Maanantai 19.11.2018

Jasper Pääkkösen rajusti kritisoima Suomen lohiluku selvisi – Ministeri: ”Saimme keinot puuttua laittomaan kalastukseen”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.10.2018 07:42
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Kuva
    Arkistokuvassa Jari Leppä. ”Ajoimme loppuun asti pääaltaan lohen kalastuskiintiön pienentämistä. Saatoimme kuitenkin vaikeassa neuvottelutilanteessa hyväksyä sen pitämisen ennallaan, koska saimme kokonaisuutena vahvat keinot puuttua lohen laittomaan kalastukseen”, Leppä sanoo.
|

Näyttelijä ja kalastusaktiivi Jasper Pääkkönen kritisoi hiljattain pääministeripuolue keskustaa aikeista kasvattaa Itämeren lohenpyyntikiintiötä. Maa- ja metsätalousministeriöstä ei etukäteen paljastettu Suomen ajamaa lohilukua vedoten neuvottelutaktiikkaan.

Nyt lohikiintiöstä on kuitenkin päätetty. Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan Itämeren ja Pohjanlahden lohikiintiöksi on EU:n maatalousministereiden kokouksessa sovittu 91 132 lohta.

Pääkkönen kirjoitti blogissaan lokakuun alkupuolella, että maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) aikoisi esittää ”tutkijoiden suosittaman 63 300 lohen meripyynnin sijaan 91 135 lohen pyyntikiintiötä”.

Pääkkösen luku on siis lähes täsmälleen oikea verrattuna tehtyyn päätökseen. Pääkkönen kuitenkin väitti myös, että Leppä olisi ”viemässä Itämeren lohen tilannetta takaisin vuosikymmenen takaiseen, ylisuurten lohikiintiöiden aikaan.” Ministeriön tiedote ei tue väitettä, sillä lohikiintiö säilyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi Leppä sanoo Suomen ajaneen lohen kalastuskiintiön pienentämistä.

”Suomi esitti joka välissä ja johdonmukaisesti pienempää kiintiötä mutta emme onnistuneet. Komission esitys oli 105 000. Muut maat tukivat komissiota, mutta Suomi ja Ruotsi estivät noston”, kommentoi Lepän erityisavustaja Teppo Säkkinen Twitterissä.

”Ajoimme loppuun asti pääaltaan lohen kalastuskiintiön pienentämistä. Saatoimme kuitenkin vaikeassa neuvottelutilanteessa hyväksyä sen pitämisen ennallaan, koska saimme kokonaisuutena vahvat keinot puuttua lohen laittomaan kalastukseen”, ministeri Leppä sanoo tiedotteessa.

Ministeriön mukaan Itämeren jäsenvaltiot ja EU-komissio antoivat myös sitoumuksensa laittoman lohenkalastuksen lopettamiseksi vuoden 2019 alusta alkaen.

”Saimme vahvan tuen ehdotuksellemme avomerialueen meritaimenen kalastuskiellolle, joka estää lohen väärinraportoinnin taimeneksi ja tehostaa käytännön valvontatoimia”, Leppä kertoo. Tehdyn ratkaisun mukaisesti meritaimenen kaupallinen kalastus on kielletty neljän merimailin ulkopuolella perusviivoista laskettuna koko Itämerellä vuonna 2019.

Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:n arvion mukaan väärinraportoidun lohen kalastuksen määrä Itämerellä on 30 500 kappaletta vuodessa, ministeriö kertoo.

”Tämä tarkoittaa käytännössä komission ja jäsenmaiden tehostettuja lohenkalastuksen valvontatoimia Itämeren pääaltaalla. Myös Suomi on varautunut lähettämään tarkastajia lohenkalastuksen valvontaan pääaltaalle. Mikäli komissio todentaa laittomuuksia, se on valmis asettamaan asianmukaiset sanktiot sääntöjä rikkoville”, ministeriö tiedottaa.

 

Jaa artikkeli:

Kommentit