Keskiviikko 17.10.2018

Ay-puolelta avaus maahanmuutosta – ”Ratkaisu ei voi olla rajat kiinni”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.7.2018 15:53
  • Kuva: Markku Huusko / Uusi Suomi
    Kuva
|

Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen pitäisi edistää työperäistä maahanmuuttoa ja kotoutumista, esittää toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

Keskusjärjestön puheenjohtaja Antti Palola katsoo, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia turvaamaan huoltosuhdetta ja hyvinvointipalveluita. Samalla keskusjärjestö arvioi, että maahanmuutto kasvaa joka tapauksessa.

–Oli maahanmuutosta mitä mieltä hyvänsä, Suomi ei modernina kansainvälisenä hyvinvointivaltiona ja EU:n jäsenenä voi vetäytyä vastuustaan. Ratkaisumme ei myöskään voi olla impivaaralainen eristäytyminen ja rajojen sulkeminen. Ratkaisu on asiallinen politiikka, Palola toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntija Jere Päivinen nosti esille äskettäin kolumnissaan, että Suomen huoltosuhde oli vuonna 2015 Pohjoismaiden heikoin ja sen ennustetaan heikkenevän aina vuoteen 2080 saakka. Vuonna 2015 taloudellinen huoltosuhde oli 143, eli jokaista sataa työssäkäyvää suomalaista kohden oli 143 ei-työllistä.

STTK esittää, että Suomi voisi luopua esimerkiksi ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta työperäisen maahanmuuton tukemiseksi.

–Se on mahdollista, kunhan huolehditaan valvonnasta ja sen resursseista. Ulkomaista työvoimaa on kohdeltava yhdenvertaisesti muuhun työvoimaan nähden. STTK ei hyväksy palkkojen tai muiden työehtojen polkemista eikä työntekijöiden epäasiallista kohtelua. Sanonta ”maassa maan tavalla” tarkoittaa suomalaisilla säädellyillä työmarkkinoilla sitä, että kenenkään etuja ei tallota, Palola painottaa.

Ensi keväänä laadittavaan hallitusohjelmaan Palola toivoo kirjausta laajasta, maahanmuuttoon liittyvästä ohjelmasta.

–Yksi osa sitä on oltava aktiivisen, työperäisen maahanmuuton edistäminen erityisesti osaavalle ja koulutetulle työvoimalle. Työvoimatarpeiden ohella maahanmuuttopoliittisen ohjelman tulisi sisältää esimerkiksi koulutusta ja osaamista, perhepolitiikkaa ja kulttuuria koskevat toimintamallit sekä niiden rahoitus. Ääripäissä liikkuvan maahanmuuttokeskustelun sijasta tarvitsemme järkevää ja kokonaisvaltaista maahanmuuttopolitiikkaa, Palola korostaa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Timo Hietanen

Kuka ehtii valvoa, että palkat lisineen maksetaan tilille ajallaan halpatyövoimalle ?
Ay- aktiivitko tämän salapoliisityön tekevät ? Mikä ihmeen hinku teillä on haalia
tänne sellaista porukkaa, joita pitää vielä ns. "kotouttaa", vailla mitään oikeita
velvoitteita tai takarajoja. Kun on saanut jalkansa Suomen koko maailman sossun
oven väliin, niin voi maailman tappiin ilman sanktioita "puuhastella" jossain ns. työ-
toiminnassa, jolla ei omia juoksevia kuluja makseta. Veronmaksajat maksavat !

Markku Koivisto

Jotta huoltosuhde paranisi, pitäisi voida valita lähinnä ammattitaitoisia perheettömiä miehiä ja naisia ja mikäli täällä perheitä perustavat, sitten lähinnä keskenään tai suomalaisen puolison kanssa ja vieläpä varmistaa, että heidän jälkikasvunsa pysyy Suomessa.
Sitten se olisi ihanteellinen tilanne huoltosuhteen kannalta. Sopiihan sitä yrittää.

Antti Salonen

On jo lähtökohtaisesti järjetön ajatus, että osaavaa, koulutettua ja työhaluista työvoimaa tulisi Suomeen. Tarjolla on Länsi-Euroopan heikoin ostovoima eli ainakaan raha ei Suomeen houkuttele. Ja tuskin houkuttelvat myöskään asuntojen hinnat, helppo kieli tai ilmaston ihanuus. Toisaalta maailmassa on olemassa ihmisiä, joiden ansiotaso nousee 100-kertaiseksi, jos he pääsevät Suomen sosiaaliturvan piiriin. Minkähänlaisia ihmisiä Suomeen tulee, jos rajat avataan?

