Sunnuntai 23.9.2018

Oppositiosta kuitti hallituksen poliisiriidasta: ”Onko yhteistä tilannekuvaa?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.8.2018 19:45
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Anna-Maja Henriksson pitää poliisien resurssitilannetta huolestuttavana.
|

Oppositiopuolue RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson pitää poliisien resurssitilannetta huolestuttavana. Hän ihmettelee myös hallituspuolueiden eripuraa asiassa.

–Ilmeisesti hallituksen sisällä ei ole yhteisymmärrystä. Onko yhteistä tilannekuvaa, hän kommentoi Twitterissä.

Henriksson on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallitukselta mihin toimenpiteisiin aiotaan ryhtyä poliisin resurssien turvaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että useammat ihmiset hakevat rikostutkijan työhön.

–Tilanne poliisien resurssien osalta eri puolella Suomea on kestämätön ja se on jatkunut jo pitkään. Hallituksen on nyt oikeasti osoitettava tahtoa tehdä ongelmalle jotain, hän kommentoi tiedotteessaan lauantaina.

Henriksson mainitsee esimerkkinä kotimaakuntansa Pohjanmaan, jossa hänen mukaansa tiedotetaan lisääntyneestä väkivaltarikoksien määrästä, joka entisestään pahentaa tilannetta. Pohjanmaalla on Henrikssonin mukaan myös ollut vaikeaa löytää rikostutkijoita matalasta palkkatasosta ja suuresta työtaakasta johtuen. 

–Ne harvat, jotka hakeutuvat poliisityöhön kokevat kenttätyön houkuttelevammaksi kuin rikostutkijan työn. Tämä osoittaa, että meillä on perustavanlaatuinen ongelma, jolle emme voi sulkea silmiämme, Henriksson sanoo.

Hän viittaa myös valtioneuvoston selontekoon sisäisestä turvallisuudesta. Sen mukaan monessa paikassa Suomessa rikos jää selvittämättä resurssipulasta johtuen.

– Niukat resurssit johtavat muun muassa pitkiin käsittelyaikoihin ja uhkaavat kansalaisten oikeusturvaa ja turvallisuudentunnetta. Hallituksen on otettava tämä vakavasti, Henriksson vaatii.

Hän sanoo, että resurssipula vaikeuttaa kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, kun tapauksia on jouduttu priorisoimaan, koska poliisi ei ehdi tehdä kaikkea. 

–Myös pienempiä rikoksia pitää selvittää – ja poliisin läsnäolo yhteiskunnassa on tärkeää ehkäisevässä mielessä.

Sininen tulevaisuus esitti perjantaina 800 uutta poliisivirkaa sekä maksuttoman majoituksen, ruoan ja terveydenhuollon palauttamista poliisiopiskelijoille. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) suhtautui lauantaina ehdotuksiin torjuen. Hän sanoi Lännen Medialle, että jos budjettiriihessä mietitään lisäpanostuksia poliiseille, niin hän aikoo ehdottaa poliisien palkkaamista riskilähiöihin. 

– On vaikea nähdä, että 800 poliisin lisääminen muutamassa vuodessa olisi mahdollista, kun velkaakin edelleen otetaan tänä vuonna, Mykkänen totesi.

Sinisten puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri  Sampo Terho sanoo olevansa yllättynyt sisäministerin kannasta.

–Siniset haluaa lisää poliiseja ja poliisiopiskelijoita, kuten perjantaina kerroimme. Olen yllättynyt, että tällaista tukea saadessaan toimialan ministeri itse ilmoittaa, ettei poliisien määrää voida kustannussyistä lisätä. Kustannusten suhteen kysymys on aina siitä, mitä pidetään ensisijaisena. Kokoomuskin varmasti tulee budjettiriihessä esittämään lisäkustannuksia muille toimialoille, Terho totesi tiedotteessaan sunnuntaina.

Lue lisää: Kokoomus ja siniset jyrkästi eri linjoilla hallituksessa: ”Ei nyt ruveta sentään punavihreää politiikkaa tekemään”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Tapio Mäkeläinen

Mistä ne 800 konstaa sitten otetaan.? Rajavartijatkin kortilla.

Suomeen pitää palauttaa 20-30-luvun aidot Suojeluskunnat.
Mulla on jo palkinnot, kompassi ja lusikatkin faijan perua. En kyllä ite kelpaa enää.
Pystykorva oli annettava jouluna 1944 Vorssan sk- talolle kun ukot 5 v reissun jälkeen rämpi miten kuten lakkasuolta Lapista. :)

Kari Kivi

Poliseja on aivan tarpeeksi,kunhan prioriteetit laitetaan oikeaan järjestykseen,ei nopeusvalvonta eikä mopopoikien rattaiden hapaiden laskenta ole esisiainen asia niinkun nyt näyttää tapahtuvan vai onko niin ettei älykkyys muuhun riitä.?

Kari Aaltonen

Nyt kun sakkokertymä on saatu Valtion budjettiin ja sakottaa voi jo kilometrin ylinopeudesta , niin Siniset ja Keskusta haluaa lisää poliiseja keräämään keskituloisten autoilioiden rahoja pois, onhan tämä autoileva keskituloinen palkansaaja tämän hallituksen mielestä ryhmä mitä pitää rangaista kaikin mahdollisin keinoin.
Tokihan nimellisesti poliiseja tarvitaan muihin tehtäviin.