Torstai 20.9.2018

Teollisuusliiton ilmoitus on vasta alkua – SAK: ”Nyt on toisenlaisen toiminnan aika”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
24.8.2018 16:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
|

SAK:n hallitus kokoontuu heti syyskuun alussa käymään läpi elokuun lopun budjettiriihen tuloksia. Keskusjärjestö odottaa hallituksen vetävän niin sanotun irtisanomislain pois valmistelusta. Samalla se toivoo lisäpanoksia työllisyyden hoitoon sekä toisen asteen koulutukseen.

SAK ilmoitti jo elokuun puolivälissä, että se on valmis aloittamaan työpaikkakohtaiset toimet, joilla se vastustaa irtisanomislaiksi kutsumaansa lakihanketta. Kaavailluilla laeilla hallitus haluaa helpottaa työntekijöiden irtisanomista alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa, että vaikka keskusjärjestötasolla SAK:n jäsenliitot käyvät keskenään läpi, millaisia päätöksiä ja toimia he suunnittelevat, työpaikkakohtaisista vastatoimista päättää lopulta jokainen liitto itse.

Millaisia työpaikkakohtaisia työtaistelutoimia liittojen työkalupakista löytyy, sitä ei Eloranta näe tarpeelliseksi avata tällä hetkellä.

”Toritapahtumat on nyt nähty ja nyt on sitten toisenlaisen toiminnan aika, jos sellaiselle on tarvetta”, Eloranta kertoo viitaten viime talvena järjestettyyn Ääni työttömälle -mielenosoitukseen, jolla vastustettiin aktiivimallia.

SAK:hon kuuluva Teollisuusliitto ilmoitti perjantaina aloittavansa laajat järjestölliset painostuskeinot saadakseen hallituksen luopumaan irtisanomisten helpottamisesta pienissä, yt-lain ulkopuolelle jäävissä yrityksissä. Liitto kertoi aloittavansa vaiheittain etenevät toimet myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

SAK:n Eloranta toteaa, että Teollisuusliiton ilmoitus on täysin sen mukainen, mitä SAK:laiset liitot sopivat elokuun puolivälissä. Tuolloin SAK kertoi seuraavansa silmä kovana hallituksen budjettiriihen päätöksiä ja linjauksia sekä sopineensa yhdessä aikatauluista ja tehneensä työpaikkakohtaisen suunnitelman vastatoimista.

”Sen mukaisesti tässä nyt sitten liitot käyvät näitä lävitse ja päätöksiä tekevät. Kuka kertoo enemmän ja kuka vähemmän, se on tietysti aina liittojen asia”, Eloranta sanoo nyt.

”Sitten myöhemmin katsotaan, mitä on niin sanotusti plakkariin saatu”, SAK:n puheenjohtaja jatkaa.

Seuraavan kerran SAK:n hallitus kokoontuu runsaan viikon kuluttua maanantaina 3. syyskuuta. Eloranta arvioi, että SAK jatkanee tuolloin vastatoimien käsittelyä, jos budjettiriihestä ei kuulu hallituksen luopuvan lakihankkeesta.

Budjettiriihtä SAK seuraa tarkkaan ei pelkästään seuratakseen, eteneekö työsuhdeturvan heikentäminen, vaan myös laajemmin budjettipäätösten vuoksi.

”Kaikki panokset työllisyyden ja työllisyyspolitiikan hoitamiseen ovat tervetulleita. Vaikka TE-hallintoon on lisää resursseja jo annettu, niin edelleen on tarvetta. Viimeisen vuosikymmenen aikana valtion tuottavuusohjelma on vienyt määrärahoja ja henkilöstöä reippaasti pois. Niitä ei ihan pienillä panoksilla voida korvata”, Eloranta sanoo viitaten myös aktiivimallin

”Palkkatukeen ynnä muihin jos löytyy sitten vielä täsmätoimia ja sitten työministeri Jari Lindström (sin) lupaili kesällä nuorten työllisyyden parantamiseen erityistoimia. Toivottavasti ne ovat sen suuntaisia, ettei ensimmäisenä lähdetä työehdoista liikkeelle, vaan olisivat sellaisia, joilla toisen asteen koulutuksen vetovoimaan ja siellä pysyvyyttä parantamaan.”

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: