Tiistai 20.11.2018

Makian yhteistyö uusnatsiyhteyksistä syytetyn Kärkkäisen kanssa pöyristyttää: ”Surullinen ja huijattu olo”

Jaa artikkeli:
  • Kuva: Alma Talent / Tiina Somerpuro
    Kuva

Vastuullisuuskampanjoistaan tunnettu suomalainen vaatemerkki Makia saa kovaa arvostelua osakseen yhteistyöstään tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Kärkkäinen on kamppaillut uusnatsikohun keskellä.

Makian tuotteita voi ostaa Kärkkäisen myymälöistä, huomautti Twitter-käyttäjä, Mikkelin kaupunginvaltuutettu Elina Hölttä (kok.) keskiviikkona 15. elokuuta.

–Kuulin eilen, että Makia Clothingin vaatteita myydään Kärkkäisellä. Mä en olisi uskonut, että nämä kaksi sopivat yhteen. Vähän surullinen ja huijattu olo, Hölttä twiittasi.

Tavarataloketju Kärkkäinen nousi yleisesti kritiikin kohteeksi sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat julkisti viime vuonna laajan artikkelin Juha Kärkkäisestä ja hänen yhteistyöstään uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivistien kanssa.

Artikkelin jälkeen moni suomalaisyritys sanoutui irti ääriajattelusta. Tuolloin Fazer, Fiskars, Joutsen ja Berner kertoivat harkitsevansa uudelleen yhteistyötään ketjun kanssa. Finlayson ja Otava olivat jo aiemmin katkaisseet suorat välinsä Kärkkäiseen.

Makia ei erityisemmin noussut tuolloin julkisuuteen, mutta nyt sen tuotteiden löytyminen Kärkkäisen hyllyiltä herätti närää.

Makia on tullut tunnetuksi vastuullisuustempauksistaan. Aiemmin kesällä se kertoi luopuvansa kertakäyttöpakkauksista verkkokaupassaan ja viime syksynä yritys sulki verkkokauppansa ja lippulaivamyymälänsä Black Fridayn ajaksi.

Makia vastasi Höltän huomautukseen Twitterissä:

–Hei Elina. Haluamme olla yhtälailla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien asiakkaidemme ulottuvilla. Tästä syystä muutamalla paikkakunnalla kyseinen ketju palvelee kätevästi myös suurta osaa heistä. Yst. terv. Makian asiakaspalvelu.

Myös tämä vastaus herätti kritiikkiä sosiaalisen median viestintäväylillä. Useat ihmiset nostivat esiin, että on muitakin tapoja saada tuotteet ihmisten saataville kuin Kärkkäisen myymälät.

Makia kommentoi asiaa M&M:lle sähköpostitse. Makia korostaa myös tässä viestissään pyrkivänsä palvelemaan jälleenmyyjiensä kautta tavallisia suomalaisia sekä ulkomaisia asiakkaitaan mahdollisimman kattavasti ja tasapuolisesti.

–Arvioimme tasaisin väliajoin kumppaneitamme ja teemme sen pohjalta tarvittavia toimenpiteitä, Makia Clothingin allekirjoittamassa viestissä kerrotaan.

Makia myös vakuuttaa, ettei se ”hyväksy minkäänlaista epäeettistä toimintaa, kuten syrjintää, uhkailua, häirintää tai loukkauksia”.

Makian mukaan yritys pyysi vuonna 2017 selvityksen Kärkkäisen pääomistajaan ja liiketoimintaan liittyvästä toiminnasta.

–Olemme nyt tehneet uuden kyselyn asiaan liittyen ja mikäli havaitsemme, että periaatteidemme vastaista toimintaa on esiintynyt, tulemme uudelleenarvioimaan yhteistyön Kärkkäisen kanssa.

Lue myös:

Marimekon reaktio Kärkkäisen uusnatsiyhteyksiin: ”Selvitämme asiaa”

Uusnatsiyhteydet olivat liikaa – Helkama luopuu todennäköisesti pyörämyynnistä Kärkkäisellä

Fiskars kypsyi J. Kärkkäisen toimintaan – lopettaa kaiken yhteistyön

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Mattsson

Kuinka moni kauppa myy Boss:in tuotteita? Eipä taida kukaan valittaa tuotebrändin natsiyhteyttä!

Kiitos Makia. Rohkea veto jolle nostan hattua! Menenpä ostamaan Kärkkäiseltä laatukengät.

Meidän vihervasemmisto paska yrittää kampittaa näiden vihervassari toimittajien kautta kaiken yhteistyön niiden tahojen kanssa joitten suorapuheisuus ei miellytä eliittiä.

Olet samantien natsi kun et ole heidän kanssaan samoilla linjoilla.

Panu Saarela

" Olet samantien natsi kun et ole heidän (vihervasemmiston) kanssaan samoilla linjoilla."

Miksi kirjoitat silkkaa potaskaa. Juha Kärkkäistä pidetään nstsins, koska hänellä on läheiset yhteydet uusnatseihin, esimerkiksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeeseen.

Häntä pidetään natsina, koska hän on julkaissut lukuisia antisemitistisiä kirjoituksia ja saanut niistä myös lainvoimaisen tuomion.

Häntä ei siis pidetä natsina siksi, että hän on joissain asioissa eri linjoilla vihervasemmiston kanssa.

Tosiasioilla ei Mattssonille - jonka naamarin käytön profiilikuvassa hyvin ymmärrän - trollien tapaan ole mitään arvoa. Pääasia, että saa jauhaa rasistista soopaansa.

Juhani Kleemola

Vastaan: Hugo Boss toimi 30-40 luvuilla saksan upseerien vaatettajana. Tässä voikin kysyä, missä luuraa Hugo Boss:n vastaiset kampanjat?

Lisäksi kärkkäisellä myydään Fjällräveniä, Citizeniä, Garminia, Casiota, Nokiaa, Applea, Samsungia, muumituotteita, Arabiaa, Aarikkaa ja vaikka mitä.

Tässä pitää ihmetellä, miksi nämä poliitikot painostavat pieniä yrityksiä, kuten Makiaa, mutta jättävät Applen ja Samsungin rauhaan. Eikö olekin ihmeellistä!

Jukka Mattsson

Saarela, tunnetko sanontaa että se koira älähtää johonka kalikka kalahtaa. Mistä sinä Saarela tiedät Kärkkäisen uusnatsiystävät? Kunhan vaan ne Kärkkäisen natsiystävät eivät olisi niitä oikeita natseja, nehän ne vasta kovia sällejä ovat.
Tuo mitä juuri itse kirjoitit Kärkkäistä on silkkaa vihervassareitten suoltamaa potaskaa.

Mielestäni Kärkkäistä ja natseja pahempia isänmaanvihollisia ovat vihervassarit jotka syntyivät neuvostoliiton hajottua maamme kotiryssien ja vaaleanpunaisten vuorineuvosten perillisistä.

Ja kyllä minun pärstä on juuri tuon näköinen kuin se usarista löytyy. En tiedä kuinka pitkään olet usaria lukenut mutta kyllä vanhat US kommentoijat muistavat ihan muuna kuin trollina jota syytöstä pidän ihan saman arvoisena kuin Kärkkäiselle annettua natsi titteliä.

Oliko sinulla Panu mahdollisia muita vapaita arvonimiä politbyroosta annetavaksi?

Panu Saarela
Vastaus kommenttiin #10

Mistä tiedän Kärkkäisen uusnatsiystävät? Esimerkiksi näistä:

https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/hs-juha-karkkaisen-uusnatsikytkokse...
https://www.verkkouutiset.fi/hs-menestyvalla-kauppiaalla-tuomio-ja-omitu...

Siis sieltä mistä sinäkin voisit ne tietää. Mutta kuten kirjoitin, tosiasiat eivät sinua kiinnosta. Et esitä viestissäsi ainuttakaan argumenttia tai faktaa, vain mielipiteitäsi: Saarela kirjoittaa potaskaa ja vihervassarit on kamalia (muuten, en ole koskaan äänestänyt vihreitä tai vasemmistoa: vaahtoamisesi menee siis ohi maalin).

Minä sen sijaan annoin argumentit, joiden perusteella Kärkkäistä on syytä pitää uusnatsina. Siinä kirjoitustemme pieni ero.

Kirjpituksessasi on yksi kohta, joka on helppo uskoa todeksi: pärstäsi on juuri sellainen kuin usarista löytyy. Siis sian naama.

Aika monta vuotta olen täällä kirjoitellut - ja lukenut. Kummasti Venäjä-mielisyys ja rasismi sekä äärioikeistolaisuus ja äärinationalismi yhdistyvät samoilla kirjoittajilla, joihin sinäkin lukeudut ja joista moni on Pietarin trolli. Tietenkin joukossa on myös hyödyllisiä idiootteja.

Timo Ruuttila

Suosittelen Kärkkäistä saat nopeasti tilaamalla melkein mitä vaan, nää vihervassari toimittajat voivat mennä sinne minne aurinko ei paista . Tilaan pari kertaa kuukaudessa Kärkkäiseltä kamaa, nopea toimitus ja hyvin pakattua ei mene rikki kuljetuksessa. Tällaiselle huonojalkaiselle hyvä liike!!!!!!!!

Juhani Kleemola

Hölttä näyttää saavan varsin nuivaa vastinetta. Ihmekö tuo, kun poliitikko tulee esiin näinkin 'tärkeällä' aiheella.

Somen myötä on politiikan tekeminen mennyt oudoksi. Ruikitaan mitä kummallisimmista asioista 'kohutweettejä' ja toivotaan että saisi sen yhden päivän somejulkisuutta.

Tulee vaan ikävä aikoja, jolloin poliitikoilla oli syvällisiä, perusteellisia ja harkittuja kannanottoja, someruikkausten sijaan.

Lauri Kiiski

Makia yrittää kovast pyrkiä yhdeksi niistä suurista padkoista.

Jopa yli 60 % maailmassa lapsikäsin valmistetusta vaatetuksesta päätyy ilman käyttöä kaatopaikoille. Ympäristövaikutuksiltaan homma vastaa koko maailman ilmailun ja vesiliikenteen luontorasitusta.

Panu Saarela

Jos natsi on kärsinyt tuomionsa, hän ei ole enää natsi?

Voi tätä Lehtosen logiikan riemujuhlaa.

Sinulla on varmaan antaa esimerkkejä henkilöistä, jotka näkevät natseja "kaikkialla"?

Kärkkäinen on esimerkiksi antanut julkaisunsa, Magneettimedian, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivien hallintaan. Hänen yrityksensä myy Ku Klux Klanin johtajan antisemitististä kirjaa.

Se, joka ei näe tällaisessa toimijassa natsia, ei näe sitä misään ja on siis täysin todellisuudesta vieraantunut idiootti.

https://www.verkkouutiset.fi/hs-menestyvalla-kauppiaalla-tuomio-ja-omitu...

Jussi Lehtonen

Kuuleppa nyt punavihreässä kuplassa elävä .. rikoslain mukaan kun tuomio on suoritettu niin on tuomionsa kärsinyt.
Tää on muutenkin ihan turhaa itkua että ketä antaa kamansa myytiin.. kun Kärkkäisen pääbisnes on maahantuonti.. lienee jopa sinulla kotona Juhan väristen käsien kautta kulkenutta natsi tavaraa..koska niitä myy s ja k ryhmät.. tokmannit, honkkarit ja muutama kymmenen muuta ketjua

Panu Saarela
Vastaus kommenttiin #20

Suosittelen Lehtosta lukemaan tekstit, joihin vastaa. En ole väittänyt, ettei Kärkkäinen olisi tuomiotaan kärsinyt.

Sen sijaan kiinnitin huomion puuttuvaan logiikkaasi: tuomion kärsiminen ei muuta natsia ei-natsiksi.

Sen tekee vain muutos ajatusmaailmassa. Siitä ei ole mitään merkkejä näkyvissä ainakaan julkisuudessa.

Panu Saarela
Vastaus kommenttiin #34

Jos sinulla on perusteita, jotka osoittavat minun (ja journalistien) käsityksen vääräksi, niin ole hyvä ja kerro.

Nyt minusta tuntuu, että kun sinulla ei ole ainuttakaan argumenttia, joudut tyytymään aiheen ohi puhumiseen.

Mikko Toivonen

Makiaa en tunne, mutta Kärkkäisen kaupan tunnen. Olen sen ostaja asiakas ja sitä vain siksi, etten näe itse kaupassa tau'i sen tuotteissa mitään natsia, vaan hyvän kaupan, kohtuullisilla hinnoilla, täsmällisellä ja nopealla toimituksella ja erittäin monipuolisen ja hyvän vakikoiman.
Asioita huolellisesti seuraavana kansalisena olen luonnolliseti itse lehtewä koskaan lukematta selvillä Magneettimedian joidenkin kirjoitusten julkisesta kritiikistä, ns. juutalaisvastaisuudestaan.

