Maanantai 22.10.2018

Verkkoisku Suomi.fi:ssä – Tivi: Ongelmia myös poliisilla, verottajalla ja Kelalla

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.9.2018 16:19
Päivitetty: 
25.9.2018 16:53
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
|

Suomi.fi-tunnistautumispalvelu kärsi tiistaina iltapäivällä toimintavaikeuksista. Väestörekisterikeskuksen ict-johtaja Mira Holmroos-Kolari vahvisti Tiville, että kyse oli palvelunestohyökkäyksestä.

Väestörekisterikeskus tiedotti hieman ennen viittä iltapäivällä, että Suomi.fi-tunnistuksen häiriö oli ohi.

Ongelma vaikutti myös palveluihin, joihin kuljetaan Väestörekisterikeskuksen ylläpitämän Suomi.fi-tunnistautumispalvelun kautta. Tällaisia ovat verottaja, Kelan ja poliisin palvelut.

Tällä kertaa isku rajautui Holmroos-Kolarin mukaan Suomi.fi-palveluun. Aiemmin tänä vuonna tehty palvelunestohyökkäys kohdistui muihinkin palveluihin, mutta tällä kertaa isku oli kohdistettu nimenomaan tunnistautumispalveluun.

”Teemme toimenpiteitä parhaillaan ja rajaamme liikennettä. Suljemme pois tiettyä ulkomailta tulevaa liikennettä, jolloin kuormitusta saadaan laskettua ja palvelujen normaalikäyttö onnistuu taas”, Holmroos-Kolari sanoi Tiville aiemmin tänään.

 Jälkeenpäin VRK:ssa aiotaan selvittää, miksi käytössä olevat hyökkäyksenestopalvelut eivät purreet iskuun. Toisaalta hyökkäystapoja on monenlaisia ja tapaus tutkitaan perusteellisemmin jälkikäteen. 

Juttua päivitetty kello 16:53: Väestörekisterikeskus kertoi, että häiriö on ohi.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Veikko Savolainen

Siperiako opettaa? Suomi lähetti viikonloppuna viestin idän suuntaan.
Häivähdys hyvinkin kylmän tyylin vastaviestinnästä tuli ehkä eräänlaisena 'ei-valtiollisena' hakkerikansalaistoimintana samoihin aikoihin kun Airiston Helmen ensimmäisiä vangitsemisoikeudenkäyntejä aloiteltiin? Suomi.fi-tunnistautuminen meni joksikin toviksi alas samoin kuin poliisin puhelinlinjat. Muutama teollisuushallikin kai kärähti eilen ja Kiihtelysvaaran kirkossa ja Mantyniemessäkin ilmeisesti sähköpääkeskus aiheutti saaristosta riippumattomia ongelmia, mutta nämä viimemainitut kai eivät sentään ole luettavissa ratsiassa mielensäpahoittaneen tahon kiukkuisiksi voimannäytemanöövereiksi kostohengessä.
- Menisikö viesti Venäjälle perille ilman kommandopipoja ja rynnäkkökiväärejä> http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261539-menisiko-viesti-venajal...