Sunnuntai 19.8.2018

Suomessa tehtiin nyt uusi lämpöennätys – edellinen vuodelta 1941

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.8.2018 12:43
  • Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
    Kuva

Heinäkuu on ollut Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian lämpimin. Kuukauden keskilämpötila oli 19,6 astetta, mikä on 0,4 astetta lämpimämpi kuin edellinen, vuoden 1941 keskilämpötilaennätys.

Ilmatieteen laitoksen keskilämpötila oli Lapissa viisi astetta ja muualla maassa 2,5–4 astetta tavanomaista korkeampi.

Hellepäiviä oli heinäkuussa yhteensä 27, eli jossain päin Suomea lämpötila nousi yli 25 asteeseen 27 päivänä. Tätä enemmän hellepäiviä on heinäkuussa ollut edellisen kerran koko maan tasolla vuonna 2010, jolloin heinäkuussa oli yhteensä 30 hellepäivää. Yksittäisistä mittauspaikoista helteisin oli Kauhavan lentokenttä, missä oli yhteensä 22 hellepäivää. Tämä oli kyseisellä havaintoasemalla suurin heinäkuisten hellepäivien lukumäärä vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna.

Myös keskilämpötilan paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin paikoin maan länsiosassa ja laajalti maan pohjoisosassa. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelän havaintoasemalla heinäkuun keskilämpötila oli 20,1 astetta, mikä on lämpimin havaintoaseman 111 vuoden pituisessa mittaushistoriassa. Edellinen ennätys vuodelta 1925 ylitettiin jopa 1,6 asteella. Tähtelässä myös aurinko paistoi noin 160 tuntia enemmän kuin heinäkuussa keskimäärin

Heinäkuun sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi suuressa osassa maata. Lähinnä maan etelä- ja itäosassa sademäärä oli paikoin hieman tavanomaista suurempi. Kuivimmilla alueilla Ahvenanmaalla ja paikoin maan länsi- ja keskiosissa sademäärä jäi alle viidennekseen tavanomaisesta.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit