Keskiviikko 19.9.2018

Uutuuskirja: Näin Sauli Niinistö todella ajattelee Vladimir Putinista – ”Uusi Hannibal”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.8.2018 10:30
  • Kuva: Tasavallan presidentin kanslia
    Kuva
    Sauli Niinistö ja Vladimir Putin kesän huipputapaamisen aikana Helsingissä.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Toimittajat Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen kirjan julkaisutilaisuudessa maanantaina.

Presidentti Sauli Niinistö pitää Venäjän presidentti Vladimir Putinia modernin ajan Hannibalina, joka uhkaa sivistystä eli Euroopan unionia, kerrotaan presidentin elämää käsittelevässä uutuuskirjassa Mäntyniemen herra (Into Kustannus). Kirjan mukaan Niinistö on verrannut Putinin Venäjää antiikin sotapäällikköön useasti niin kulissien takana kuin julkisestikin.

Toimittajien Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirjan mukaan presidentti Niinistöä askarrutti jo koulupoikana antiikin historia: miksi ja miten karthagolaisten julmana pidetty sotapäällikkö Hannibal onnistui lyömään sivistyneinä pidettyjen roomalaisten armeijat näiden omalla maaperällä? Myöhemmin, etenkin Krimin miehityksen jälkeen, Niinistö on palannut tähän ajatukseen.

Kirjan mukaan Niinistön ulkopolitiikkaa ymmärtääkseen täytyy tietää, miten hän pohjimmiltaan suhtautuu Venäjän ja Putiniin. Krimin miehityksen jälkeisinä vuosina Niinistö on verrannut keskusteluissa EU:ta antiikin Roomaan ja Venäjää kenraali Hannibalin johtamiin röyhkeisiin valloittajiin, kirjassa todetaan.

Kirjan mukaan Niinistön ajattelun ydin on paljastunut etenkin Kultaranta-keskusteluissa, joissa tämä on jopa julkisesti viitannut Putiniin samassa yhteydessä kuin Hannibaliin. Niinistön mukaan todistamme nykypäivänä sivistyksen ja hyvän eli EU:n heikkoutta, jota ”moderni Hannibal” eli Putin yrittää hyödyntää. Karthagolaisten menestys antiikin aikana on presidentin mukaan historianoppi, jota nyt joudutaan miettimään.

Sotapäällikkö Hannibal aloitti toisen puunilaissodan (noin 218–202 eaa.) valtaamalla Saguntumin vauraan kauppakaupungin Iberian niemimaalla. Roomalaiset eivät auttaneet piiritettyä kaupunkia, ja voitosta itseluottamusta kerännyt Hannibal ylitti Pyreneiden vuoriston ja Alpit ja onnistui kukistamaan roomalaiset Apenniinien niemimaalla.

Niinistö on korostanut länsimaiden tuudittautumista ikuiseen rauhaan ja miettinyt, nostaako Putin riskirimaa huomatessaan länsimaiden kyvyttömyyden vastata sotilaallisiin aggressioihin. Presidentti kokee ”roomalaistaudin” hyvinvoinnin tuomaksi velttoudeksi.

– Venäjä julistaa, että länsi on heikko. Se on havainnut toden, Niinistö on kirjan mukaan ilmaissut huoltaan.

Kuitenkin Niinistö analysoi kirjan mukaan, että Vladimir Putin ei ryhdy mihinkään, missä on häviämisen mahdollisuus. Näin ollen Venäjä ei uskalla laskea sotilaallisen voimankäytön rimaa Baltiassa, kirja kertoo Niinistön pohtineen, koska tällöin seurauksena olisi väistämättä kolmas maailmansota.

Nurmen ja Mörttisen kirja on niin sanottu auktorisoimaton elämäkerta, eli presidentti Niinistö ei ole osallistunut sen tekoon.

Lue lisää: Uutuuskirja: Sauli Niinistö käskytti Fortumin mukaan Fennovoimaan

Jaa artikkeli:

Kommentit

Janne Pohjala

Hallelujaa tosiaan ja olisihan ehkä hyvä jos henkilöltä itseltään kysyttäisiin jotain kun elämänkertaa tehdään.

Toinen mikä pistää silmään on päätelmien tekeminen tutkimatta asioita. Vaikkapa tämä Krim, jonka esitetään vaikuttaneen kantoihin. Todella harva tuntuu tietävän mitään Krimin tapahtumien taustoista.

Vuoden 1990 Neuvostoliiton hajoamislaki antoi autonomisille alueille, kuten Krimille oikeuden äänestää itsenäisyydestä, samoin kuin neuvostasavalloille.

