Perjantai 21.9.2018

Työministeriö: Pitkäaikaistyöttömiä 29 200 vähemmän kuin vuosi sitten

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.8.2018 09:15
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Kuva
|

Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. Pitkäaikaistyöttömiksi katsotaan työttömät, jotka ovat olleet työnhakijoita yhtäjaksoisesti vähintään vuoden.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuottaman työllisyyskatsauksen mukaan pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuun lopussa 77 000, mikä on 29 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 99 000 eli 16 700 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan työttömänä oli heinäkuun lopussa yhteensä 284 100 työnhakijaa. Se on 45 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin heinäkuun aikana 48 100 eli 8 900 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli heinäkuussa avoinna 91 600 työpaikkaa, mikä on 16 400 enemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 75 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 74,1 prosenttia, mikä on 2,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 183 000, mikä oli 24 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,5 prosenttia eli 1,0 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei.

Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Jaa artikkeli:

Kommentit