Ensio Jauhiainen

lisää monikulttuuria ei vaan minun naapuriin
Humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa pitäisi alkaa verottamaan erikseen, kuten kirkollisveroa.
Eli ainoastaan he, jotka kannattavat humanitaarisen maahanmuuton jatkamista, maksaisivat siitä, ja humanitaariseen maahanmuuttoon käytettäisiin vain sen verran rahaa kuin tuolla erillisellä verotuksella tienattaisiin, joten humanitaaristen syiden vuoksi maahan tulleiden määrä olisi verrannollinen siihen, paljonko resursseja on heitä kotouttaa ja elättää täällä. Humanitaarinen maahanmuutto vähenisi jo sillä, että iso osa suomalaisista ei olisi valmis maksamaan erikseen siitä, että tänne tulee muslimimiehiä hillumaan, mutta uskoakseni tämä systeemi lopulta johtaisi siihen, että humanitaarinen maahanmuutto loppuisi kokonaan, jos tähän toisi vielä yhden aspektin lisää.

Verotuksen lisäksi tulisi pitää kirjaa siitä, millä paikkakunnilla on eniten tämän erillisen veron maksajia, ja kaikki humanitaarisin syin maahan tulleet sijoitettaisiin näihin paikkakuntiin ilman mahdollisuutta muuttaa yhteiskunnan tuella näiltä alueilta pois. (Omalla rahalla, kuten palkalla toki voisi muuttaa minne haluavat.)

Eli tästä eteenpäin ns. suvaitsevaiset ihmiset sekä maksaisi humanitaarisen maahanmuuton kustannukset, että kärsisivät itse humanitaarisen maahanmuuton sosiaaliset ongelmat. Tätä he eivät jaksaisi kauaa tehdä.

Ympäri Eurooppaa on havaittu, että juuri ns. suvaitsevaiset ovat ensimmäisiä, jotka muuttavat maahanmuuton pilaamilta alueilta pois. On ylipäänsä tutkittu, että kun vasta 3% asuinalueen asukkaista on maahanmuuttajia, alkaa monet muuttamaan alueelta pois. Näistä muuttajista iso osa on ns. suvaitsevaisia. Ympäri Eurooppaa kaikkein valkoisimmilla alueilla asuu eniten humanitaarisen maahanmuuton lujimmat kannattajat. Ruotsissa on esimerkiksi alueita, joissa valtaosa asukkaista on maahanmuuttajia, ja ainoat kantaruotsalaiset lähinnä vanhuksia, joilla ei ole resursseja muuttaa pois. Miksi suvaitsevaiset eivät muuta Ruotsissa noille alueille, kun kuitenkin kannatavat tuollaisten alueiden syntymistä? No eivät tietenkään muuta, koska he haluavat monikulttuuria kaikkialle muualle paitsi omaan naapuriinsa.

Tästä on olemassa myös suomalainen esimerkki: Kauniainen. On tutkittu, että kaikkein avointa ja löysintä maahanmuuttopolitiikkaa kannatetaan juuri Kauniaisissa. Siellä asuu koko Suomen ns. suvaitsevaisin väki. Sitten kun sinne meinattiin sijoittaa muutama turvapaikanhakija. (Kyse alle kymmenestä turviksesta.) Niin Kauniaisista lähti hirveä vastarinta ja älämölö, että heidän kaunis kaupunkinsa pilataan. Että niin. Tyypit siis henkeen ja vereen kannattaa löysää maahanmuuttopolitiikkaa, mutta vain niin kauan, kun maahanmuuttajia ei näy naapurissa.

Tästä syystä tämä uusi verotusmalli ja maahanmuuttajien sijoitustapa muutaman vuoden tähtäimellä lopettaisi humanitaarisen maahanmuuton kokonaan. Toki porukka ensin maksaisi sitä erillistä veroa ja kiillottaisi sädekehäänsä, mutta sitten kun naapuristoon alkaisi tulemaan sosiaalisia ongelmia, monet muuttaisi toiselle alueelle, ja koska eivät haluaisi samojen ongelmien pilaavan uuden kodin naapuristoa, he lopettaisivat tämän erillisen veron maksamisen. Voisi sanoa, että joku 10 vuotta menisi ja tuolla erillisellä verotuksella saadut tulot putoaisi lähes nollaan. Sitten humanitaarinen maahanmuutto olisi pakko lopettaa kokonaan, kun siitä ei olisi kukaan valmis maksamaan.

Ja mikä parasta: Suvaitsevaiset eivät voisi syyttää tästä halllitusta, rasismia tai mitään muutakaan instituutiota, ilmiötä tai politiikkoa, vaan pelkästään sitä kaveria, joka näkyy, kun aamulla katsoo peiliin.

terveisin, enska