Keskiviikko 12.12.2018

Sotilasasiantuntija Airiston sukellusvenepelosta Ylellä: ”Mopo keulii ihan täysin”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.9.2018 12:25
  • Kuva: Google Maps
    Kuva
    Google Mapsin satelliittikuva muutaman vuoden takaa. Kuvassa näkyy yksi Airiston Helmen saaristotontti ja kalustoa, josta syntyi tuolloin keskustelua.
|

Sotilasasiantuntija Arto Pulkki rauhoittelee Airiston Helmen ympärillä käyvää turvallisuusuhkien ruotimista. Hän sanoi Ylen Ykkösaamussa, ettei pidä keskiöön nousseita alueita operatiivisesti erityisen tärkeinä ja mopokin on keskustelussa keulinut.

Poliisi iski laajassa talousrikostutkinnassa Turun saaristossa useisiin kiinteistöihin, jotka mediatietojen mukaan kuuluvat huomiota herättäneelle Airiston Helmi -yritykselle, joskaan virallista vahvistusta tiedolle ei ole saatu. Muun muassa Uusi Suomi on kertonut venäläistaustaisesta yrityksestä, joka on ostanut useita tontteja Turun seudun laivaväylien varrelta. Viranomaiset ovat puhuneet pelkästä talousrikostutkinnasta, mutta samalla on leimahtanut huoli ulkomaalaisten tonttikaupoista Suomessa.

Lue lisää tutkinnasta: KRP: Suuroperaatiossa löytyi 500 000 euroa käteistä rahaa – myös aluksia tutkittu

Pulkilta kysyttiin radiossa aamulla, onko kyseinen alue Turun saaristossa strategisesti tärkeä.

”Turun sataman merkitys noin yleisesti ottaen Suomen puolustuksen tai huoltovarmuuden kannalta on kuitenkin kokonaisuudessa aika pieni”, Pulkki sanoi.

Pulkki huomautti, että Airiston kiinteistöjen hyödyntäminen tai liikenteen rajoittaminen kyseisellä 15 metrin meriväylällä ei olisi kovin yksinkertaista. Hänen mukaansa Suomen merivoimien taisteluvoimaiset alukset pystyvät kulkemaan saarten välissä ja väylien ulkopuolella ”oikein hienosti” ja ne on suunniteltu ja hankittu siihen käyttöön.

”Ne eivät sitä väylää tarvitse. Ei niitä kiinteistöjä hyödyntämällä voida tehdä esimerkiksi sellaista, että estettäisiin kokonaan liikenne Turun satamaan ja vaikka siinä onnistuttaisiinkin, niin meillä on kyllä valtava määrä satamakapasiteettia edelleen käytössä.”

Pulkin mukaan mahdollisen vastustajan olisi paljon helpompi estää liikenne muulla tapaa kuin hyödyntää kyseisiä saaria. Hänen mukaansa käytännössä alueelle jouduttaisiin lähdettämään miehiä itsemurhatehtävään, sillä heidät olisi hyvin helppo lyödä, koska heillä olisi käytössään vain hyvin kevyttä aseistusta.

”En näe, että sillä olisi isoa operatiivista merkitystä”, hän sanoi alueesta.

Airiston Helmen tonttikaupat ovat olleet Suomen valtiojohdon seurannassa ja huolena on ollut, että tunnuksettomia venäläisjoukkoja eli niin sanottuja vihreitä miehiä saatettaisiin majoittaa alueella. Pulkki ei kuitenkaan ymmärrä, mitä vihreät miehet alueella tekisivät, sillä heillä ei olisi todellista iskuvoimaa. Pulkin mukaan Suomi kyllä huomaisi, jos alueelle aletaan siirtää taistelupanssarivaunuja tai ohjusjärjestelmiä huolimatta siitä, kenen omistuksessa kiinteistö on.

