Maanantai 17.12.2018

AKT ennusti oikein: Ylityökielto tuntuu jo Suomen satamissa – sunnuntaille tulossa täysi stoppi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
9.10.2018 15:31
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Jos riitaa irtisanomissuojan heikentämisestä ei saada sovittua viikolla, ei sunnuntaina tehdä satamissa töitä.
|

Satamaoperaattorit toivoo hallituksen löytävän ratkaisun riitaan irtisanomissuojan heikentämisestä vielä ennen ensi viikonloppua.

Maanantaina auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton käynnistämä ylityö- ja vuoronvaihtokielto tuntuu satamissa heti, aivan kuten AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen uhosi.

”Kyllä se tuntuu. Satamissa ylitöiden osuus työajasta on keskimäärin 10 prosenttia”, sanoo työantajaliitto Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru Uudelle Suomelle.

”Ja kun tämän on ilmoitettu kestävän kolme viikkoa, niin ongelmat patoutuvat ja haitat lisääntyvät koko ajan. Jos kyse olisi lyhyestä ylityökiellosta, haitat pystyttäisiin kuromaan umpeen. Nyt sitä ei pystytä tekemään.”

Mutru selventää, että satamissa tehdään pääosin kahdessa vuorossa: aamu- ja iltavuorossa. Tällöin vuoron aikana kesken jäävät työt hoidetaan loppuun ylitöinä. Vain muutamissa isoimmissa satamissa tehdään kolmivuorotyötä, mutta sitäkin vain terminaaleissa. Laivoja lastataan käytännössä vain kahdessa vuorossa.

”Jos lastaus jää kesken, kun vuoro loppuu, niin työ jää joko seuraavaan aamuun tai sitten laivan pitää lähteä kesken vajaalastilla.”

Pahin tilanne on kuitenkin viikonloppuisin, jolloin satamissa on käytännössä vain yksi, lauantaiaamun vuoro. Lauantai-iltana ja sunnuntaina töitä tehdään pelkästään ylitöinä – paitsi nyt.

”Ne jäävät sitten tekemättä. Se on niin pitkä aika, kun lauantain aamuvuoro päättyy, niin seuraava säännöllinen työvuoro on vasta maanantaiaamuna”, Mutru sanoo.

Alalla jännittääkin jo tuleva viikonloppu.

”Ensi viikonloppu on todennäköisesti isompi juttu, joka aiheuttaa enemmän ongelmia.”

AKT:n asettamien työtaistelutoimenpiteiden taustalla on hallituksen esitys heikentää irtisanomissuojaa alle 10 hengen yrityksissä. Mutru korostaa, että Satamaoperaattorit on koko riidassa vain sivustaseuraajan asemassa.

”Me toivomme, että ratkaisu löytyy, koska me emme ole osapuolena. Me olemme työnantajina tässä vahingonkärsijän roolissa. Ja meidän alamme kannalta toivottavaa olisi, että ratkaisu löytyisi ennen ensi viikonloppua.”

Ammattiliitot ovat ilmoittaneet, että heille käy ainoastaan se, että hallitus peruu lakiesityksensä. Toivotteko siis, että hallitus perääntyisi?

”Sanotaan näin, että me toivomme hallitus löytää sellaisen ratkaisun, jolla tilanne saadaan ratkeamaan”, Mutru sanoo.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Minun mielestäni AKT on yhteiskuntaa terrorisoiva järjestö jota poliisin mieluummin pitäisi hakea lakkautettavaksi kuin parin bussilastillisen verran melko vaarattomia PVL kiekujia, joiden pahimmat yksilöt saadaan kiven sisään ihan tavallisen riokmoslain perusteella.
AKT tyylisen organisaation haitta yhteiskunnalle on moninkertainen verrattuna kaikkiin PVL ja moottoripyöräjegeihin sekä "eläinsuojelu greeenpiisiläisiin"

Pasi Anttila

Teeppä rikosilmoitus. Katso mitä tapahtuu, jos et sitä ennalta tiedä.
Tietääkseni Akt on laillinen järjestö joka tässä ei edes riko suomen lakia. Mikä se peruste taas olikaan? Siis tälle lakkauttamiselle.

Pvl ilmeisesti teidän skenaariossa hoitaisi kuljetusalan työntekijöiden edunvalvonnan?

Mikko Toivonen
Vastaus kommenttiin #5

Vanhasta AKT muistista varmuuden vuoksi.
Tässä lainaus artikkelista:

"Maanantaina auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton käynnistämä ylityö- ja vuoronvaihtokielto tuntuu satamissa heti, aivan kuten AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen uhosi.

”Kyllä se tuntuu. Satamissa ylitöiden osuus työajasta on keskimäärin 10 prosenttia”, sanoo työantajaliitto Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru Uudelle Suomelle."

Vaikka tuo ei ole täyslakko niin sekin on vastuutonta ja tahallista, sekä perusteetonta haitan aiheuttamista koko yhteiskunnalle polittisin perustein. Siis täysin rikollista.

Pasi Anttila
Vastaus kommenttiin #8

Rikollista? Rikollista on siis se että käyttää laillisia menetelmiä? Rikollista on siis se että ei tee juuri niinkuin työnantja käskee?
Onko joku estänyt työnantajaa palkkaamaan lisää työntekijöitä ja järjestämään työt niin ettei ylitöitä tarvitsisi teettää?

Jukka Kaarla

Niin, koskee n.3 miljoonaa työssä käyvää. Tuo irtisanomislaki jota yrittävät Hallituksessa ajaa. Minusta täysin 100 vuotta vanhaa ajattelu Hallitukselta.
Tulisivat 2018 luvulle ja neuvottelisivat yhteistyössä n.3 miljoonan työssä käyvän edustajan kanssa.
Esim.
2 vuoden koeaika. Saa siinä molemmat miettiä onko homma jatkamisen arvoista.

Ilkka Paananen

Aina on draamaa tiedossa kun AKT kantaa kortensa kekoon. 30 vuotta ja rapiat minullakin työelämässä eikä taida olla vuottakaan, ettei tämä mittaansa suurempi porukka ole ollut tukemassa milloin ketäkin. Jos joku niin AKT on saatava kuriin.

Pentti Westerholm

Kyllä AKT touhussa on enemmän draamaa kuin järkeä.Asia josta riidellään kuuluu valtiojärjestyksen mukaan eduskunnalle.Eihän AY/AKT voi edes tietää meneekö esitetty laki lävitse.Nyt se ottaa ennakkoon poliittisen kannaoton pysäyttämällä lastaukset satamassa.Tuottaen miljoonavahingot.Suomessa valta kuuluu kansalle ja kansalaiset ovat valinneet vaaleilla 200 edustajaa demokraattisesti.AY johtajat eivät ole saaneet kansalaisilta minkäänlaisia valtuuksia.Ottaneet vallan omiin käsiin, joissakin valtioissa sitä kutsutaan kapinaksi.

Pasi Anttila

Ei akt pysäytä mitään lastauksia. Työnantaja on vastuussa siitä että työt on oikein suunniteltu ja tyvuorot laadittu että aikatauluissa pysytään. Työnantaja on velvoitettu katsomaan että heillä on tarpeeksi työvoimaa töiden suorittamiseen, ei näitä kuuluisi ylitöillä tehdä muuta kuin poikkeustapauksissa.

Tarja Laakso

Suomessa palkkataso on selvästi liian alhainen, jos yrityksillä on varaa teettää ylitöitä 10% koko työmäärästä ja työntekijöiden on tehtävä ylitöitä saadakseen riittävästi rahaa. Ylityökorvauksia pitäisi korottaa, jotta ylitöitä ei todellakaan kannattaisi teettää, vaan varautua riittävään työntekijämäärään. Ylityöthän ovat terveydelle haitallisia.

