Sunnuntai 19.8.2018

Kansanedustaja: Kela-taksi ei koskaan tullut, vanhus maksoi 130e:n kyydin itse – Välitysyhtiö silti korvausvelvollinen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.7.2018 19:10
  • Kuva: Silja Viitala
    Kuva
|

Kela-takseja välittävä yhtiö voi joutua korvaamaan tavallisenkin taksikyydin, jos välitysyhtiö ei kyytiä asiakkaalle pysty korvaamaan.

Kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) kertoo tapauksesta, jossa vanhus oli yrittänyt useana päivänä soittaa Kela-taksia, mutta matkustanut lopulta omilla rahoillaan. Taksimatkan hinta oli kuitenkin ylittänyt 25 euron omavastuuosuuden yli viisinkertaisesti.

–Tapasin Pirkanmaan maakunnassa asuvan yli 80-vuotiaan rouvan. Oli yrittänyt soittaa useana päivänä ja tuntitolkulla Kela-taksia päästäkseen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Ei ollut onnistunut. Oli lopulta maksanut kyydin itse, koska sairaalaan oli päästävä. Hän itkien kertoi asiaa minulle, eli maksoi 130e matkasta ja hänellä on reilu 700e eläke, Nurminen kertoo Facebookissa.

Nurminen neuvoo laajalle levinneessä päivityksessä, että näissäkin tilanteissa Kela-taksien välitysyhtiö voi olla velvollinen korvaamaan 25 euron omavastuuosuuden ylittävän summan. Asia vahvistetaan Kelasta Uudelle Suomelle.

–Jos asiakas on tilannut matkan viimeistään edellisenä päivänä kello 14.00 mennessä, eikä välitysyhtiö saa järjestettyä asiakkaalle kuljetusta, on välitysyhtiö velvollinen korvaamaan asiakkaalle kustannukset, pääsuunnittelija Anne Giss kertoo.

–Asiakas esittää nämä kustannukset välitysyhtiölle, hän jatkaa.

Nurminen on aiemminkin raportoinut Kela-taksiuudistuksen ongelmista. Viikko sitten hän kertoi, että Pirkanmaalla kyytien tilauspuhelimien vastausviive oli keskimäärin noin puoli tuntia.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Irina Gagarin

Kelan pitäisi maksaa asiakkaalle palvelun toimimattomuudesta aiheutuneet ylimääräiset kulut ja sitten periä sopimuskumppaneiltaan korvaus sopimusrikkomuksen takia. Taksit ovat Kelan sopimuskumppaneita ja Kelalla on parhaat edellytykset löytää kuluille oikea maksaja.

Karin Rinne-Halme

Kelan pitää korvata yli omavastuuosuuden eli 25€/suunta ylimenevät kustannukset, jos kela--taksi ei ole saapuntut. Kelan pitää korvata myös terveyskeskuksen/sairaalan lasku käyttämättä jätetystä ajasta niissä tapauksissa, joissa kela--taksi ei ole tullut lainkaan ja potilaan käynti lääkärissä/hoidossa ei ole toteutunut. Kela saa sen jälkeen sopia kela-taksivälityskeskuksen/kela-taksi kanssa, mikä taho loppujen lopuksi maksaa laskut. Muuten tämä järjestelmä on läpimätä.

Leena Lauren

ketä saamme tästäkin kiittää? Berneriä tietysti. Johan on naurussa pitelemistä kun / jos kaikki alkavat pistää laskuja kun Kelataksi ei ilmaantunut. Kuinka yleensäkään luulette, että vanha ja sairas ihminen jaksaa alkaa tapella siitä? Nyt voisi jo perustaa toimiston niitä korvauksia varten. Yksityinen alkaa tehdä valituksia. Se taitaisi lyödä leiville aika hyvin.