Lue myös: Airiston Helmi erityisseurannassa jo vuosia – Suomen valtionjohdon huoli: Vihreitä miehiä saatettaisiin majoittaa Turun saaristossa

Tiedustelu on hänen mukaansa toinen asia, mutta laki sallii kaikki pakkokeinot, jos vähänkään epäillään, että vihamielinen taho yrittää tiedustella Suomen alueella. Ainoa paikka, missä keinoja ei saa käyttöön, on ulkomaan edustusto, josta ei tällä kertaa ole kyse.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) oli täysin eri linjoilla kuin Pulkki. Kyseisiltä seuduilta kotoisin oleva Kanerva totesi, ettei voi puhua riskeistä tarkemmin, mutta hänellä on ollut mahdollisuus nähdä niitä konkreettisesti ja hänellä on valiokunnan puheenjohtajana aika hyvä tieto siitä, missä alueella ”oikeasti mennään paikan päällä”.

Kanerva ei lähde spekuloimaan aluetta mahdollisena maihinnousupaikkana, mutta toteaa, että siellä operoidaan veden pinnalla, alapuolella ja myöskin maakiinteistöjen kautta.

”Näiden yhteenlaskettu summa ei ole kovin miellyttävää katsottavaa”, Kanerva sanoi Ykkösaamussa.

Kanerva esitti Pulkille virallisen kutsun tulla tutustumaan alueeseen, mutta Pulkki totesi tuntevansa alueen jo hyvin ja purjehtineensa siellä usein. Pulkin mukaan yleinen turvallisuustilanne ei ole viime vuosina muuttunut, mutta ehkä Suomessa ja Euroopassa on herätty siihen laajemmin.

”Absurdia ajattelua”

Pulkin mielestä nyt ryöpsähtänyt keskustelu on mennyt osin överiksi ja ”aika paljon tarjotaan sellaista uhkakuvaa, että venäläiset ovat rakentaneet Airistolle sukellusvenetukikohdan”. Varakansanedustaja, aikaisemmin rajavartioston upseerina toiminut Mikko Kärnä (kesk) väitti omiin lähteisiinsä vedoten sunnuntaina, että Airistolle rakennettaisiin sotasatamaa, jossa voidaan huoltaa Venäjän sukellusveneitä. KRP tyrmäsi väitteet jo aiemmin ja nyt niitä ihmettelee Pulkki.

”Se on absurdia tällainen ajattelu. Siellä on yksi 15 metrin väylä, jossa ei siis väylällä pysty edes sukeltamaan yhdelläkään kunnon kokoisella sukellusveneellä.”

Pulkki huomautti, että kaikki riippuu siitä, miten tarinat yleisölle tarjoillaan. Hänelläkin on ”varmoja havaintoja” neuvostovenäläisistä sukellusveneistä alueella, mutta tosiasiassa kyse oli seitsemästä sukellusveneestä, jotka romutettiin Naantalin satamassa. Yksi sukellusvene oli Rosalan saaren rannassa Pulkin mukaan peräti neljä vuotta. Hänen mielestään keskustelussa pitää miettiä myös sitä, kenen motiivi on kehittää ja tarjoilla tarinoita missäkin muodossa.

”En ihan kaikkia näitä niele.”

”Sellaiseen, että mopo keulii ihan täysin, niin siinä kannattaa nyt vähän kyllä istua paikoillaan ja miettiä, että mitä oikeasti suustaan päästää”, Pulkki sanoi.

Uusi laki tulossa

Pulkki korosti, että todellisia uhkia varten pitää olla laissa tarkasti määritellyt työkalut selvittää ja mahdollisesti rajoittaa toimintaa. Hän huomauttaa, että rekisteriin merkityllä juridisella omistussuhteella ei ole juuri mitään merkitystä, vaan kiinnostava tieto on strategisten kohteiden todellinen hallinnoija. Hänen mukaansa omistus voidaan käytännössä ketjuttaa niin, että tosiasiallinen hallinnoija jää pimentoon. Lisäksi alueita voidaan vuokrata tai muuten luovuttaa muille.

Pulkki huomautti, että esimerkiksi Virossa on rajoitettu Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolelta tulevien omistuksia, mutta käytännössä pykälä voidaan kiertää ketjuttamalla.

”Eli on tehty lainsäädäntöä, jolla ei saada tehokasta vaikutusta. En kannata.”