Krimillä äänestettiin 20.1.1991. 93% kannatti itsenäisyyttä ja paluuta Venäjään.

12.2.1991 Ukraina vahvisti äänestystulos en, mutta liitti Krimin itseensä kun Ukraina itse julistautui itsenäiseksi elokuussa 1991.

Tämä johti mielenosoituksiin Krimillä ja Krim julistautui uudelleen itsenäiseksi, mutta Ukraina sai pidettyä Krimiä laittomasti liitettynä itseensä 23 vuotta.

Kun 2014 maan vaaleilla valittu johto kaadettiin, kansalliskaarti uhkaili Itä-Ukrainassa, Krimin autonomia ja väestön kieli oli uhattuna, ei ollut yllätys että Krimin alueparlamentti päätti yrittää vielä kerran saada täysin laillisesti 1991 äänestetty itsenäisyys toteutumaan.

Kansanäänestyksen tulos oli sama kuin 20.1.1991, yli 90% kannatti itsenäisyyttä, mikä tietenkin sopi Venäjälle. On hyvin mahdollista että alueparlamentti tiesi Venäjän kannan jo ennen kuin teki itsenäisyysjulistuksen.

Siksi Krimillä ei kuollut ketään, koska se mitä tapahtui oli kansan tahto saada täysin NLn hajoamislain mukainen itsenäisyys lopultakin toteutumaan.

Meille taasen on esitetty versiota jossa Venäjä tuosta vain ja Krimin asukkaiden tahdon vastaisesti hyökkäsi Krimille.

Pointti asiassa on se että jos niinkin oleellinen henkilö, kuin presidentti alkaa hahmotella tahoja Hannibaaleiksi, niin silloin olisi oikeasti syytä tutkia asiat joita käyttää kriteereinä.

Sauli Niinistö voi lukea sivistys-EUn 2009 raportista että Saakhasvili aloitti sodan Georgiassa 2008, ei Venäjä. Tämän vahvistaa myös MPKK omissa julkaisuissaan. Eikä niitä Sadaminkaan aseita koskaan ollut olemassa. Iraq Inquiry (Chilcottin raportti) vahvisti että USAn tiedustelupalvelu keksi ne tyhjästä.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin perustaa kantansa mahdollisimman tarkoin tutkittuun tietoon.

Nita Hillner

Niinistö on fiksumpi kuin luulinkaan. On tärkeää että päättäjät tuntevat historiamme ja oppivat siitä. Ilman historian tuntemusta ja analysointia ihmiskunta toistaa väistämättä virheitään. Myös toiseen maailmansotaan jouduttiin länsimaiden kyvyttömyyden johdosta, ei vastattu ajoissa Saksan halulle valloittaa maailma. Päättäjät lähinnä naureskeli Hitlerille.

Hannu Mononen

"Kuitenkin Niinistö analysoi kirjan mukaan, että Vladimir Putin ei ryhdy mihinkään, missä on häviämisen mahdollisuus. Näin ollen Venäjä ei uskalla laskea sotilaallisen voimankäytön rimaa Baltiassa, kirja kertoo Niinistön pohtineen, koska tällöin seurauksena olisi väistämättä kolmas maailmansota."

Miksi Venäjä ei uskalla laskea sotilaallisen voimankäytön rimaa Baltiassa? Koska Naton pelote on todellinen ja lisää sen jäsenmaiden turvallisuutta. Kummallista, ettei turvallisuus ja rauha kelpaa niin monille suomalaisille, vaan monet haluavat mieluummin ottaa riskin tuon Hannibalin suhteen.

Janne Pohjala

Oikea kysymys on: Mitä ihmettä Venäjä tekisi Baltian mailla ja miksi se niitä haluaisi?

Ei taida olla yhtäkään syytä miksi se niitä haluaisi. Viitaten aiempaan kommenttiini Krimin taustoista, krimin tapaus oli toisin päin. Krimin asukkaat halusivat laillisesti 1991 äänestettyään itsenäisyyden ja liittyä takaisin osaksi Venäjän liittovaltiota, vuonna 1991, 1994 ja 2014.

Tämän Venäjä hyväksyi ja päätös oli varmasti kummankin osapuolen mieleen. Ukrainalla ei ole ollut mitään oikeutta Krimiin 12.2.1991 jälkeen, kun Ukraina vahvisti Krimin laillisen äänestystuloksen. Kyse oli siitä että Krimin asukkaat halusivat sen minkä NL:n hajoamislaki heille antoi.

