Tiistai 11.12.2018

Pysäyttävä kuva Suomesta: ”Jos tämä jatkuu, voidaan noin vuonna 2040 sulkea viimeinenkin synnytyssairaala”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.10.2018 13:15
Päivitetty: 
25.10.2018 18:56
  • Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
    Kuva
    Suomen syntyvyysluvut herättävät huolta ekonomisteissa.
|

Tilastokeskuksen tänään torstaina julkaisemat syntyvyysluvut ovat herättäneet julkista keskustelua. Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen on jakanut havahduttavan kuvan siitä, mihin nykyinen trendi jatkuessaan johtaa.

”Jos tämä trendi jatkuu, voidaan noin vuonna 2040 sulkea viimeinenkin synnytyssairaala”, Kärkkäinen kommentoi grafiikkaansa Twitterissä.

 

 

”Siirrymme 2040-luvulla kauan kammottuun negatiivisen syntyvyyden aikaan”, Kärkkäiselle vastaa MustReadin bloggaaja, entinen ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen.

Myös Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki on huolissaan kehityksestä.

”Olemmeko matkalla uutta normaalia? Kenties. Sillä olisi suuria vaikutuksia julkisen sektorin rahoituspohjaan pitkässä juoksussa”, Kotamäki tviittaa.

Myös Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus on jakanut grafiikkakuvan Twitterissä.

”Syntyvyys teki taas uuden pohjaennätyksen, syyskuussa alle 4000 vastasyntynyttä ensimmäisen kerran 1800-luvun jälkeen! Kehitys erkaantuu alueittain”, Brotherus tviittaa.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki on niin ikään kommentoinut syntyvyyslukuja.

”Suomessa syntyy tätä vuonna alle 50000 lasta, vaikka syntyvyyden lasku loppuisi lokakuussa. Edellisen kerran niin kävi 150 vuotta sitten”, Kuoppamäki tviittaa.

 

 

Syyskuun ennakkotilaston mukaan tammi-syyskuun aikana syntyi 36 176 lasta, mikä on 2 039 lasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2017.

Lisäksi Tilastokeskus kertoo, että suurin ikäluokka Suomessa ovat nyt vuonna 1963 syntyneet.

”Syyskuun lopussa heitä asui Suomessa vakituisesti 75 223 henkeä. Toiseksi suurin ikäluokka olivat vuonna 1948 syntyneet, joita syyskuun lopun väestössä oli 75 087 henkeä. Tätä aiemmin vuonna 1948 syntyneet olivat olleet Suomen suurin ikäluokka yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 asti”, Tilastokeskus kertoi.

Opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen on huolissaan siitä, että syntyvyys oli alkuvuonna alhaisinta yli sataan vuoteen. Grahn-Laasonen kuitenkin torjuu ajatuksen synnytystalkoista.

LUE MYÖS: 

MLL: Dramaattinen kehityskulku käynnissä Suomessa – ”Leikkaukset kohdistuneet nuoriin ikäluokkiin”

”Taaperobonus, reilu vauvaraha” – Näin kansanedustajat nostaisivat syntyvyyttä

Asiantuntija arvostelee perhepolitiikkaa: ”Ei Suomi niin köyhä ole, ettei sillä olisi rahaa tärkeisiin asioihin”

”Syntyvyyden lasku ei pysähdy nuoria aikuisia synnytystalkoisiin painostamalla. Meidän on poistettava perheellistymisen esteitä, ennaltaehkäistävä syrjäytymistä ja tehtävä yhteiskunnasta lapsimyönteisempi. Taloudesta, työelämästä tai yhteiskunnan rakenteista johtuvat syyt eivät saa olla esteenä lapsitoiveiden toteutumiselle”, Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessaan.

Hän linjaa, että seuraavan hallituksen on ensitöikseen toteutettava perhevapaauudistus. Sitä yritettiin jo tällä hallituskaudella, mutta hallitus ei päässyt siitä yksimielisyyteen.

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa kotihoidontuki korvattaisiin joustavalla hoitorahalla, joka olisi 800 euroa kuukaudessa puolen vuoden ajan.

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa äidille maksettaisiin aluksi viiden viikon ajan ansiosidonnaista odotusrahaa. Sen jälkeen olisi vuoden mittainen ansiosidonnainen perhevapaa, josta kummallekin vanhemmalle olisi kiintiöity kolme kuukautta ja loput kuusi kuukautta olisivat vapaasti jaettavissa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Petri Kokko

Ei kai kukaan tällä tavalla johdettuun maahan halua lapsia tehdä, sehän on suunnaton riski, vähän niinkuin yrittäjillä.
Sitäpaitsi, eikös suuntaus ole pikkuhiljaa kansoittta maa muukalaisilla kun ovat lähestulkoon joka asiassa pätevämpiäkin kuin syntyperäiset suomalaiset.

Jari Koponen

Ei täällä ole oikein mikään huonommin kuin ennen. Valittajia tosin löytyy ja laiskoja vähän enemmän. Uskotaan porukalla siihen, että uussuomalaiset ryhtyvät joukolla lisääntymään ja heidän lapsensa ryhtyvät elättämään viimeisiä ”alkuperäisiä” Suomalaisia.

Pekka Roponen

Vakavsti puhuen: Marx oli oikeassa. Yhteiskunta on rikkaampi kuin koskaan ennen, ja silti eriarvoistuminen kiihtyy. Kapitalismi tuhoaa itsensä. Marx muuten ennusti senkin, jotta rahatalous ja reaalitalous irtautuvat toisistaan.

Monica Almenoksa

Nykyisellä ansiotasolla ja työelämän rakenteilla ei normaalituloisilla ihmisillä ole enää varaa lisääntyä. Ja termillä "normaalituloinen" tarkoitan sitä suurta kansanosaa, jonka nettoansiot jäävät huomattavasti alle 2 000 euron. Kahden aikuisen talous jossa on yksi auto ja kaksi lasta tulee nipin napin toimeen kun vanhempien bruttotulot ovat noin 5 000 euroa kuussa. Sen pienemmällä on todella hankalaa.
Lisäksi hallitus tekee kaikkensa heikentääkseen työntekijöiden oikeuksia ja kasvattaakseen eriarvioisuutta - kuka uskaltaa enää perustaa perhettä, kun työpaikka voi mennä alta pärstäkertoimen perusteella koska tahansa ja kaikkien lasten tasapuolinen oikeus koulutukseen on koko ajan heikompi?

Markus Vuorivirta

Ei se oikeastaan ole rahasta kiinni. Se on kiinni VAKAUDESTA. Sen toinen nimi on tulevaisuudenusko. Jopa sodan jälkeen jokaiselle on uusi parempi huominen tiedossa ja kaikille on paikka ja tarkoitus, vaikka näennäisesti rahamittareilla mitaten homma näyttääkin köyhältä ja epätoivoiselta. Tällöin kuitenkin on vakaus ja tehdään pentuja. Nyky-yhteiskunta, oli se kuinka rikas tahansa, ei ole VAKAA. Et voi päivän päähän luottaa onko huomenna töitä vai eikö. Kiitos valtion ikuisien säästötalkoiden, et voi myöskään luottaa tuleeko tukia vai eikö. Kaikki pitää itse yksin nykyisin tehdä. Muinoin oli valtava perhe ympärillä auttamassa. Ei enää. Joudut yksin tekemään kaiken äärimmäisen tuuliviirimäisissä epäluotettavissa olosuhteissa ikiaikaista tuulimyllyjä vastaan taistelua. Luet vain että ”tää on uusi normaali, kestä se”. Ehkä kestät, mutta et kyllä pentuja pyörremyrskyn keskelle tee. Syy siis on simppeli. Tämä rotisko on EPÄLUOTETTAVA.

Fastservice international

Syy löytyy mm. round upista jota kaadetaan pelloillemme ennätysmäärä, teollisuuden saasteista, kemikaaleista joita käytämme henkilökohtaiseen hygieeniaan, eineksistä.. Lista on loputon. Meidän on kyllästetty myrkyillä. Nämäkin valinnat meille on tehty lobattujen politiikkojen toimesta. Olisi syytä herätä ennen sukupuuttoa.

Jouni Kaskiharju

Vantaalla kohistaan ainutlaatuista päiväkotia, jossa suomenkielisiä lapsia ei ole. Eikö olekin ihqua? Monessa muussa päiväkodissa ja jopa peruskouluissakin luku on noussut 70% paikkeille. Syitä voitte miettiä.

Koska suomalaiset eivät ymmärrettävistä syistä lapsia enää vanhaan tahtiin tee, lähitulevaisuudessa opinahjot on vieraskansoitettu tyystin. Eri asia, miten opiskelu sujuu kun se Pisakäyrä on laskeva tälläkin hetkellä.

Alkaako jo hahmottua? Parasta tässä on se, että kun viimeinenkin suomalainen on mennyt manan majoille ja syöttiläät ovat vailla elättäjää, tästäkin maasta tulee p***aläjä.

Seppo Simonen

1945 - 1949 synty yli 500000 lasta Suomeen siis satatuhatta lasta per vuosi. Pleikkareta ei ollut eikä liion muitakaan huvituksia mutta hetekan jouset oli kovilla. Kondomit oli apteekki tavaraa olisko ihan tarkoituksella ettei se sotkenut luomuseksiä.

Johannes Hissa

Ja kun nuo 1945 - 1949 syntyneen tulivat synnytysikään niin syntyvyys romahti eli vuonna 1973 syntyi enään alle 57 000 lasta. Ongelma on siis enemmänkin synnytysikäisten naisten puute eli nyt yhdelle naiselle syntyy suunnilleen saman verran lapsia kuin 1970-luvun alussa eli kokonaishedelmällisyysluku on 1,5. Vuosina 1945 - 1949 kokonaishedelmällisyysluku oli 3,5.

Pasi Käyhkö

Juuri nyt mainitsit yhden pointin. Eli Itä-Suomesta ihmiset avioituvat ja tekevät Itä-Suomessa lapsia keskenään ja länsiosissa ihmiset toimivat samoin
Ainakin tutkijat ovat puhuneet asiasta. Eli pienten yhteisöjen ongelma.

Risto Salonen

Ei haitannut ennen äitiysloman lyhyys, hoitopaikan puute, pieni palkka tai pieni asunto.
Ei tosin ollut nykyisiä vaatimuksiakaan, tosin aiemmin oli niitä työmahdollisuuksia tarjolla paremmin.
Nykyisin on myös paremmat tuet kuin aiemmin, mutta työelämän vaatimukset ovat myös kovemmat.
Voisiko SY kampanjoida myös syntyvyyden puolesta, Antti Rinnehän (SAK/SDP) jo on ennättänyt.

Raili Pelli

Otetaan pakolaisia vain suoraan pakolaisleireillä, nuoria kristittyjä perheitä n. 5000/vuosi. Nykyinen nuorten miesten rajan yli marssiminen lopetetaan kokonaan. Sekä tuodaan maahan siirtolaisina palvelualoille nuoria naisia, 18-35v, kun suomalaisilla miehillä on pula vaimoista, niin takaan että lapset lisääntyy Suomessa.

Richard Salomaa

Sipilän hallitus haluaisi tässä Suomen väestötilanteessa helpottaa potkujen antamista pienissä yrityksissä. Sitä potkujen antamista (=työsuhteen purkaminen) se on, kun irtisanomisperustetta ei tarvitse olla työsuhteen päättämiselle ei tarvitse olla.
Ketkä täällä Suomessa enää viitsii mennä pieniin firmoihin töihin, kun työnantajalla ei tarvitse olla perustetta päättää työsuhde? Vielä vähemmän houkuttelee perheen perustaminen kun mitään takeita ei ole sille, että oletko töissä enää viikon päästä ja oma tulojen kassavirta muuttuu epäsäännölliseksi?

Esa Kivivuori

Joku hassu joka lapsista tykkää...

Kummallinen kysymys. Luuletko aikuisen oikeasti että tässä maassa on riski tai epäedulliset olosuhteet hankkia lapsia? Suomalaiset kun kuitenkin hankkivat lähestulkoon aina 2 lasta - ehkä joskus poikkeuksellisesti 3 tai enemmän.

Esa Kivivuori

Lapsia ei tehdä kuin omakotitaloja.

Muuten kyllä tohtii tehdä. Jos ei tohdi on se tietysti henkilökohtainen, fysiologinen asia tai haluttomuus ylipäänsä tehdä lapsia.

Joka tapauksessa Suomi on yksi parhaimmista maista tehdä jälkeläisiä.

Savage Man

Me emme ole lapsia hankkimassa ennen kuin nykyhallitus kaatuu, töitäkään ei ole vaikka uutiset maalailevat kuvia työllisyyden noususta. Mihinkään ei pääse edes työhaastatteluun ja sitten pitäisi lapsia hankkia tähän hullunmyllyyn. Toivottavasti ei kukaan päättäjistä kävele vastaan pimeässä..

Salla Neuvonen

Eihän tänne ole mitään järkeä synnyttää ketään kun kaikki huononee lapsiperheiden osalta. Tarhojen ryhmäkoot suurenee kokoajan ja samalla resursseja leikataan. Sama jatkuu koulussa luokkakoot kasvaa ja erityisoppilaat pidetään normaaleilla luokilla jne.. Eli mitä järkeä synnyttää uutta elämää tänne leikkausten ja resurssipulan aikakauteen.

Esa Kivivuori

No, voi hellantuuteli.
Tilanne on parempi kuin koskaan historiassa. ainoa vika on lapsein tekoon kykenevien vanhempien korvien välissä.

Ymmärrän oikein hyvin, jos ideologisista, uskonnollisita tai muista syistä ei halua tehdä lapsia. Mutta en ymmärrä tuota valitusta siitä, etteikö tässä yhteiskunnassa voisi hankkia lapsia ja hoitaa heitä sekä saada hoitopaikkoja. Kuitenkin maamme on yksi parhaista ja turvallisimmista kasvattaa lapsia.

Jösses, minkälaisia mopoja tämän päivän isi/äiti-kandidaateista on tullut.

Esa Kivivuori

On kaksi toisiaan vastakkaisia kohtaloa:

1. Lapsen hankkiminen ei fysiologisista tekijöistä johtuen ole mahdollista.
2. Ei halua hankkia lapsia vaikka kaikkien tähtien asennot suosisivat sitä.

Valtava paradoksi. Säälin ensimmäisiä todella paljon. Sen surun määrä on mittaamataon. Ihmetelen syvästi toisia mutta säälin heitä vielä enemmän,
mutta en ymmärrä heitä.
Sopii suuttua jos haluatte.

Mikään selitys siitä, ettei ole tarpeeksi hyviä olosuhteita, tai ura kärsii tai omille harrastuksille ei jää aikaa ovat vain itsekästä sanahelinää.
Sen, minkä saa tilalle on jotain, josta hyvin monet antaisivat toisen käsivartensa.

Nyky-yhteiskunnassa on jotain pahasti pielessä.
Emme elä pula- tai muuta vastaavaa aikaa.

Elämme alati vaihtelevaa elämää kuten koko ihmiskunta on elänyt niin kauan kun meidän väitetään oleskelleen tämän pallon pinnalla.

Jos ihan tarkaan mietitään ja kuunnellaan koskaan ei ole toisten mielestä oikea aika hankkia lapsia. Toisista taas koskaan ei ole niin huonosti etteikö voisi saada lapsia.

Kas, siinä pulma. Mutta näin ei voi jatkua.

Ja jos jatkuu, meitä ei ole.

