Keskiviikko 14.11.2018

Jussi Halla-aho tuomitsee Timo Soinin aborttipuheet: ”Keskiaikaista”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.8.2018 14:27
  • Kuva: Petteri Paalasmaa
    Kuva
|

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) näkemykset abortista ovat ”keskiaikaisia”, arvioi perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.

–Minusta on vähän huolestuttavaa, jos ihmisen ajattelu pyörii liikaa tuollaisten kysymysten ympärillä. Kyllä kai muitakin teemoja politiikassa pitäisi olla, Halla-aho sanoo.

Soini kirjoitti viime viikolla blogissaan Argentiinan senaatin päätöksestä olla laillistamatta abortteja. Argentiinaa hän kehui ”hienoksi maaksi”, muistutti nykyisen paavin olevan argentiinalainen ja kertoi pusuemojilla kantansa senaatin päätökseen.

Soinin ulkoministerikaudellaan julkisesti esiintuodut aborttikannat ovat herättäneet närää oppositiopuolueissa ja saaneet osakseen arvostelua myös hallituskumppaneilta. Toukokuussa Kanadaan suuntautuneella virkamatkallaan Soini osallistui virallisen ohjelman ulkopuolella aborttia vastustavien mielenosoitukseen. Tuolloin hallitus kävi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan aiheesta keskustelun.

Halla-ahon mukaan perussuomalaiset ei kannata aborttien kriminalisointia.

–Uskoisin, että on aika valtavirtainen näkemys perussuomalaisissa, että vaikka kukaan ei kannata abortteja – se on sillä tavalla ehkä väärä ilmaisu ja abortti on aina tragedia – niin toisaalta maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten paljon huonompaan suuntaan tilanne kehittyy sillä, että pyritään kriminalisoimaan abortit, Halla-aho sanoo.

–Minusta keskustelu on ollut aika keskiaikaista tältä osin viime aikoina, hän jatkaa.

Soini oli perussuomalaisten puheenjohtaja 20 vuotta, kunnes luopui tehtävästä kesäkuussa 2017. Myöhemmin hän liittyi Sininen tulevaisuus -puolueeseen.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mervi Eskelinen

Halusi toimittaja sitten poimia nimenomaan Soinin aborttiasian. Jussi Halla-Ahon puheessa oli paljon asiaa suomalaisten arkeen liittyvistä asioita. Näitä olivat mm.
1) Arjen kalleus suomalaisille, on monenlaista yhteiskunnan kuluja, jotka vaikuttaa suomalaisen arkeen. Rahaa jää yhä vähemmän käyttöön mm. sähköveron, autoiluun liittyvän verotuksen viedessä suomalaisen työteliään tuloista suuren osan
2)Maaseudun Tulevaisuus ja maaseudun elinovimasuuden saäilyminen.
3) Velkaantuminen/yhteiskunnan ja yksilön, 4)Haittamaahanmuutto.
Ja moni muuta tärkeä asia.

Suosittelen katsomaan
https://www.youtube.com/watch?v=_vKg9KN2lU4&feature=youtu.be

Pekka J. Mäkinen

Luulen kyllä että Laura Huhtasaari on erimieltä Halla-ahon kanssa tästä asiasta. Halla-aho on parhaimmillaan maahanmuuton kriitikkona mutta tämä aborttiasia menee kyllä hänen ymmärryksensä ja asiantuntemuksensa ohi. Tässä vaaditaan ymmärrystä myös sille että abortoitava ihmisen alku on jo tunteva olento joka osaa tehdä monenlaisia asioita. Kammottavaa oli katsoa 14.8.-18 mtv 10 uutisia kun sdp.n edustaja puhui naisten ihmisoikeuksista, mutta samalla on valmis tappamaan ihmisen alun. Jotenkin tuntuu että tuo kaveri oli liian nuori ymmärtämään syntymässä olevan ihmiselämän arvoa.

Sari Laine

NOIN JOKA 6. RASKAUS ABORTOIDAAN SUOMESSA -KESKIAIKAISTA TOUHUA?
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa syntyi 2017 eli viime vuonna 50 139 lasta. Abortteja tehdään meillä noin 10 000 vuosittain.

Abortissa on aina kysymys puolustuskyvyttömän ihmisalun tappamisesta. Aborttien määrä hirvittää.

Minkälaiset ovat syntymättömän lapsen oikeudet omaan elämäänsä?
Onko hänellä mitään oikeuksia?

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilas...