Torstai 18.10.2018

Näin Osmo Soininvaara korjaisi Suomen terveydenhuollon: ”Maksaisi sata miljoonaa euroa - Siinä se olisi!”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.8.2018 11:08
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Suomen terveyskeskuksista puuttuu Osmo Soininvaaran mukaan noin tuhat lääkäriä.
|

Konkaripoliitikko Osmo Soininvaara (vihr.) linjaa, että sata miljoonaa euroa riittäisi terveydenhuollon ongelmien korjaamiseen Suomessa.

Hän kehuu Suomen nykyistä järjestelmää yhdeksi maailman kustannustehokkaimmaksi, mutta löytää yhden vakavan ongelman. Suomen terveyskeskuksista puuttuu Soininvaaran mukaan noin tuhat lääkäriä.

–Siksi jonot ovat pitkiä, hoidon taso on inhimillisistä syistä joskus puutteellinen ja terveydenhoito on yksi OECD-maiden eriarvoisimpia, hän kirjoittaa blogissaan.

–Tuhat lääkäriä lisää perusterveydenhuoltoon maksaisi sata miljoonaa euroa. Siinä se olisi! Ei kannattaisi myllätä koko järjestelmää, kun sen pahin vika on korjattavissa noin yksinkertaisesti, Soininvaara jatkaa.

Hän huomauttaa, että sote-uudistusta on suunniteltu tähän nähden moninkertaisilla rahoilla.

–Pelkästään järjestelmään tulossa oleva tehottomuus transaktiokustannuksineen, väärin kannustavine hinnoitteluineen ja jatkuvina oikeudenkäynteineen markkinatuomioistuimessa maksaa enemmän, Soininvaara kuittaa.

Hänen mielestään on sinisilmäistä kuvitella, että yksityiset lääkäriasemat pystyisivät sekä poistamaan jonot perusterveydenhuollosta että tekemään sen halvemmalla. Soininvaara mainitsee esimerkkinä Pihlajalinnan päätöksen vetäytyä valinnanvapauskokeilusta Jyväskylässä noin kaksi kuukautta etuajassa lokakuun lopulla. 

–Kun Jyväskylässä kokeiltiin ja annettiin rahaa yhtä vähän kuin terveyskeskukset sitä käyttävät, kävi ilmi, ettei se raha riitä mitenkään. Pihlajalinna lopetti kokeilun kesken, Mehiläinen ja Terveystalo katsoivat viisaammaksi hyväksyä tappiot imagosyistä, Soininvaara toteaa.

Hän arvioi, että terveyskeskusten aliresursoiminen johtuu virheellisistä taloudellisista pelisäännöistä. 

–Kunnalla on yleensä terveydenhuoltoon kokonaisbudjetti, jolla on tultava toimeen. Erikoissairaanhoito saa lähettää kuntaan niin paljon laskuja kuin hyväksi näkee. Kun kunnan rahat loppuvat, eikä se voi säästää erikoissairaanhoidosta, sen on säästettävä terveyskeskuksista. Tyhmää, sillä se vain lisää erikoissairaanhoidon menoja, mutta niin ne tekevät.

Sama ”valuvika” sisältyy Soininvaaran mukaan myös nykyiseen sote-malliin. 

–Mitään hoitoa tai tutkimusta ei maakunta voi evätä, joten erikoissairaanhoito lähettää sille yhä laskuja mielin määrin. Kun VM ei anna enempää rahaa, maakunta joutuu vähentämään perusterveydenhuollon budjetteja – kun se sitä ennen on ensin lopettanut työvoimapalvelut ja muut sellaiset toiminnat.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta saa hallituksen lopullisen vastineen sote-esityksestä käsittelyyn 20.elokuuta. 

Lue myös: 

Ryöpytetty Krista Kiuru sotesta: ”Pallo on hallituksella – Nykyinen esitys ei ole perustuslain mukainen”

Mika Lintilä ryöpyttää Krista Kiurua sotesta: ”Kolmen vartin monologeja”

Sote-valiokunnan jäsen: ”Sote voi kaatua yksinomaan heikkoon tietosuojaan”

”Hätkähdyttävä ja outo” sote-päätös Jyväskylässä: Potilaat tulivat ”liian kalliiksi” Pihlajalinnalle

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Erkki Johansson

Ehkä tuo sata miljoonaa on vähän alakanttiin laskettu, arvattavasti retorisista syistä. Mutta siinä Soininvaara on oikeassa että vanhus- ja terveyspalveluiden kohentamiseksi ei tarvita miljardeja ja taas miljardeja maksavaa SOTE-himmeliä.

Nykyisessä järjestelmässä ei ole mitään perustavaa vikaa, se voidaan korjata paljon edullisemmin kuin lisäämällä sosiaali- ja terveyssektorille kymmeniä (satoja?) uusia poliittisin syin jaettavia palkkiovirkoja, joista jakoperusteesta johtuen ei ole mitään hyötyä kenellekään muulle kuin ao. viranhaltijalle.

Jukka Mattsson

Soininvaara on täysin oikeassa. Ainoa ongelma on että lääkäreiden määrää "ei voi eikä saa" nostaa jos terveydenhoidon "asiantuntijoilta" kysytään.

Lääkärit kun tulevat joka tapauksessa lääkäripulan kasvaessa vaatimaan nuo 100 miljoonaa euroa itselleen.

Soininvaara ei ole huomannut että tähänkin ongelmaan on piilotettu suomalainen rakenteellinen korruptio.

Jukka Mattsson

Tämä selitys on jo kulunut loppuun. Sohaistaan nyt kusiaspesää ... olisiko siitä paljon puhutusta työperäisestä maahanmuutosta apua lääkäripulaamme?

Varmana kohta joku rientää todistelemaan että ei meillä mitään pulaa lääkäreistä ole. Totta sikäli että sota aikaan maassamme pärjättiin 1400 lääkärillä. Nyt heitä työskentelee maassamme 21000.

Voidaan siis kysyä mikä tässäkin yhtälössä on pielessä?

Nita Hillner

Jeps, olet oikeassa. Mikään määrä ei riitä mikäli lääkärikoulu ei takaa riittävää käytännön oppimista. Huonosti koulutetut lääkärit tulevat yhteiskunnalle hyvin kalliiksi.

Mikäli lääkärimääriä lisätään, on opetusresurssieja myös kasvatettava, muuten meillä on tulevaisuudessa lääkäreitä, jotka eivät pärjää itsenäisessä työssä - He joutuvat siis oppimaan käytännön työn koulutuksen jälkeen (kallista puuhaa). Lääkärikoulutus on hyvin kallis juuri siksi koska siihen tarvitaan suuren teoriamäärän lisäksi myös paljon käytännön osaamista.

Pekka Roponen

Ihmisten on näköjään vaikea ymmärtää, että lääkäreitä ei voi kouluttaa vain antamalla luento-opetusta ja tekemällä netissä tietohakuja. Sairauksia pitäisi koulutuksen aikana nähdä ja toimenpiteitä harjoitella. 35 vuotta sitten oli jo liikaa opiskelijoita - esimerkiksi yhtäkään luunmurtumaa en päässyt kipsaamaan opiskelun aikana. Haluatteko tosiaan, että vastavalmistuneet lääkärit ensiavussa ensi kerran tekevät toimenpiteitä, joita eivät välttämättä ole edes nähneet koulutuksensa aikaana kuin videolta?

Matti Uusimies
Vastaus kommenttiin #26

Kuinka paljon hoitajan kokemus sitten nopeuttaisi ja helpottaisi lääkäriksi opiskelua? Tällaisen uudenlaisen jatko-opiskelijan pitäisi melkein kaikki sama kuin tavan opiskelijan kuitenkin opiskella, vaikka kuinka olisi rautaista käytännön tatsia ja tajua kentältä.

Jukka Mattsson
Vastaus kommenttiin #35

Viittaan tuohon edelliseen "Haluatteko tosiaan, että vastavalmistuneet lääkärit ensiavussa ensi kerran tekevät toimenpiteitä, joita eivät välttämättä ole edes nähneet koulutuksensa aikaana kuin videolta?"

Ilmeisesti olet sitä mieltä että kaikki viisaus löytyy koulukirjoista? Itse olen nähnyt liikaa noita korkeasti koulutettuja umpihölmöjä!

Anssi Laakso

Lääkäriliitto jo kovasti kampanjoi lääkärikoulutukseen otettavien määrän vähentämiseksi. Se on tietysti palkkapolitiikkaa. Lääkärien ei tarvitse myöskään kehittää itseään, koska ei tarvitse kilpailla työpaikoista. Lääkäreitä on kovin eri tasoisia. Pieni kilpailu työpaikoista panisi itse kunkin lisäämään osaamistaan.

Anssi Laakso

Lääkäreitä tarvitaan enemmän, koska lääkärikunta naisistuu kovaa vauhtia. Naiset eivät vaan tee niin paljon töitä kuin miehet. Heillä on muita arvoja elämässään. Miehet juoksevat rahan perässä, siksi tekevät töitä enemmän. Lisäksi väestö sen kun vanhenee ja tarvitsee enemmän lääkäripalveluita.

Anssi Laakso

Lääkäreitä tarvitaan enemmän, koska lääkärikunta naisistuu kovaa vauhtia. Naiset eivät vaan tee niin paljon töitä kuin miehet. Heillä on muita arvoja elämässään. Miehet juoksevat rahan perässä, siksi tekevät töitä enemmän. Lisäksi väestö sen kun vanhenee ja tarvitsee enemmän lääkäripalveluita.

Eero Pekonen

On muuten kiusallista, että Soininvaara tuo taas esiin sen, kuinka hyvin Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa. Samaan aikaan pääminister Sipilä on painokkaasti ilmoittanut, että Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa jättää sote-uudistusta tekemättä! Pääministerimme ei taida ymmärtää rahasta juuri itään. Eihän hallitus ole saanut edes sitä selville, kuinka monta miljardia se Sipilän kyläkutsu Kempeleelle on tullut maksamaan...

Ensio Jauhiainen

milläs nämä "päättäjät" sitten taskujaan täyttäisi jos hyvä tulisi kohtuu kustannuksin .kävisi kuin näille "edustajille" taxi matkasta kun julkinen matkustaminen on näille ilmaista sitä pitää röyhistellä ja kun vielä asuntokin maksetaan sekin siitä syystä haetaan kauempaa jotta päästään leveilemää "ei meitä mikään pidättele"

Nita Hillner

En tiedä Soininvaarasta, mutta minä olen jonottanut terveyskeskuksessa sekä päivystyksessä että päivävastaanotolle. Minulle käynyt hyvä tuuri, olen saanut avun. Olen myös kirjoitellut omalääkärille sähköpostitse vaikka näin ei kuulemma pidä tehdä koska yhteys ei suojattu. Mutta minulle se suojaus ei ole tarpeellinen - kuka minun sairaushistoriastani piittaa?

Kai Lähteenmäki

100 miljoonaa uppoaa helposti byrokratiaan- alipalkattuja on pilvin pimein terkkareissakin.
muutama vuosi sitten menin röntgen-lääkärille polvien takia erääseen isoon sairaalaan.
Odottelin 2-3 tuntia siinä aulassa - vieressä olio muutaman johtaja-hoitajan huone, joista kuului stressitön kikatus. Hoitajia eri nimikkeillä tuli ja meni ilman kiireen häivää.. kun sitten lopulta pääsin lääkärin pakeille, niin siellä odotti väsynyt stressaantunut nainen- taisi olla ainoa joka teki lujasti töitä sairaalassa?

