Maanantai 15.10.2018

Poliisin uuden aserekisterin piti tulla joulukuussa – tietojärjestelmä viivästyttää nyt vähintään vuodella

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.7.2018 12:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Ampuma-aselain uudistuksen mukaisen sähköisen asioinnin käyttöönotto siirtyy. Syynä on poliisin asetietojärjestelmän valmistumisen viivästyminen.

Ampuma-aselain mukaan sähköinen asiointi olisi tullut voimaan 1. joulukuuta 2018. Tietojärjestelmän viivästymisestä johtuen aikataulu siirtyy, ja tämänhetkisen arvion mukaan asetietojärjestelmän ensimmäinen vaihe olisi mahdollista ottaa käyttöön joulukuun 2019 ja kevään 2020 välillä.

Iltalehti kertoi aiemmin heinäkuussa, että poliisin nykyinen aserekisteri ei ole ajantasainen. Osa vanhoista luvista on edelleen pahvikortilla, eikä niiden tietoja ole vielä poliisin sähköisessä rekisterissä. Myös monet määräaikaiset luvat tuottavat päänvaivaa myös aseiden haltijoille, kun nykyinen järjestelmä ei lähetä tietoa määräajan päättymisestä. Iltalehden tietojen mukaan näin vanhentuneiden lupien vuoksi on nostettu syytteitä ampuma-aserikoksista.

Sisäministeriö asetti 18. heinäkuuta säädöshankkeen lain muuttamiseksi sähköisen asioinnin voimaantulon osalta. Lakiesitys lähtee samalla lausunnolle. Nyt tehtävällä muutoksella ei muuteta ampuma-aselain sisältöä, vaan kyseessä on tekninen muutos, joka koskee sähköisen asioinnin voimaantuloajankohdan muuttamista.

Jaa artikkeli: