Perjantai 19.10.2018

Fortumin Lundmark kuohunnan jälkeen: ”Energia on aina poliittista”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.9.2018 07:57
  • Kuva: Alma Talent / Tiina Somerpuro
    Kuva
|

Toimitusjohtaja Pekka Lundmark pitää Fortumin nousemista maailmanpolitiikan puheisiin ymmärrettävänä, kertovat Kauppalehti ja Aamulehti.

Fortum nousi muutama viikko sitten otsikoihin, kun presidentti Sauli Niinistön väitettiin vaikuttaneen Fortumin päätökseen osallistua Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, vaikka yhtiö ei saanut itselleen kaavailemiaan Karjalan vesivoimaosuuksia.

Fortum kiisti asian tiukasti. Myös Niinistö kiisti vaikuttamisen, ja totesi myöhemmin toimineensa sanansaattajana Fortumin ja Gazpromin välisissä neuvotteluissa Karjalan vesivoimasta. Lundmarkin mukaan nousua maailmanpolitiikan puheisiin ei voi välttää.

”Eihän sitä tietenkään voi välttää. Mehän emme ole poliitikkoja, olemme pörssiyhtiö. Tehtävämme on toimia puhtaasti kaupallisin perustein, mutta on aivan selvää, että energia asiana on hyvin vahvasti poliittista monessa paikassa", 55-vuotias Lundmark sanoo Kauppalehden ja Aamulehden haastattelussa.

Fortumin on siis vaalittava yhteyksiä vallanpitäjiin eli Venäjällä presidentti Vladimir Putiniin ja Suomessa tasavallan presidenttiin, jolla on yhteys Kremliin.

”Poliittisten suhteiden ylläpitäminen on meille hyvin tärkeätä.”

Lundmark ei hätkähdä siitä, että Fortum nousee esille ulkopoliittisissa yhteyksissä.

”Energia on aina poliittista. Kun kaupallisena toimijana yritämme varmistaa toimintaedellytyksemme, niin totta kai suhteet poliittisiin päättäjiin ovat Fortumille tärkeitä. Tämä ei ole venäläinen kysymys lähtökohtaisesti, vaan pätee kaikkiin maihin, joissa toimimme”, Lundmark korostaa.

”Fortum on pörssiyhtiö, eikä Fortum ole Suomen valtion politiikan toteuttamisen väline”, Lundmark sanoo haastattelussa.

Lue koko haastattelu Kauppalehdestä

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: