Keskiviikko 19.9.2018

Ouluun valittiin äänivyöryllä piispa, joka ei halua vihkiä homopareja

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.8.2018 15:44
  • Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook
    Kuva
    Oulun hiippakunnan piispanvaali pidettiin tänään keskiviikkona.
|

Oulun hiippakunnan piispanvaalin on voittanut Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, joka sai heti ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä. Alustavan tuloksen mukaan hän sai 59,4 prosenttia äänistä.

Ehdokkaita oli kolme: Keskitalon lisäksi mukana olivat Niilo Pesonen ja Jukka Hautala, jotka saivat 261 ja 145 ääntä, kun Keskitalo keräsi yhteensä 597 ääntä. Vaalin äänestysprosentti oli 88,7.

Uusi piispa aloittaa tehtävässään marraskuun alussa. Vihkimys piispan virkaan järjestetään Oulun tuomiokirkossa 11. marraskuuta.

Äänioikeus oli hiippakunnan papeilla sekä samalla määrällä seurakuntien valitsemilla maallikkojäsenillä. Äänioikeutettuja oli yhteensä 1133. Tulokset vahvistetaan torstaina kello 14 alkavassa tuomiokapitulin istunnossa.

Vuonna 1962 syntynyt Keskitalo vihittiin papiksi vuonna 1988. Vuonna 1999 hän väitteli teologian tohtoriksi. Hän on toiminut kirkkohallituksen kansliapäällikkönä vuodesta 2010.

Kolmesta ehdokkaasta Keskitalo ja Pesonen ovat kertoneet, etteivät itse vihkisi homopareja, mutta Pesonen sallisi asiassa omantunnonvapauden. Hautala taas kannattaa avioliittokäsityksen laajentamista ja homoparien vihkimistä.

Lapin Kansan mukaan piispaksi valittu Keskitalo kannattaa kirkon nykyistä käsitystä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Keskitalo kuitenkin sanoi maanantaina Lapin Kansalle, että sitoutuisi piispana muiden piispojen kanssa etsimään ratkaisua kirkkoa jakavaan erimielisyyteen avioliitosta.

Homoparien vihkiminen on nyt kirkossa kuuma kysymys. Tasa-arvoinen avioliittolaki sallii samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen, mutta kirkko ei. Ristiriita on johtanut tilanteeseen, jossa osa papeista vihkii homopareja kirkon ohjeistuksesta välittämättä. Ehdokkaista Hautala oli yksi 22:sta, jotka tekivät aloitteen tilanteen muuttamiseksi kirkolliskokoukseen, mutta aloite kaatui.

Lue myös: Alkaako kirkko sittenkin vihkiä homopareja? Piispaehdokas uskoo kompromissiin – myös oikeus voi puuttua peliin

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Myös minun, kirkkoon kuulumattoman, käsitys ja näkemys on että alkuperäisellä kirkollisella avioliitolla on aina ajateltu ja tarkoitettu heteroparin liittoa.
Kaikki muut parit voivat laillistaa suhteensa muulla valtion hyväksymällä parisuhdesopimuksella, mutteivät kirkossa eikä avioliitto nimellä

Harri Kovala

Jos kirkolla on Suomen lakiin nähden poikkeavia näkemyksiä, olisi kirkon ja valtion yhteys katkaistava ja kirkon tultava toimeen omillaan. Järjettömiä asioita Suomessa on yritysten kirkollisvero.

Länsimaissa valtiolla ja kirkolla ei ole keskinäisiä siteitä.

Harri Määttä

Paljonko oli masinoitu Lestadiolaisia äänestämään näissä kinkereissä. Alkaa vaikuttaa pahalta, kun kirkon päämies tulee Tornion alueelta ja on vanhoillislestadiolainen. Nämä vanhakantaisen ajattelumallin omaavat kirkonmiehet saavat aikaan vain täystuhoa kirkon piirissä. Joku Lars kulki pikkupienissään kouluttamattomissa maalaiskylissä ja nämä nuijat vieläkin uskovat hänen pöllyssään keksimiin teeseihin. Ei ole ihme, että kirkosta erotaan, kun tällaisia pölvästejä valitaan. Suomea vie lestamafia kohti hyväveliorganisaatiota. Pääministeriä myöten nämä run...rit pitäisi asettaa valtakunnan oikeuteen.

Saara Kettunen

Sydämelliset onnittelut ja Jumalan siunauksen toivotukset lähettää Hailuodossa 1947 syntynyt ja 80- luvulla diakonin virassa saaressa ollut mummi x10 Nokialta. Mies toimi kanttorina. Hiippa- ja rovastikunnan toiminnat ovat tärkeät väliportaat kirkon työssä. Diakoniatyönkin haaste. Joh.3:16

Jouko Kauppinen

Avioliitto käsitteenä on hyvä säilyttää miehen ja naisen välisenä liittona, jos on muunlaisia liittoja niin ne eivät ole avioliittoja vaan jotain muuta. On hyvä että uusi piispa on uskonut uskonnollisen merkityksen sanalle avioliitto jota Raamattu tarkoittaa. Se on ikävää että kirkon liberaali siipi uskoo enemmän ihmistä kuin Jumalaa joka on avioliiton asettanut.