==> Krimistä ei siis voi mitenkään päätellä että Venäjä olisi kahmimassa vaikkapa Baltiaa itselleen, eikä siitä ole mitään konkretiaakaan.

Entä mitä Venäjä itse asiassa haluaa Euroopalta?

Tätä mitä Putin sanoi 2010 Süddeutsche Zeitungissa:

"Ehdotamme (EU:lle) yhtenäisen talousalueen perustamista joka ulottuu Lissabonista Vladivostokiin. Tulevaisuudessa voisimme harkita jopa vapaakauppa-aluetta tai sitäkin syvempää taloudellista yhteistyötä. Lopputulos olisi koko mantereen kattava markkina-alue jonka arvo olisi triljoonia euroja."

http://www.spiegel.de/international/europe/from-lisbon-to-vladivostok-pu...

Vaikuttaako siltä että Putin olisi pyssyt ojossa hyökkäämässä EU:hun? Ei minusta.

Mutta tässä on koko tämän nykyisen geopoliittisen riidan ydin. USA ei missään tapauksessa halunnut sitä että Eurooppaan muodostuisi valtamereltä valtamerelle oleva maailman suurin talousalue tai vielä pahempaa yhteismarkkina, joka olisi USA:ta suurempi.

Vielä pahempaa olisi jos siihen liittyisi Kiinakin mukaan. Niinpä rakennettiin Ukrainasta vallanvaihdolla Anti-Venäjä ja käytettiin maata pelivälineenä aloittaa Venäjän eristäminen EU:sta, rautaesirippu takaisin väliin ja Eurooppa tiukasti USA:n kontrolloimaan taloudelliseen etupiiriin.

Siksi yritettiin tehdä TTIP -sopimusta, mutta siinä oli kontrolli niin selvästi USA:lle ettei (onneksi) EU siihen mennyt.

Tämän takaiskun jälkeen USA:n on lisännyt myös Kiinan vihollisekseen, Venäjän rinnalle. Eli kyse on siitä että USA tekee kaikkensa ettei mikään voisi uhata USA:n yksinapaista maailmaa. Siksi Europpa piti taas jakaa kahtia ja siksi Kiinan kanssa taloussota. Ja nyt jopa pakotteita EU-maille!

Näistä mikään ei ole Euroopan etu, vaan tässä pelataan nyt meidän housuilla USA:n aseman säilyttämistä meidän tappioksemme. Ei kovin viisasta politikkaa.

Hannu Mononen

Mitä ihmettä Stalinin Neuvostoliitto teki Baltian mailla ja miksi se niitä halusi?

NL:n/Venäjän keppihevonen on geopolitiikka ja turvallisuus, tässä tapauksessa Pietarin/Leningradin turvallisuus (sillähän verukkeella Suomeakin vastaan hyökättiin II maailmansodassa). Sotateknologian kehitys ei ole vähentänyt puskurivyöhykkeiden merkitystä.

Toinen motiivi on tietenkin diktaattoreiden itsetuntoa aina niin hivelevä valloitushalu, jolla ei tarvitse olla rationaalista päämäärää – pääsy "suurmiehenä" kansakunnan kaapin päälle riittää. Sitä voidaan aina sievistellä kaikenlaisilla verukkeilla, milloin pienen naapurimaan "uhkalla", milloin sen "mahdollisella käytöllä hyökkäysreittinä", milloin vain "etupiiriin" kuulumisella vailla sen järkevämpää syytä. Tunteenomainen trauma NL:n supervallan aseman menetyksestä vaikuttaa olevan Putinin kipeä kohta, hänelle "aikamme suurin geopoliittinen katastrofi", Itä-Euroopan Kansojen Vankilasta karkaamaan päässeille entisille Varsovan liiton satelliittivaltioille vapautumisen hetki.

"Vaikuttaako siltä että Putin olisi pyssyt ojossa hyökkäämässä EU:hun?"

– Kyllä Putinille vaikuttaa olevan todella tärkeää varmistaa niitten ojenneltavien pyssyjen riittävyys eri muodoissaan (siitä huolimatta, että talous painii Italian sarjassa) sekä muistutella tämän tästä toisen mahtavimman ydinasevaltion asemasta.

Mihin tarvitaan esimerkiksi Iskander-ohjusperhettä? Ei se ole puolustusase, joita Venäjällä riittää kyllä muutenkin. Se on pelkkä pirullinen uhkailuase, joka yltää säikyttelemään muita ja jonka sijoittamisella mm. Kaliningradiin tehdään voimapolitiikkaa. Asumme Etelä- ja Keski-Suomessa sen kantomatkan piirissä, vaikka Venäjällä lääniä riittää sen vetämiseen kauemmas jos Putin on tosissaan väittäessään Venäjän vetäneen joukkonsa "1500 km päähän Suomen rajasta" (esitetty TV-kameroille kolmeen kertaan Kultarannassa 2017).

Ei hybridisodan keinojen paletissa poseeraus pyssyt ojossa ole Venäjän moniottelussa ainoa laji, kyllä siihen kuuluu kyberhyökkäyksiä ja diplomaattisen aseman väärinkäyttöä – Suomessa ei sentään toistaiseksi tiettävästi salamurhia.

Kiina on nyt toinen supervalta, joka samoin osaa käyttää niin pehmodiplomatiaa ja pandojen vuokrausta kuin voimapolitiikkaa siitä ääntä pitämättä, rakentelee tekosaaria ja vaatii kansainvälisiä merialueita hallintaansa, ostaa hallintaansa Afrikkaa luonnonvaroineen, kehittelee kunnianhimoisesti huipputeknologiaa ja osaamistaan myös sotilaallisiin tarkoituksiin ja on noussut Kolmannen Maailman nälänhädistä kärsineestä kehitysmaasta johtavaksi talousmahdiksi.

USA ei voi olla niin kuurosokea ollakseen näkemättä, mitä seurauksia Kiinan nousulla voi olla jatkossa sekä sille itselleen että koko läntiselle maailmalle.

Janne Pohjala
Vastaus kommenttiin #13

Mihinkö Stalin Baltian maita tarvitsi? No siihen kun Molotov-Ribbentropp sopimuksella käytännössä sovittiin että Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota tultaisiin käymään Puolassa, jonne sodan päärintama asetettiin jakamalla Puola kahten etupiiriin.

Näin ollen oli selvää että kaikki NL:n ja Puolan välissä rintaman takana olevat alueet tuli varmistaa olevan käytössä läpikulkua ja rintaman huoltoa varten.

Tämä on ilmiselvää historiaa, mutta sillä ei ole yhteyttä nykypäivään. On laiskaa vedota historiaan vaikka se ei vertaannu nykypäivään. Nyt ei olla sotimassa uudelleen toista maailmansotaa. Tämä käynnissä oleva kolmas maailmansota on talous ja infosota, ollut ainakin tähän saakka.

Tähän liittyy myös se että kun katsotaan mitä Venäjä / Putin on sanonut ja tarjonnut EU:lle, niin aina Jeltisnin ajoista Venäjä on hakenut yhteistyötä ja kauppaa, kuten viittaukseni vuoden 2010 Venäjän ehdotukseen kuvasi.

Mutta tämä ei käy USA:lle joka ei missään tapauksessa halua CERTA -aluetta (China - Europe - Russia Trade Area) joka vastaisi USA:n NAFTA:aa. Olet oikeassa että USAn pelko on Kiinan nousu ja pahin pelko että EU ja Kiina ja Venäjäkin löytäisivat toisensa samalla tavalla kuin Kanada, USA Meksiko.

CERTA olisi maailman suurin talousalue ja jättäisi USA:n kakkoseksi. Siksi USA on jo monta vuotta toiminut Venäjän eristämiseksi Euroopasta kun Venäjä taasen on pyrkinyt yhteistyöhön ja kauppaan.

Yksi osa tätä eristämistä on ollut USA:n ohjus"puolustus"järjestelmä Euroopassa, joka voidaan yksinkertaisesti ohjusta vaihtamalla muuttaa maasta-maahan hyökkäysaseeksi. Iskanderit ovat vastaus tähän. USA:n modus operadi on ollut Ukrainasta luotua Anti-Venäjää välineenä käyttäen työnää lisää aseita ja taloussotaa Itään ja esittää että Venäjä on agressiivinen jos se millään tavalla vastaa.

Tämä kaikki on peliä, jonka tavoite on palauttaa Eurooppa kylmän sodan kahtiajakoon ja pitää Eurooppa tiukasti USA:n etupiirissä. USA:n tavoite on edelleen: Neuvostoliitto (Venäjä) ulkona, USA sisällä ja Saksa (EU) alhaalla.

Tämä ei todellakaan ole se mikä on meidän Euroopaalaisien etu omalla mantereellamme. Mutta tätä ajataan meille "Venäjän uhalla" pelottelemalla ja talouspakotteilla ellemme tee kaiken kuten USA haluaa.

Ja anna USA:n vapaasti kaadella maita Euroopassa ja tuhota naapurimaitamme pakolaisvyöryineen, joka heikentää ja hajottaa Eurooppaa.