Suomen hallitus kaavailee nyt lakia, joka velvoittaisi EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevat hakemaan luvan kiinteistön hankkimiseksi tietyillä alueilla. Lisäksi hallitus kaavailee valtiolle etuosto-oikeutta kansallisen turvallisuuden kannalta merkittävien kohteiden läheisyydessä. Hallituksen esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn marraskuun lopussa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Pekonen

Kyllä sillä väylällä pystyy pienehköllä sukellusveneellä operoimaan . Sitä paitsi Airismaan kohdalla on lähes 100 metrin syvyinen monttu, johon voi piilottaa muutakin kuin sukellusveneen, esim herätemiinoja. Tämä asiantuntija-Pulkki puhuu kyllä sinänsä totta, mutta jättää paljon tahallaan kertomatta. Miksi?

Tuomo Hirvonen

Arto Pulkki on erinomainen aseiden tuntija, mutta strategista asiantuntijaa se ei hänestä vielä tee. Skinnarvikin varastoalueen portilta alkaa venäläisten omistama rantatila, jonka kalliot sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä satamalaiturista ja varastoluolien ovesta. Panssarivaunujen siirtäminen lahden vastakkaiselle rannalle kyllä huomattaisiin merivoimien varikolta, mutta täsmäpommien ohjaukseen tarkoitettua laserlaitetta ei huomaisi kukaan. Tällainen "lasertykki" on viulukotelon kokoinen esine, jonka lähettämä säde suunnataan lahteen naamioituun sota-alukseen tai varastoluolien oviin. Näin täsmäpommi ohjautuu kohteeseensa.

Mark Andersson

Mopo keulii tässä(kin) asiassa koska:

a) draama myy mediaa
b) pelon lietsonta myy mediaa erityisen tehokkaasti
c) valtamedia haluaa liittää Suomen Natoon, jotta mainostaja-rahoittajien vaikutelmaksi tulisi maan kiinnittyminen läntiseen arvoyhteisöön ikuisine talouskasvuineen, kulutushysteerisyyksineen ja taloususkontoineen
d) media ei piittaa pätkääkään uutisointitapansa seurauksista – paitsi omasta kassavirrastaan

Pekka Äitsäkoski

Miksi ostaa kymmeniä kiinteistöjä viulukotelon kokoisen kappaleen vuoksi?
Miksi suorittaa Venäjän valtion tehtäviä rahanpesurahoin ja rikollisin keinoin?

Kanervalla on selkeä intressi luoda uhkakuvia Venäjästä. Minullakin on varmaa tietoa, että koko juttu on enemmän ja vähemmän humpuukia. Samoja pelkoja esitetään säännöllisesti milloin missäkin Pohjoismaassa. Taannoin se oli Ruotsi, jossa taas etsittiin venäläistä sukellusvenettä.
Näiden juttujen ainoa tarkoitus on lietsoa pelkoa. Tehdä pelon varjolla lakeja joita ei muuten voisi perustella.

Veijo Paasonen

Tehdä lakeja ja saada lisävaroja kaikkeen kivaan.

Aikoinaan Helsingin edessä suoritettu sukellusveneen metsästys oli tästä loistava esimerkki. Suomen laivaston molemmat sukellusvenejahtiin kykenevät alukset ovat satamassa käyttökiellossa. Suomen rannikon pohjassa oleva ääniluotausjärjestelmä toimimaton ja kyseistä järjestelmää päivitetään Saab-Tiedon yhteisyrityksen voimin jo 2008 vuodesta, paitsi että Saab potkaisi Tiedon pellolle, koska Tiedolla ei vaan onnistu. Tuon jälkeen projektista ei ole kuulunut mitään.

Tietenkin armeijalla pitäisi olla sukellusveneiden paljastamiseen tarvittavat järjestelmät, mutta miten ne löytävät sukellusveneen, jos niillä ei voi löytää sukellusvenettä? Sitten armeija ajeli kumiveneellä pudottamassa kranaatteja mereen. Kenellekköhän se ajelu oli tarkoitettu?

Tuon jälkeen laivasto sai uusia aluksia.

Vähemmästäkin pääsee naurunalaiseksi.