Jos julkiseen laitokseen kaadetaa lisää rahaa, niin sille on haukan lailla ottajia eri syistä- kaikkihan me olemme enemmän palkan väärttejä?
Ja toisaalta kuulemma julkisessa terkkarissa lääkäri ottaa vastaan vain 4-5 potskua päivässä.
Siksikään julkkispuolella joutuu jonottamaan tuhottomasti.
Itsellä on llut yleensä sen verran kiire, että maksan muutama kympin lisää jotta pääsen heti hoitoon. Itselle sattui polvileikkausten jälkeen laskimosuonen puhkeaminen (suuren pillerimäärän seurauksena)
Kun huomasinn puhkeamisen, verta vuosi, olin vähän , pelkäsin verenmyrkytystä yms.
Mietin, että jos mene julkiselle puolelle, ensin hoitajalle odotus, sitten yleislääkäkärille muutama tunti, ja lopulta parin viikon päästä toimenpiteeseen.
Sen sijaan otinkin yhteyttä yksityiselle taholle - ja avot olinkin tunnin päästä Ruoholahdessa huippuosaajien parsittavana. Kiitos heille!

Yksityispuolella ainakin tuplasti tuo.

100 miljoonaakin uppoasi ilman yhtään lisäpalveluita

Mikko Toivonen

Henkilökojtaiset kertakokemuksemme pitäisi oikeastaan sivuuttaa Sote keskustelussa ja katsoa miten maailmalla asioita hoidetaan.

Silloin perusterveydenhuollon osalta meillä puuttuu tai otettiin pois vuoden 72 uudistuksessa. Se oli ammatinharjoittajalääkärien omat vastaanotot joita osin pidettiin osa aikaisesti iltaisin "Kotona" tai siitä erotetussa eteis ja vastaanottotilassa. Lääkärit olivat silloin osan aikaa sairaalatöissä elleivät kokoaikaistoimintaa ammatinharjoittajana tehneet.
Tällaisia yhden lääkärin täys-ja osa aikaisvastaanottoka on kaikkialla maailmassa eikä pelkästään pörssiterveysrahastuskeskuksia joiden lääkäreitä ei voi ammatinharjoittajanimikkeeseen verrata.
Nämä lääkärit toimivat maailmalla julkisen tukena ja veloittavat julkisya ja yksityistä kävijää samalla hinnalla. Yksityinen vaan maksaa heti terveyskassaa tai julkinen m,aksaa niille jotka sellaiseen kuuluvat kuten Euroopassa yleisesdti kuuluvatkin joko valtion terveysvakuutukseen tai sairaskassavakuutukseen kuten Saksassa.
Nämä lääkärit veloittavat käynnilta omissa tiloissaan välillä 30-35 euroa Keskisessä ja Läntisessä Euroopassa.
Näiden avulla vakuuttamatonkin voi saada peruspalvelun ja vakuutettu luottolääkärin itselleen.
Siinä auttaisi paljon jos lääkärien kokonaismäärää lisättäisiin tuhannella ja Omavastaanotolle saatgaisiin Kela ja sairauskassa tuet. Tämä lääkäri sitten voi myös ohjata jatkohoitoon julkisella ja sitä kautta erikoisjoitoon

Tuo muutos on se oleellinen tarve peristerveydenhuollossa ja se on käytännössä helppo ja jalpa toteuttaa paitsi että sitä vastustavat rahastajat (Pörssitalot ja Kokoomus) Lääkäriliitto ja ne jotka yrittävät kytkeä muita tavoitteitaan yksinkertaiseen korjausliikkeeseen kuten Kepu

Mauri Lindgren

Saksassa lääkärilitto jopa sponsoroi saksalaisten opintoja ulkomailla.Samalla edellytetään,että lääkärit valmistuttuaan toimivat tietyn ajan kotilääkärijärjestelmässä.Lääkäriliitto valvoo myös lääkäreille asettamiensa potilaskattojen noudattamista .

Kai Lähteenmäki

Rahan kaataminen byrokratiaan menee usein hukkaan.

