Perjantai 14.12.2018

Tutkija hämmästyi: Kokoomuksen ja SDP:n perhevapaamallit lähes identtiset – Tässäkö Suomen uusi malli?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.8.2018 17:06
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
|

Kokoomuksen ja SDP:n perhevapaamallit ovat lähes identtiset, kirjoittaa THL:n tutkimuspäällikkö Minna Salmi blogissaan. Hän hahmottelee havaintojensa pohjalta Suomen tulevaa perhevapaauudistusta.

SDP ja kokoomus ovat hallinneet puoluegallupien kärkeä ja molemmat nostivat perhevapaauudistuksen eduskuntavaalitavoitteekseen. Salmi totea, että malleihin tutustuva saa hämmästyä.

”Mallit ovat käytännössä lähes identtiset. Se ei olekaan yllättävää, koska molemmat mallit ovat saaneet innoituksensa SAK:n jo keväällä 2016 esittämästä mallista”, Salmi kirjoittaa blogissaan.

Kokoomus ja SDP ehdottavat vuoden mittaista vanhempainvapaata ansiosidonnaisella päivärahalla. Molemmissa malleissa on kolmen kuukauden kiintiö äidille ja isälle, eikä kiintiötä voi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Lopun puoli vuotta vanhemmat voivat jakaa, kuten haluavat. Yhtä aikaa äiti ja isä voivat olla vapaalla kolme viikkoa.

”Lisäksi äiti saa raskausrahaa SDP:n mallissa 28 ja kokoomuksen mallissa 30 arkipäivää, mikä vastaa nykyistä lapsen syntymää edeltävää äitiysvapaajaksoa.”

THL: Paras malli on 6+6+6

Salmen mukaan ansiosidonnainen vapaa pitenisi kahdella viikolla nykytilanteeseen verrattuna ja isän kiintiö pitenisi kolmella viikolla. Salmen mielestä kolmen viikon pidennys ei ole kunnianhimoista, eikä vahvista kovin paljon isien perhevapaaoikeuksia.

”Tutkimus on osoittanut, että työpaikoilla isille kuuluvina vapaina pidetään ainoastaan heille korvamerkittyjä vapaita, ja harva isä muita perhevapaita käyttääkään. Jos siis halutaan vahvistaa isien vapaaoikeuksia, isän ansiosidonnaista kiintiötä tulisi pidentää reippaasti.”

Salmi huomauttaa, että THL on jo pitkään suosittanut vanhempainvapaita uudistettavaksi 6+6+6-malliin, joka toisi isälle ja äidille molemmille puolen vuoden kiintiön. Salmi pitäisi kunnianhimoisena askeleena uudistuksen toteuttamista 4+6+4-mallilla, minkä jälkeen äidin ja isän kiintiöt voisi pidentää vaiheittain kuuteen kuukauteen.

”Lisäksi äidillä tulisi olla kolmen viikon raskausrahakausi ennen lapsen syntymää ja isällä kolmen viikon vapaajakso yhtaikaa äidin kanssa lapsen syntymän yhteydessä. Näin oikeus vanhempainvapaaseen jakautuisi tasaisesti äidin ja isän kesken. Pidempi ansiosidonnainen vapaa tukisi samalla lapsiperheiden toimeentuloa. Todennäköisesti se myös lyhentäisi kotihoidon tuen käyttöä.”

Juhana Vartiaiselta tuli tyrmäys

Salmi luonnehtii kotihoidontukea perhevapaauudistuksen kuumaksi perunaksi. Keskusta sekä perussuomalaiset ja myöhemmin siniset ovat olleet haluttomia kajoamaan kotihoidontukeen.

Salmen mukaan kotihoidon tuen lyhentäminen ei tuo äitiryntäystä töihin, mikä on ollut tutkijoilla jo tiedossa. Tieto on vahvistunut hänen mukaansa vireillä olleen perhevapaauudistuksen valmistelutyössä.

”Kotihoidon tukikauden lyhentäminen tai tuen leikkaaminen lapsen täyttäessä kaksi vuotta eivät tuo kovin runsaasti äitejä työmarkkinoille. Valtiovarainministeriön laskelma päätyi enimmillään 2 900 äitiin.”

Kotihoidontuki kohdistuu parivuotiaiden kuopusten äiteihin. Salmen tutkimustulosten perusteella näiden äitien enemmistö on jo työssä tai opiskelemassa ja vain joka neljäs heistä on vielä kotona kotihoidon tuella.

”Näistä äideistä alle puolella on työpaikka odottamassa. Heistä olisi voinut odottamassa olevaan työpaikkaan työllistyä välittömästi noin 3 500. Tällöin vuoden 2017 työllisyysaste olisi noussut 0,1 prosenttiyksikköä. Vailla työpaikkaa olevista äideistä monella on vähän tai ei lainkaan koulutusta, joten heidän työllistymismahdollisuutensa vaihtelevat.”

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok) haukkui THL:n viime syksynä julkistaman tutkimuksen lyttyyn ja kutsui sitä muun muassa kummalliseksi, absurdiksi ja lapselliseksi. Vartiaisen mielestä THL:n logiikalla voisi väittää, että ketään ei kannata kouluttaa yliopistossa, koska sieltä valmistuville ei ole työpaikkaa odottamassa.

”Vaikuttaa nollatutkimukselta, jos keskeinen havainto on, että valtaosalla äideistä ei ole valmiina työsuhdetta. Se havainto ei sisällä minkäänlaista informaatioarvoa”, Vartiainen kommentoi tutkimusta viime syksynä Iltalehdelle.

Myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen tyrmäsi THL:n näkemyksen siitä, ettei kotihoidontuen leikkaamisella olisi merkittäviä vaikutuksia äitien työllistymiseen, ja piti sitä ristiriitaisena oman tutkimustuloksensa kanssa.

”Osuisi pahiten pienituloisiin”

Salmi toteaa tuoreessa blogissaan, että kotihoidon tukikautta voi olla perusteltua lyhentää naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi, mutta sen seurauksena ei voi odottaa työllisyysasteen merkittävää nousua. Hän huomauttaa, että hyvässä asemassa olevat perheet käyttävät kotihoidontukea harvoin enää lapsen täytettyä kaksi vuotta.

Pienituloisimpien perheiden isät puolestaan käyttävät isyysvapaata muita harvemmin ja äidit kotihoidontukea pitkään muita useammin. Näin ollen kotihoidontuen heikentäminen lapsen kaksivuotispäivän jälkeen kohdistuisi Salmen mukaan ennen kaikkea pienituloisimpiin ja heikossa työmarkkina-asemassa oleviin perheisiin.

”Kokoomuksen perhevapaamallissa kotihoidon tukikausi lyhenee neljännekseen tai puoleen nykyisestä ja tuki on nykyistä suurempi, mutta samalla sisarus- ja hoitolisä poistetaan. SDP:n mallissa kotihoidon tukea vastaava kausi on joko noin nykyisen pituinen nykyistä alemmalla korvauksella tai puolet nykyisestä nykyistä paremmalla korvauksella”, Salmi summaa.

Lue myös:

Tutkijoilta huomio eduskuntaan: Ilman työpaikkaa on 54 % 2-vuotiaiden kotiäideistä – paras pidentää isyysvapaata

THL:n väitteelle tyrmäys: ”Tällaista suositusta kotihoidontuesta ei voi antaa”

Jaa artikkeli:

Kommentit