Vai olisikohan sittenkin kysymys tässäkin siitä, että työnantajat eivät ymmärrä, että ylitöiden tekeminen on tosiaan aina työntekijän suostumuksella tehtävää työtä - onhan se aika outo tilanne työnantajille, jos jossain asiassa edes työntekijällä pitäisi olla oikeus sanoa, käykö vai eikö käy. Olen ymmärtänyt, että useimmiten työntekijä ei käytännössä voi kieltäytyä ylitöistä. Ja viimeaikaiset keskustelut työtaistelutoimenpiteenä käytettävistä ylityökielloista vahvistavat tätä käsitystä.

Sama juttu joustojen osalta. Siinä ei kysytä työntekijältä, käykö vai ei. Itse olen tottunut joustamaan. Ja työntekijät joustavat tarpeen mukaan. Mutta se perustuu siihen, että työntekijä voi itse suunnitella ajankäyttöään, eli esimerkiksi voi olla töissä silloin kun lastenhoito on pystytty järjestämään.

Pentti Westerholm

Käykääpä joskus katsomassa mistä siellä sataman ylitöissä on kyse.Laivat lastataan tai puretaan lähtökuntoon joskus siinä tarvitaan 1/2 tunnin ylityö tosinaan venyy paljon pitempään.Eihän siinä ole mitään tolkkua ottaa lisäporukkaa epäsäännöllisiin ylityö työrupeamiin..Se olisi ...yhtä tolkutonta kuin tämä tukilakko.

Arvo Tammela

Laakso, oletko toiminut koskaan yrittäjänä? Kommenttejasi lukiessa tulee mieleen, että olisit varmasti todella suosittu, jos olet yrittäjä. Kaikki haluaisivat tulla töihin firmaasi nillä ehdoilla, mitä kommentissasi tuot julki. Minäkin eläkeläisenä olisin valmis tulemaan ja ansaitsemaan pientä lisuketta vaatimattoman eläkkeeni päälle. Olisin varmasti ainakin omasta mielestäni todella hyvä työntekijä, jos saisin nauttia hyvää palkkaa.

Jukka Mattsson

Nauti nyt vaan Arvo eläkkeestäsi ja koita pysyä terveenä.
Mielestäni Tarja kirjoittaa ihan asiaa.

PS: jos sinua kiinnostaako vielä ahtaajan työ niin minulla on satamassa tuttuja niin voin kysästä tarvitaanko siellä ahkeraa lisäapua.
Kovalle työmiehelle on aina töitä mutta narisijoita tai tyhjänpäiväisijä puhujia satamassa ei kaivata.

Mikko Toivonen

Arvo Tammela kyllä puhuu ihan oikeaa elämää. Elämää missä on mukana ollut myös yrittäminen, yrittäjä ja vastuu itsestään samalla kun on annettu mahdollisuus yrittäjälle selvitä omista hommistaan. Se kun ei ole mitään helppoa päinvastoin kuin monet "virkaelämän" eläneet kuvittelevat.
Tammelasta poiketen minä olisin käynyt töissä vaikka ilmaiseksi jos se olisi minulle mielihyvää tuonut. Mutta minua ei toisaalta ole koskaan oma saanti hirveästi kiinnostanut vaan aikaansaanti ja yhteinen hyvä. Jos siitä on vielä makkaraakin leivän päälle joskus saanut niin vielä parempi.

Jukka Mattsson

No minä pyöritin omaa yritystä -94...-00. Kokeiltu on mutta koettu on myös se että on turha kilpailla markkinoilla joissa muut yritykset rikkovat lakia.

Toisinsanoen en usko että löydät yhtään rehellistä yrittäjää joka saa firmansa pyörimään lakeja noudattaen kannattavasti ja suuremmat pitävät huolen että tarjouskilpailut ovat pelkkää teatteria.

Kakku on jo jaettu ennen kuin pääset näkemään sitä. Tätä on pienen maan sisämarkkina korruptio.