Esim yliopistot jakaa rahat muutaman byrokraatin ja tiedekuntien kilpailun johdosta niiden omien intressien mukaan- eikä suinkaan kansantalouden ja opiskelijoiden etujen mukaan.
Niinpä meillä on pilvin pimein sivistyneitä humanisteja ja valtiotieteilijöitä työttöminä.
Kun pulaa olisi tulevaa yritysmaailmaa ja teknologiaa ymmärtävistä maistereista ja insinööreistä..
Sotakin on liian kallista jätettäväksi kenraalien päätettäväksi?
Mikasi sii kouluty ja terveydenhuolto?

Nita Hillner

Byrokratiaan ei todellakaan kannata kaataa lisää rahaa, siitä olen samaa mieltä. Puhuit aikaisemmin ylihoitajista ja vastaavista tahoista, jotka vain juttelivat ja kikattivat monta tuntia. Niin se vain on että todelliset työmyyrät terveyden/sairaudenhuollossa löytyy kentältä. Potilastyössä olevien lääkärien ja hoitajien työtaakka on yleensä kova. Myös terveyskeskislääkärien työnkuva on raskas vaikka vähätteletkin sitä - Se on jopa niin raskas etteivät nuoret valmistuvat lääkärit halua jäädä terveyskeskukseen vaan valitsevat mieluummin sairaalatyön.

Nita Hillner

"Se on jopa niin raskas etteivät nuoret valmistuvat lääkärit halua jäädä terveyskeskukseen vaan valitsevat mieluummin sairaalatyön."

Jo nyt lääkärikoulutusta on lisätty (muutama vuosi sitten) - Koulutusresursseja ei ole kuitenkaan tullut lisää. On mielenkiintoista nähdä miten tulevat lääkärit selviävät itsenäisestä terveyskeskustyöstä? Tarvitsevatko he nykyistä enemmän ohjausta työssään sairaaloissa - Kuormittuvatko seniorilääkärit liikaa?

Risto Jääskeläinen

Perussuomalaisena luotan Soininvaaran tehneen laskelmansa parhaan kykynsä mukaan ilman itsekkäitä pyrkimyksiä. Tekoälydiagnooseja odotellessa lääkäreiden määrän kohottaminen olisi tod. näk. kustannustehokas tapa toimia. Ainakin Kuubassa on runsaasti lääkäreitä, että pitäisikö sieltä lainata ja ohittaa Lääkäriliiton torjunta?

Marko Lilja

Ahne lääkäriliitto estää kaiken kehittämisen. 90-luvun laman aikana laskettiin lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja kun jossakin oli tavattu työtön lääkäri. Muistaako kuka oli vastuuministerinä. Eeva Kuuskoski? Itse muistan se, että hän innokkaasti puolsi ahneen lääkäriliiton kantaa.

Timo Tanner

Soininvaara puhuu täyttä asiaa. Kuntatyönantajan näköalattomuus on eräs tämän ongelman perussyitä. Tk-työ ei vain ole kilpailukykyinen. Systeemi säästää itsensä hengiltä saadakseen erikoissairaanhoidon laskut maksetuksi. Malli on ilmeisesti haettu entisestä Albaniasta. Kunnon satsaus avoterveydenhoitoon maksaisi melko äkkiä myös nuo 100 miljoonaa takaisin. Satsatkaa at-hoidon kompetenssiin, kontinuiteettiin ja työehtoihin niin tulette positiivisesti yllättymään, niin kunnan isät, potilaat kuin henkilökuntakin. Nyt maksetaan maltaita epäpäteville keikkalääkäreille, jotka kirjoittavat valtavan määrän lähetteitä ja häipyvät seuraavalle "suolakaivokselle" saatuaan poskensa täyteen.

