Perjantai 16.11.2018

Vetäytyykö Timo Soini eduskunnasta? ”Harkitsee vakavasti” eurovaaleja

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.9.2018 15:01
  • Kuva: Kimmo Haapala
    Kuva
    Perussuomalaisten entinen pitkäaikainen johtaja, Sinisten ministeri Timo Soini harkitsee luopumista kotimaan politiikasta ja siirtymistä europarlamenttiin.
|

Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja, nykyisin sinistä tulevaisuutta edustava ulkoministeri Timo Soini harkitsee vakavasti lähtöä ehdolle ensi kevään eurovaaleihin.

Asiasta kertoo Uudelle Suomelle sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

”Olen käynyt Soinin kanssa monia mielenkiintoisia keskusteluja eurovaaleista. Hän on luvannut asiaa vakavasti harkita”, Terho sanoo.

Hänen mukaansa Soinin harkinta kohdistuu nyt ensisijaisesti eurovaaleihin. Tämä voi tarkoittaa sitä, että Soini vetäytyy eduskunnasta tämän kauden jälkeen.

Soinin liikkeistä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta, koska hänellä on harkinta kaikkiaan vielä kesken.

”Suomen politiikan tunnetuin hahmo presidentin ohella kelpaa meille ehdokkaaksi, mihin tahansa vain haluaa. Soinin suhteen tiedotetaan, kun hän tekee päätöksen”, Terho sanoo.

Sampo Terho on itse lähdössä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin, minkä lisäksi hän aikoo osallistua ehdokkaana myös maakuntavaaleihin, mutta ei eurovaaleihin. Vuonna 2015 Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan valittu ministeri ei ole vaalipiiriään vielä päättänyt.

Sininen tulevaisuus tavoittelee eduskuntavaaleissa 2019 kokoluokkaa, joka olisi vähintään samaa tasoa kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa, Terho kertoo. Se tarkoittaisi 5–10 kansanedustajaa, kun nykyisin puolueella on 18 edustajaa.

Viimeaikaisten gallupien pohjalta on yleisesti arvioitu, että sinisten kansanedustajien määrä on jäämässä ensi vaaleissa muutamaan.

Terhon mukaan puolue tavoittelee menestyäkseen vaaliliittoja. Moneen suuntaan käydään keskusteluja, mutta hän ei vielä erittele keiden kanssa.

”Nuorelle vajaan vuoden ikäiselle puolueelle vaaliliitot ovat keskeinen osa vaaleihin valmistautumista. Ne ovat tärkeitä, mutta niistä tiedotetaan kun on valmista. Useita mahdollisuuksia on eri puolilla maata”.

Siniset on köyhä puolue, koska puoluetuki jäi perussuomalaisiin, josta sen kansanedustajat viime vuonna lähtivät. Terho sanookin, että sinisten ehdokkaat menevät tuleviin vaaleihin käytännössä omilla rahoilla.

Ennen perussuomalaisten hajaannusta Terho kuului eduskunnan toiseksi suurimpaan eduskuntaryhmään. Ministerinä hän on toiminut runsaan vuoden ja käytännössä viime kesästä sinisten puoluejohtajana, vaikka asema virallistui joulukuun puoluekokouksessa.

”Visio pitkällä aikavälillä on nousta suurten joukkoon”, vuosina 2011–2015 perussuomalaisia europarlamentissa edustanut sinisten puheenjohtaja sanoo.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Kyllä se varmaan selvää on Soinille, että missään tulevissa vaaleissa hän ei pääse lähellekään Persuaikojen äänimääriään.
Siitä huolimatta kehoittaisin häntä yrittämään mieluummin Mepin paikkaa kuin kansanedustajan paikkaa. Hänellä voisi olla yksi EU rakenteita parantava ääni Brysselissä ja siellä jokaista sellaista tarvitaan.

Esa Ojanlatva

Olisi todella mahtavaa kun hä katoaisi suomen poliittiselta kentältä mahdollisimman kauas. On pettänyt karkeasti omat äänestäjänsä. Toisaalta on aika epätodennäköistä, että enää päseekään eduskuntaan tai mihinkään joihin pitää saada kansalta kannatusta. Tuskimpa enää löytyy niin tyhmiä jotka äänestävät tuota yksilöä.

Kaarlo Kiviniemi

Herra Soini tietää, että poliittista tulevaisuutta ei suomesta enää löydy. Mutta onhan ne suojatyöpaikat ja EU. Väliäkö sille, vaikka muut hölmöt tekivätkin poliittisen itsemurhan mestarinsa hillotolppaa puolustaessaan. Takiaispuolueella on kannatusta yhtä paljon kuin syöpäsolulla, joten mahdolloisimman kivikkoista polkua toivon ukulin vetämälle populaatiolle..