Arvo Tammela

Toivonen, taisit käsittää väärin kirjoitukseni palkkaosan. Aloitin työurani jo koulupoikana. Kesälomien aikana ahkeroin mm. isoilla, kulotetuilla, aukoilla laikkuja kuokkien ja niihin männyn siemeniä "kylväen ". 18- vuotiaana pääsin töihin valtion virastoon ja siitä urkeni sitten 40 vuotta kestänyt työura valtion leivissä. Joten kyllä niitä töitä on tullut tehtyä vaikka palkassa ei ollut hurraamista varsinkaan työurani alkuvuosina.

Naamarin takaa kirjoittavan Mattssonin kirjoitukset olen jättänyt jo kauan sitten omaan arvoonsa. Uskoakseni moni muukin omilla aivoillaan ajatteleva lukija.

Petri Kokko
Vastaus kommenttiin #29

Voi voi kun olet saanut kärsiä, ihan itku tässä pääse, Nyt on kivaa kun on aikaa eläkkeellä ja turvassa kaikilta kusipäisen hallituksen toimenpiteistä niin on kivaa kannattaa kaikkea shaibaa mitä sipilä ja kumppanit keksiikin toteutella. Olisit nyt vielä laittanut lisäksi että eikä mulla pienenä ollut kuin kiree pipo, tikkuisia puuleluja ja hiihdin kouluun kesät talvet" niin sittenhän sinun saavutuksia vasta arvostetaankin...
Ihan oikeastiko kuvittelet ettei täällä muilla ole kunniakasta historiaa ja työuraa takanaan jo yhden työeläkkeen verran?

Arvo Tammela
Vastaus kommenttiin #31

Kokon kommentti on niin syvältä ettei siihen voi suhtautua kuin vastaamalla hyvin kansanomaiseen tapaan, " on meissä monen kelin hiihtäjiä, mutta onneksi on myöskin monen kelin voiteita". Saapa nähdä, ymmärtääkö.

Erkki Malinen

Ei ainakaan työntekijöitä voi syyttää joustamattomuudesta jos 10% töistä tehdään ylitöinä. Mutta on se haavottuva systeemi työmarkkina häiriöiden takia, siitä ei voi kun työnantaja syyttää itseään. Ylityön käyttö pitäis olla vain tilapäistä.

R. Paul Vuolle

Suomessa senkun vain valitetaan.
Totuus on se, että palkkaa tulee lisää kun tuotteet ja palvelut sellaisia, että mahdollisimman monet niitä haluavat ostaa ja kun ne tuotetaan niin tehokkaasti, että voitto jää lisäinvestointeihin, omistajille.
Kaikki muu on ajantuhlausta ja uneksimista, että leipään tulee voita päälle kun lakkoillaan tai muuten torpetoidaan muiden mahdollisuuksia menestyä.
Irtisanominen on hyvä asia kun se tapahtuu nopeasti, aikaa ei kulu puolin ja toisin vaan elämää voi ajatella uudelta kannalta ja avaa uusia mahdollisuuksia. Yritysbürokratia alas, verotus alas ja bürokraatit ensin km-tehtaalle ja sitten tuottaviin hommiin kun niitä alkaa ilmestymään jonkin aika viiveen kuluttua.

Ilkka Salo

Tarvitaan vapautumissota.Yrittäjiä ei ole otettu neuvottelukumppaneiksi edes heidän omissa asioissaan vaan heille on ulkopuolisina pakkosaneltu velvoitteet ja maksut mistä työkartelli on keskenään sopinut. Ulospotkijana on erityisesti ollut ay-liike. Nyt riittää! Kuristuksesta vapautumiseen tarvitaan valitettavasti joskus muutakin kuin alistumista.

Jukka Mattsson

Oletko itse yrittäjä kuin noin voimalla huutelet?
Ei minulla ole koskaan ollut AY tai Verottajan kanssa mitään ongelmia ja parhaillaan työllistin 63 työntekijää.

Ongelmaksi koitui muiden yrittäjien harmaan talouden pyörittäminen.