Sunnuntai 23.9.2018

HS: Metso irtisanoi perhevapaalta palanneen – Johtajalle tuomio työsyrjinnästä

Jaa artikkeli:
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Konepajayhtiö Metson johtaja on saanut Helsingin käräjäoikeudelta tuomion työsyrjinnästä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Tuomion saanut johtaja työskentelee lehden mukaan Metson pääkonttorissa.

Käräjäoikeuden mukaan Metson olisi pitänyt tarjota perhevapaalta palaavalle naiselle tilaisuus asiatuntijatason tehtäviin ja antaa tarvittaessa lisäkoulutusta, kun entistä työtehtävää ei enää ollut. Yhtiö tarjosi kuitenkin ainoastaan sihteeritason tehtäviä. Myöhemmin työntekijä irtisanottiin yt-neuvotteluissa.

HS:n mukaan tuomion saanut naisjohtaja on osallistunut Keskuskauppakamarin naisjohtajien mentorointiohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on auttaa naisia eteenpäin urallaan.

Tuomion saanut on valittanut tuomiosta, joten käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jari Huttunen

Kannattaisiko lukea juttu, asiantuntijatehtävästä jäänyt vapaalle, tehtävä lopetettu, ei ollut tarjottu lisäkoulutusta vaan vain sihteerin töitä josta sitten irtisanottu, irtisanomisen oli tehnyt naisia mentoroiva NAISJOHTAJA.

Timo Virtanen

Naisjohtaja tuomittiin sakkoihin. Ja tämä valittaja, jolle sihteerin töitä tarjottiin, ei ollut mikään johtaja ollut ennen lomiaan. Nähtävästi joku maisteri kuitenkin, kun väheksyi tarjottua sihteerin työtä. Oikeus katsoi kuitenkin, että lisäkouluttamalla hänestä vielä voisi olla johonkin muuhunkin työhön.