Perjantai 16.11.2018

Yle: Armeijaan tulee pakollinen kasvisruokapäivä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.8.2018 18:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Varuskunnissa tarjotaan jatkossa viikoittain kahdella aterialla vain kasvisruokaa.

Suomen armeijassa otetaan käyttöön viikoittainen pakollinen kasvisruokapäivä, Yleisradio kertoo.

Varuskuntaravintoloissa on syksystä lähtien ruokalistalla joka viikko yksi kasvisruokapäivä. Varsinaisesti kyse on kahdesta kasvisruokapäivän puolikkaasta, sillä saman päivän molemmat ateriat eivät ole kasvisruokaa, vaan viikossa on kaksi ateriaa, jolloin tarjolla on vain kasviruokaa.

Kasvisaterialla ei Ylen mukaan tarjota myöskään kalaa. Sen sijaan kasvisruokien valmistamiseen voidaan käyttää maitotuotteita tai kananmunia. Kasvisaterioilla tarjotaan muun muassa soijaa ja quornia.

Kehitysjohtaja Petri Hoffren Leijona Cateringista kertoo Ylelle, että kasvisruuan lisäämisen taustalla vaikuttaa kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon vaikutukset ilmastonmuutokseen.

– Ilmastonmuutos siellä on taustalla mutta halvempaa kasvisruoka ei ole, Hoffren sanoo Ylen mukaan.

Varusmiestoimikuntien liitto esitti kasvisruokapäivää armeijan ruokailuun jo viime vuonna, Yle kertoo.

Onko armeijan kasvisruokapäivä hyvä idea?

Kyllä
67% (886 ääntä)
Ei
32% (422 ääntä)
En osaa sanoa
2% (27 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1330
Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Jääskeläinen

Ainoa järkiperustelu tuolle voisi olla se, että sotilaiden tulee pystyä toimimaan vaikkeissakin olosuhteissa, mm. ruokapulan vallitessa.
Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että puhtaalla kasviruokavaliolla ihminen elää huonosti, kun B12-vitamiinia ei saa.

Juuso Autero

mitä ymmärsin kommentistasi, niin pelkäät että puolustusvoimamme kärsivät b-12 vitamiinin puutostilasta jos syövät viikossa kaksi kasvisateriaa, vaikka syövätkin jokapäivä lihaa, myös niinä päivinä kun on kasvisateriat. Mielenkiintoinen väittämä, haluatko tukea sitä jollain lähteellä?

Toiseksi, rinnastat jokapäivä syömisen ruokapulaan? Ootko tosissasi vai oliko se vitsi vai mitä mä en nyt tajua tässä....

Jussi Runtti

nuo rehupäivät pitää sitten olla puolella teholla, esim. levytys päivinä. tuo levytys oli minulla hiukkavaarassa käytössä, eli nukuttiin ja mieluummin toisen (yleensä lomalla olijan) sängyssä, jotta oman päiväpeiteen ruudut ei rytisty.