että presidentit esiintyivät rauhan puolesta.

–Molemmat presidentit esiintyivät tällaisina maailman rauhan miehinä, Heiskanen sanoi Aamu-tv:ssä.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Taisto Pihlajamaa

Tuon tason pelimiehet eivät ole niin naiveja, että todella uskoisivat, mitä toinen sanoo. Itsekin tietävät käyttävänsä toden puhumista niin säästeliäästi, että tuskin muistavat, koska viimeksi. Ja jos, niin kyse saattaa olla kaksinkertaisesta jekusta; kuulija tulee petetyksi kun uskoo tietävänsä, että toinen valehtelee totta puhuessaan.

Aika näyttää, mihin esim Trump puheillaan on pyrkimässä.

Tapio Mäkeläinen

Watergatesta asti olen jenkkipressojen touhuja seurannut. Edes GWBII ei huonoimmillakaan sortunut tuollaiseen lipomiseen.
Loppupeleissä Trump on pelkuri ja ties minkä syyn takia yksinvaltaa kumartava.
Ei ihme että väki vaihtuu ja jo n 1000 virkamiestä on kieltäytynyt tarjotuista töistä DT hallinnossa. Tietävät, ettei se merkintä CV:ssa ole minkään arvoinen kun valta vaihtuu.Ilmankos sitten on intin eläkeukkoja ja diletantteja retkueessa.
Kuuntelin äsken Timo Soinin arviota eilisestä. Ei ollut maisterilla kanttia sanoa suoraan miten DT loppulauselma meni. Ihailee näköjään häntä ja odottaa kutsua rukousaamiaisellle.

Pertti Aaltonen

Martti Ahtisaari, Iltasanomat 26.9.2017
"Hän tosin harmittelee Yhdysvaltojen poliittista tilannetta. Hän ei ymmärrä, kuinka Yhdysvaltain presidentinvaalit menivät niin pieleen Hillary Clintonin osalta.
- Ei Trumpin tarvinnut venäläisiä avukseen siinä. Yleinen tyytymättömyys oli demokraattiseen hallintoon Obaman aikana".

Heikki Rosti

Hohhoijaa! Demokraatit jatkavat innolla presidentin vaalikampanjaansa.Putin ja Trump ei mitään.Ja Euroopan unioni haluaa innolla Ukrainan mukaan Eu n roskavaltioiden Italian ja Kreikan rinnalle velkaista budjettiaan kaatamaan.Kovat ovat ajat Broadwaylla.EUn pikkupomot taas Kiinassa kommunistien ihmevaltiota ylistämässä.Palaan aiheeseen v.2021 .Sitä ennen no comments!

Harri Tapani

Heh, onhan nuo taustavoimat yrittäneet vedättää ja vedättäneetkin Yhdysvaltojen presidenttejä jo ennenkin :P

"Rumsfeld vauhdissa
jo 1970-luvulla

- Asiantuntijoiden mukaan kaikki Team B:n löydöt olivat pelkkää fantasiaa. Uuskonservatiivit julkaisivat ne kuitenkin lobbausryhmän Committee of the Present Danger nimissä. Ryhmä on olemassa edelleenkin, ..."

http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/bushilla-ja-osamalla-samat.html