Panu Saarela

Sen Raamatun, johon vetoat, ovat kirjoittaneet ihmiset. Avioliittoon vihkimisestä siellä ei puhuta, edes sanaa avioliitto ei löydy kertaakaan. Kristinuskon historian varrella on kulunut satoja vuosia ilman avioliittoon vihkimisiä; ilmeisesti ei ollut sitten avioparejakaan, vain susipareja. Lutherkin piti avioliittoon vihkimistä yhteiskunnallisena instituutiona.

Panu Saarela
Vastaus kommenttiin #13

Sanat vaimo, mies, morsian, sulhanen löytyvät, totta kai, mutta sanaa avioliitto, puhumattakaan avioliittoon vihkimisestä, ei kirja(sarja)sta löydy.

Kaanaan hääkertomuksessa(kaan) ei puhuta mitään vihkimisestä. Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa puhutaan miehen ja vaimon toisiinsa liittymisestä, yhtymisestä, ei vihkimisestä. "Oikean" parisuhde on syntynyt toinen toisiinsa sitoutumisesta, vihkiminen on ilmiönä syntynyt paljon myöhemmin. Ja se on todellakin yhteiskunnallinen instituutio, jolle (nykyään) kirkollisessa vihkimisessä rukoillaan siunausta; siis liiton solmineelle parille.

Panu Saarela
Vastaus kommenttiin #15

Jatkoin vain johdonmukaisesti sinun esittämääsi ajatusta. Jos heterojen vihkiminen kirkossa ja homojen maistraatissa, on osoitus molempien ryhmien tasaveroisesta kunnioituksesta, niin kai se on sitä toisinpäinkin.

Vai olisiko niin, ettei kyse olekaan molempien ryhmien yhtäläisestä kunnioituksesta?

Logiikka ei taida kuulua vahvuuksiisi.

Tapio Mäkeläinen

Järkevä ratkaisu. Ei yllätys siellä päin maata. Tosiaan kaikki ei tapahdu Hki raitiotieverkoston alueella.
Nykyinen suvakkimaffia nauttii samanlaista mediadominanssia kuin kommunistivenäjää nuolleet nk kultuuriradikaalit 60-70 luvulla. Kekkosen pikku käsikassarat. Tosiasiassa heitä oli todella vähän. Yhteistä heille on väliaikainen dementia: nyt 70- luku on unohtunut kokonaan.

Laina Kallio

Kyllä olisin toivonut, että Jukka Hautala olisi tullut valituksi. Hänellä on suvaitsevainen ihmiskäsitys ja hän olisi saanut yhteyden nuorempiinkin sukupolviin. Kirkon yhteydessä ja Raamatun sanoman alla olisi voineet olla kaikki ihmiset. Kyllä kirkossa ja sen toiminnassa kävisi niin sanotut "syntisetkin", jos kirkko hyväksyy ihmisen omana itsenään. Raamatun sanan valossa me kaikenlaiset ihmiset saisimme kuulla hyvää sanomaa Vapahtajasta. En hyväksy, että kirkko valitsee tämän hetkisen kirkon käsityksen mukaan sinne sopivat.

En minäkään tulisi paikkaan, jossa tietäisin minun olevan huono tai sopimaton ihminen. Jeesus sanoi etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat, ja jos osa yhteiskunnan jäsenistä on kirkon käsityksen mukaan sairaita, niin juuri heitä pitää kirkkoon kutsua ja jakaa kirkon yhteyttä ja suojaa.

Näkeehän katolisen kirkon piirissä, etteivät kirkon ja ihmisen tekemät säännöt suojele jäseniään.

Lopuksi. Kirkko ja sen jäsenet ovat itse luoneet sääntönsä, eivätkä ne ole alkuperäisen Kristuksen ja Vapahtajan luoman seurakuntasanoman mukaiset. Jeesus sanoi: " Menkää kaikkeen maailmaan ja kastakaa Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen."

Juha Lapveteläinen

Ouluun valitulla piispalla on moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus profetian mukaisesti olla vihkimättä homo- tai lesbopareja kirkossa, pitäisikö jatkossa kirkon toimia Jumalan, Jeesus Kristuksen ja opetuslapsien kirjoituksien vastaisesti? Ouluun valittu uusi piispa Jukka Keskitalo toimii asiassa täysin oikein, ja raamatun opetuksien mukaisesti. Perustuslaki puolestaan ei kiellä homo- ja lesboparien suhteita, homo- ja lesboparit voivat mennä keskenään naimisiin.

Jouko Kauppinen

"Perustuslaki puolestaan ei kiellä homo- ja lesboparien suhteita, homo- ja lesboparit voivat mennä keskenään naimisiin."
Voivat lain mukaan perustaa liiton mutta naimisiin meno on miehen ja naisen välinen avioliitto, jossa synnytetään lapset ja kasvatetaan äidin ja isän toimesta. Homo- ja lesboparien liitossa on lapsi joko isätön tai äiditön, tällöin ei lapselle anneta sitä arvoa joka sille kuuluu. Vieras ihminen ei voi korvata isää taikka äitiä, kumminkin omat vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmissuhteet elämän alussa.

Eero Hoikkala

Iloitsen Oulun piispanvaalin tuloksesta. Raamatun mukainen käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä voitti. Kirkossa on vain yksi virkakanta? Väärin. Kirkossa on ja tulee muuttumattomasti olemaan vähintään kaksi pappeuskäsitystä. Toivon uudelta piispalta Sleyn messujen sallimista ja sovintoa virkakantojen välillä.