Keskiviikko 21.11.2018

Uudet luvut: Työllisiä enemmän ja työttömiä vähemmän – mutta hallituksen oma tavoite ei täyttynyt vieläkään

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.10.2018 09:11
Päivitetty: 
23.10.2018 09:53
  • Kuva: Pirkko Tammilehto / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Työllisyys on kehittynyt hyvin vuoden takaiseen nähden. Hallituksen työllisyystavoite ei silti täyttynyt vieläkään.
|

Faktakulma

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 72 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 71,4 prosenttia, mikä on 2,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 170 000, mikä oli 44 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,3 prosenttia eli 1,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Suomen työllisyysaste oli syyskuussa 71,7 prosenttia, kertoo Tilastokeskuksen julkistama työvoimatutkimus. Työttömien määrä on laskenut ja työllisten määrä noussut vuoden takaisesta.

Työllisyysasteen trendi laskee loivasti. Elokuussa työllisyysasteen trendi oli 71,8 prosentissa ja heinäkuulta lukema oli 71,9 prosenttia. Hallituksen itselleen määrittämä 72 prosentin tavoite ei siten täyttynyt vieläkään, vaikka lähellä ollaan.

”Eihän tässä näin pitänyt käydä. Kesän luvuissa taisi olla kesätyöilmaa. Positiivista: syyskuussa työttömiä 20,6 % vähemmän kun vuosi sitten”, kommentoi Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist Twitterissä.

”Talouskasvu on hieman hidastumassa ja avoimiin työpaikkoihin alkaa olla vaikeampi löytää osaavaa työvoimaa, joten työmarkkinoiden tunnusluvut eivät kohennu enää aivan yhä vilkkaasti kuin alkuvuoden aikana”, Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäki puolestaan toteaa sähköpostikommentissaan.

Sen sijaan vuoden takaiseen nähden työttömyys on vähentynyt selvästi. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2018 syyskuussa 170 000, mikä oli 44 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisiä oli syyskuussa 72 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Hallitus aloitti 68 prosentista

Nykyhallituksen aloittaessa keväällä 2015 työllisyysaste oli alle 68 prosenttia. Tuolloin hallituksen asettamaa 72 prosentin työllisyystavoitetta pidettiin hyvin hankalana saavuttaa, Kauppalehti kertoo.

Työllisyysasteen nostaminen asetettiin hallituksen kärkitavoitteeksi, sillä työllisyys vaikuttaa merkittävästi valtiontalouden tasapainoon.

Maailmantalouden ja Suomen hyvä kasvuvire on auttanut työllisyyskehityksessä hiljattain. Työllisyysasteen on arvioitu kohentuneen myös hallituksen kilpailukykysopimuksen ja työttömyysturvan niin sanotun aktiivimallin vuoksi.

Työllisyysaste kuvaa palkkatyötä tekevien tai yrittäjänä toimivien osuutta työikäisestä eli 15–64-vuotiaasta väestöstä. Koska osuus vaihtelee kuukausittain paljon, seurataan kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettua trendiä.

Faktakulma

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 72 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 71,4 prosenttia, mikä on 2,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 170 000, mikä oli 44 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,3 prosenttia eli 1,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Työllisiä enemmän ja työttömiä vähemmän.
Sen edellisen hallituksen aikana, jossa nykyinen oppositio oli enemmistönä, kehitys oli täsmälleen päinvastainen. Samat puolueet ovat nyt oppositiossa ollessaan onnistuneet jarruttamaan kehitystä joskaan eivät sitä kokonaan estämään.

Jaakko Aalto
Vastaus kommenttiin #7

Pääministeri oli kokoomuksesta ja valtiovarainministeri SDP:stä. Ja silloin kun nimet olivat Urpilainen ja Katainen, niin kyllä se Urpilainen oli se vähemmän huono. Sitten kun nimiksi tulivat Stubb ja Rinne, niin on vaikea sanoa kumpi oli kehnompi. Ja oleelista tietysti on, että ministeripaikoista enemmistä oli vihervasemmistolla.