Kannattaa aina muistaa että vanhin temppu on edelleen syyttää muita siitä mitä itse tekee, eli kun USA syyttää Venäjää siitä että se pyrkisi hajottamaan Eurooppaa, on kyse siitä että USA pyrki tekemään sitä ja heikentää Eurooppaa siten

Ainoa viisas tie Euroopalle on alkaa itsenäiseksi, päättää asioista sen mukaan mikä on Euroopan ja meidän europpalaisien etu, eikä sen mukaan mikä on USA:n yksinapaisen maailman kannata sen etu. Nämä kaksi eivät kohtaa.

Euroopan on alettava itse vastata puolutuksestaan, kuten Merkel sanoo.

Merkel Says Europe Can't Count on U.S. Military Umbrella Anymore
10. toukokuuta 2018

Ja Euroopan in voitava itse päättää kenen kanssa se käy kauppaa, kuten Kiina tai Venäjä. Ja Euroopan on voitava itse päättää omasta puolustuksestaan ja kenen kanssa olemme rauhankumppaneita.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-05-10/merkel-says-europe-ca...

Petri Sakkinen

Ei Hannibalin ajan Rooma mikään erityisen sivistynyt paikka ollut, puhdas orjatalous, joka soti jatkuvasti ryöstääkseen ja orjuuttaakseen; siis sen ajan U.S.A. orjuutta lukuunottamatta, joka puolestaan on juuri Sipilä-Orpo-Soini -diktatuurin toimesta ja Niinistön siunauksella tullut Suomen uudeksi yhteiskuntamuodoksi, nimellä kilpailukyky ja aktiivimalli.

Risto Nikander

Olipa hyvä kuvaus Niinistön ajatuksenjuoksusta ja kaikki kommentitkin, paitsi Keijo Lingren'in, joka ei tajua mitä Putiin teki jo Krimillä ja muuallakin maailmassa. Ei Venäjä ole samaton, mutta Putin ei halua, ei "kehtaa" hävitä ja on niin viisas ja harkitsevainen, ettei myöskään ryhdy sellaiseen, missä voisi hävitä.

Pekka J. Mäkinen

Miksi tällaisia leimaavia kärjistäviä otsikoita?

Minua huolestuttavat etenkin nämä uutuuskirjasta tehdyt kommentit, etenkin jos niitä ei ole edes tarkoitettu julkisiksi. Ja kun Niinistöltä itseltään ei ole kysytty mitään. Vai onko? Entä jos ne menevät Putinin korviin, niin eikö niillä ole koko idänsuhteemme kannalta huono vaikutus. Ja juuri kun Niinistö ja Putin ovat solmineet hyviä suhteita.

Ottavatko toimittajat Nurmi ja Mörttinen vastuuta siitä jos heidän kirjansa vaikuttaa heikentävästi idänsuhteisiimme. Joutuuko Niinistö tässä nyt ikävään välilkäteen toimittajien ymmärtämättömyyden takia.

Trumppi twiittaa ja nettikommentit ovat nykyään jokaisen helposti luettavissa. Onneksi Trump ei välittänyt siitä että Helsingin sanomissa häntä verrattiin sikaan, vaikka tieto kulki amerikan lehdistölle asti luettavaksi. HS vielä julkaisi kuvat kummastakin rinnakkain. Meillähän eräät poliitikot vaativat jo Helsingin sanomia esittämään julkisen anteeksipyynnön Trumpilta.

Nettiyhteydet ovat muuttaneet maailmaa ja tuoneet kaiken lähemmäksi. Sen vuoksi kannattaa miettiä kaksi kertaa mitä kannattaa julkaista, myös kirjana. Etenkin jos tieto on tarkoitettu vain sisäpiirille, eikä Putinin korviin, jonne se voi periaatteessa helpostikin mennä nykyään.

Pauli Ojala

-161 Celsiusta: Suomessa ei olla painettu sanaa Leviatanista, Israelin maakaasulöydöstä ja nestekaasuputkesta Italiaan. EU ei enää Venäjän vivun päässä, mutta YK:n syntipukkina ja ukkosenjohdattimena Yleiskokouksen tuomioista 50% ja Ihmisoikeuskomission tuomioista 80 % Israelille. - 161C nosti Bahraininkin maailman rikkaimmaksi maaksi, jonka 350 mrd Saudi-Arabia tahtoisi poimia kuin kypsän marjan. "Naftali kastaa jalkansa öljyyn" - öljylöytö on tehty juuri tuolta... Dinoglyphs.fi