Liikkeestä ostan kuitenkin tarpeellista tavaraa ja ideologian jätän muualle.
Ja kuten aina mielipiteen melko absoluuttista vapautta en lähtisi rajoittamaan miin kauan kuin se jää mielipiteeksi. En rajoittaisi vaikka olisin ihan vasyakkaista mieltä kuten vaikkapa Soinin tapauksessa ja nyt Magneettimedia kirjoituksiss vaikka olen itse juutalaisten ystävä ja hyväksyn heidän itsenäisyytensä turvaamistoimet kategorisesti siihen asti kun ovat naapureidensa välittömän eksistentiaalisen uhan alla.

Matti Hytölä

"Kuulin eilen, että Makia Clothingin vaatteita myydään Kärkkäisellä. Mä en olisi uskonut, että nämä kaksi sopivat yhteen. Vähän surullinen ja huijattu olo, Hölttä twiittasi."

Ongelmansa kullakin... annetaan vaan natsileimakirveen heilua. Kun tarpeeksi moni ihan tavallinen, isänmaallinen ihminen on nimetty natsiksi, se jaksaa kiihottaa enää vihervasemmistoa.

Mikko Räsänen

Joo, älä huoli. Punavihreillä on tavattoman voimakas tarve jakaa ja erotella ihmiset hyviin ja pahoihin. He eivät voi sietää eikä hyväksyä muita kuin itsensä kaltaisia. Koetetaan me sivistyneemmät tulla toimeen heidänkin kanssaan.

Timo Tarus

Onko luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Hölttä, joka on ollut myös Savo-Karjalan Vihreiden puheenjohtaja, mitään sukua kokoomuspoliitikko Elina Höltälle?

Tämä selittäisi paljon tuota "surulliseksi ja huijatuksi" tulemista kun Vihreillä nyt vaan on se "natsifobia" että hakaristejä näkyy ihan joka puolella...jopa joulutortuissa!

Kimmo Koskinen

90-luvulla nuorena poikana maakunnassa asuessani kävin torilla Kärkkäisen kiertävässä rojubussissa toistuvasti ostoksilla. Eipä tullut mieleen, että ostotapahtuma siellä olikin ainakin henkisesti NSDAP:n jäsenkirjan allekirjoitus :o

Kaarlo Kunnari

Kirjoittajat ja valittajat eivät tarkista onko Kärkkäinen uusnatsi vai ei,. Hänelle riittää syytös. Onkohan tullut mieleen että syyttely tällaisesta asiasta voi olla myös tahallista mustamaalausta, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Olen tavannut monta tällaista vahvan mielipiteen omistajaa, jotka jopa kieltäytyvät kuuntelemasta tai lukemasta todisteellisia faktoja. Valitettavasti tämä on totta ja hyväuskoisia hölmöjä riittää, kuten mustamaalajiakin. Perehtymättä tähän enempää totean että Kärkkäinen on julkaissut selityksen, jossa irtisanoutuu syytöksistä jne. Syytetyn kertomuksiakin pitäisi kuunnella, jos oikein toimitaan. Olen täysin ulkopuolinen jutusta.

Panu Saarela

Sen huomaa, ettet ole perehtynyt "enempää", edes tähän viestiketjuun.

Sekoitat Juha Kärkkäisen ja tavaratalon. Jälkimmäinen on sanoutunut irti omistajansa ideologiasta, edellisen en ole havainnut sitä kiistävän.

Harmittelet hyväuskoisia hölmöjä, joille eivät faktat kelpaa. Taidat kuulua itse juuri tähän joukkoon. Yllä olen jo antanut linkit, jotka kiistatta todistavat Juha Kärkkäisen natsityhteydet.

On suorastaan surkuhupaisaa kuinka täällä yhtenä kuorona huudetaan vihervassareista. Mistä asti kokoomus on kuulunut tähän joukkoon? Kukahan tässä on aivoton laumasielu?

Kaarlo Kunnari

Kuten kerroin en ole perehtynyt asiaan ja siksi en kykene vastaamaan. Toiselle kyselijälle vastaan, että Hölttä kuulutti tavaratalon boikottia ja näissä jutuissa ja minunkin lukemassani tavaratalon tiedotteessa on irtisanouduttu kaikesta Magneettimedian toiminnoista. Siksi tavaratalo on hyvä kauppa. Valitettavasti se minulle on kaukana, mutta onhan lähempänä Keskisen Kyläkaupan Tavaratalo. Olen tyytyväinen siihen, että maassamme on näitä yksityisiä isoja kauppoja. Toivon niiden pärjäävän vastakin.