Pentti Westerholm

Vuonna 2000 terveydenhoidon menot olivat n.13 miljardia.Vuonna 2016 n.20 miljardia.Eli joka vuosi noussut keskimäärin n.400 milj.Soten uudistuksen tavoite on pysäyttää tämä hurja kustannusten nousu..
Lisäksi lääkäriin pääsy on joka vuosi vaikeutunut.Vielä sekin,että on otettu käytöön buranajonot lievittämään .Jotkut ovat vankasti sitä mieltä,että tämä nykymalli on aivan hyvä.No,sana on vapaa,mutta nykymalli on kallis ja kaukana tasapuolisuudesta.

Markku Koivisto

Niin että tuhat lääkäriä lisää. Johan siinä koko alan organisaatio kuormittuu niin ylenpalttisesti, että sen haltsaamiseen tarvitaan ylimääräiset viisisataa byrokraattia, jos ei muuten niin valvomaan kansalaisten kuviteltua tasavertaista kohtelua ja tietosuojaa. Seurauksena satamiljoonaa kustannuksia näille lääkäreille ja N miljoonaa näille byrokraateille kun Suomessa ollaan.
Kun muuta ei tehdä vuotuinen kokonaiskustannus kasvaa kuten tähänkin asti. Joidenkin mielestä aivan liian vauhdikkaasti. Siitähän säästää piti.
No joo, ei niin pientä pilaa ettei totta toinen puoli.

Kari Lappalainen

Koulutettujen lääkärien määrää voidaan lisätä sekä muuntokoulutusta esim. sairaanhoitajasta lääkäriksi. Samalla on mietittävä lääkärien tehtäväkuvia uusiksi. Jos aika menee vain paperin pyörittämiseen, on jotain pielessä pahemman kerran. Lääkärien aika on käytettävä hoitotyöhön. Jos lääkäri toimii sekä sairaalalääkärinä eli virkalääkärinä ja yksityispuolella, herää kysymys jääkö toisaalla työt tekemättä? Kukaan ei ole niin tehokas jatkuvasti.

OECD maassa suositettu lääkärintutkinto, joka varmistettu ja rikosrekisteri puhdas, niin Suomeen työlupa. Tässä ei tarvitse kysyä lääkäriliiton mielipidettä. Eduskunta kyselee liikaa EK:n, sidonryhmien, ammattiliittojen yms. mielipidettä asiasta. Lausunnot voidaan pyytää, mutta maata johtaa hallitus eduskunnan kanssa. Opetusministeriö voi päättää yhdessä yliopistojen kanssa lääkärikoulutukseen sisäänottomäärien lisäämisestä. Sitten kun Suomessa lääkäri ajaa taksia Ivalossa, on meillä tarpeeksi lääkäreitä ja ne lääkärien palkkiotkin ovat kohtuullisia.

Soininvaara kirjoittaa asiaa.Tämä Sote- ja maakuntamalli on yksi byrokratian helvetti, jota tähän maahan ollaan suunnittelemassa. Irlanti on yhtä suurta "Sotealuetta" ja siellä on saman verran asukkaita lähes kuin Suomessa. Jokainen vastuullinen kansanedustaja kaataa valmisteltavan Sote- ja maakuntamallin. Sitä emme tarvitse. Tarvitsemme toimivan terveydenhoitojärjestelmän ja uudistuksesta jätettiin työterveys ulkopuolelle. Ei uskallettu ottaa mukaan, no se kun toimii. Syksy tulee eduskuntaankin ja kylmät tuulet nousevat ennen vaaleja.

Veijo Murtomäki

Soininvaaralta pitkästä aikaa hyvä ulostulo. Näinhän sote olisi pitänyt tehdä alun perinkin, mutta on melkoinen ihme, ettei tätä ole lausuttu sen useammin ääneen. Kyse on ollut julkisen terveydenhuollon pitkistä jonoista, joita ei ole haluttu purkaa propagandasyistä, jotta oltaisiin voitu valitella sen toimintakyvyttömyyttä – ja luotua tämä sotesotku, joka hyödyttää vain kahta hallituspuoluetta, heidän kannattajiaan ja taustaryhmiään.

Petja Jäppinen

Oikeastaan minä uskon, ainakin siltä osin, mitä minä olen potilaana seurannut, toimistohenkilökunnan lisäämisen parantavan terveydenhoidon tehokkuutta halvemmalla.

Nyt lääkärit tekevät paljon osastoassistentin töitä lääkärin palkalla.

Minä en ole sihteeri, jos kohta jonkinlainen kirjoittamisen ammattilainen, mutta siihen kirjoittamiseen, ja tiedän, että siihen kirjoittamiseen, mihin lääkäritä käyttävät aikaansa vastaanotolla, sujuisi minulta ainakin kolme kertaa nopeammin, ja tiedän, että ammattitaitoinen sihteeri kirjoittaa ainakin tuplasti nopeammin kuin minä.
Ja noin keskimäärin, lääkäri käyttää vastaanottoajasta reseptien ja lääkärintodistusten kirjoittamiseen noin 20% ajasta.
Jos lääkärit voisivat sanella asiansa keskukseen, ja sitten vain allekirjoittaa tarkistetun paperin, säilyisi aikaa ainakin 15%.
Jos edes tästä ajasta saataisiin puolet lisätyksi vastaantottoaikojen määrään ja puolet parempaan potilaskontaktiin, ja sitä kautta tarkempaan hoitoon, tarkoittaisi se esim. minun lähiterveyskeskuksessani samaa kuin puolentoista uuden lääkärin palkkaaminen.

Petri Sakkinen

Tuossa takavuosina Soininvaara laski, että Suomessa tarvitaan ydinvoimalayksikkö pelkästään kännyköiden latureille, kun meni tuhannet, miljoonat ja miljardit hiukan sekaisin ja watin ja wattitunnin ero ei kuulu valtiotieteen alaan.

Niinpä Osmon sata miljoonaa saattaa olla vaikka sata biljoonaa tai vain sata.

Leila Hämäläinen

Loistavan pragmaattinen idea! Missään muussa maassa eivät terveydenhoitajat toimi lääkäreiden portinvartijoina. Ei heidän koulutuksensa voi riittää luotettavaan alustavaankaan diagnoosiin. Sitäpaitsi - yhteiskunta saa lääkäreitä suoraan palkattuna ilman terveysalan yksityisten toimijoiden katteita.

Mauri Hirvonen

Mielestäni uusi puhtaalta pöydältä lähtevän terveydenedistämislinjan käynnistäminen nykyisen rinnalle voisi antaa todellisen valinnanvapauden tervehtyä eli päästä sairauksista. Kemikalisoinnille pätevämpi vaihtoehtoinen menetelmä on tunnettu muualla päin maailmaa ... Kemikalisointi voi toimia tilapäisesti, mutta jatkuvana rappeuttaa elimistöä. M.o.t.
Ilmoittaudun vapaaehtoisena uuden linjan käynnistämisen suunnittelussa ja mallintamisessa ... säästöjä satoja miljoonia. Oikeita tekoja ja aitoja ihmisiä.

Mauri Hirvonen

Mielestäni uusi puhtaalta pöydältä lähtevän terveydenedistämislinjan käynnistäminen nykyisen rinnalle voisi antaa todellisen valinnanvapauden tervehtyä eli päästä sairauksista. Kemikalisoinnille pätevämpi vaihtoehtoinen menetelmä on tunnettu muualla päin maailmaa ... Kemikalisointi voi toimia tilapäisesti, mutta jatkuvana rappeuttaa elimistöä. M.o.t.
Ilmoittaudun vapaaehtoisena uuden linjan käynnistämisen suunnittelussa ja mallintamisessa ... säästöjä satoja miljoonia. Titteleillä ei terveyttä ruokita. Oikeita tekoja ja aitoja ihmisiä.

Antti Linkola

Lääkärien koulutuksessa on hyvä käyttää kokeneita tk-lääkäreitä sairaalalääkärien rinnalla antamaan luottamusta siihen, että huolellinen kliininen työ, potilaan kuuntelu ja tutkiminen, ovat edelleen avainasemassa.