Ehkä se kuitenkin on maapallon kannalta se ainoa oikea lopputulema.

Amen.

Samu Kiviniemi

Kai syntyvyys nyt onki laskus koita siin sit lasta saada hoidettuu opiskeltuu ja käytyy töis samanaikasesti ku opiskeleval ei riitä tukien rahat edes vuokraan, miettikää nyt saatana vähä nuoret palaa loppuu jo ennenko edes on koulusta valmistunu ja pääsee töihi. Joo hallitus sortakaa vaa opiskelijoide asioi viel vähä lisää. Ei mulla muuta, kiitti

Ville Konttila

Tuet ei ole koskaan riittäneet vuokraan ja asumiseen, jos on vaatinut sen oman kaksion Helsingistä. Opintojn rahoitus on perustunut aina tukeen, ruoka-apuun, lainaan ja työskentelyyn. Opintotuki luotiinkin vasta joskus 90-luvulla eli kyseessä on nuori tukisysteemi. Suomessa on perinteisesti tehty lapset opintojen jälkeen ja meillä on surkean alhainen prosentti niitä, jotka tekevät lapset opintojen aikana. Btw muutama tuttu teki ja heillä menee todella, todella kivasti nyt eli lapset on silleen isoja ja vanhemmilla menee töissä tosi hyvin ja heillä on todella hyvät meiningit perheen kanssa. Kateeksi käy kun itse menee yksin omaan kämppään lämmitämään jotain einestä.

Mielestäni toi loppuunpalaminen johtuu ennen kaikkea länsimaisesta turhamaisuudesta. Meillä on kaikenmaailman hemmetin instagramit ja facet missä on kaikenmaailman typerää tilapäivitystä ja lihastenpullistelua hotellin uima-altaalla. Kait siinä tuleekin monille kaikenlaisia alemmuuskomplekseja vrt vaikka oman teiniaikani IRC-galleriaan, jossa hienoin kuva oli joku poseeraus amisauton edessä. Tähän voitais vähän herätä ehkä..

Kai Sinkkonen

Heh.. Tuhansien idiootien maa... Eihän tälläisessä oravan pyörässä, joka pyörii pelkästään rahan juoksisen yhteiskunnassa tule olemaan mitään järkeä.. Hallitus voi voittaa koko ajan, et tarvitaan lisää maahanmuuttajia paikkaa suomalaisen työvoimaa, kun omiakaa ei oo... Siis että ei ole. Koulutuksesta leikattiin... Hyvinvoinnista leikattiin... Mut kyllä rahaa on ajella vaikka taxilla tai mitäs jos nukuttais välillä torkupeiton alla... Kyllä ne ulkomaalaiset ostaa koko suomen, jos ei oo kansoittanu ennen sitä. Etelästä se alkanut, jos ette oo huomannut. Ei muutakun joku afrikan lippu tankoon ja juhlimaan :D

Lauri Kiiski

Ihme naukumista olosuhteiden vaikutuksesta syntyvyyteen.
Suuret ikäluokat syntyivät köyhyydessä sodan jälkeen. Ei ollut tavatonta, että pienessä kahden huoneen asunnossa asui kolme sukupolvea ja lauma pieniä lapsia.

Eräskin Karjalasta evakkoina tullut 6 henkinen perhe asui vanhassa savusaunassa neljä vuotta, ennen kuin pystyivät rakentamaan itselleen rintamamiestalon.

Tapio Lehtimäki

Ilman rasismin, sovinismin ja huumorin häivääkään, uskon, että olet aivan oikeassa, Lauri.

On hyvin todennäköistä, että eksoottiset neidot vetoaisivat suomalaisuroksiin samoin kuin tuontisulhot jäyhiin pohjoisiin naisiimme.

Vierasmorsiot saattaisivat jopa innostaa matalatestoisten suomalaismiesten umpirauhaset niin villiin laukkaan, että Väestöliiton olisi hillittävä menoa.

Taisto Pihlajamaa

Tässäkin vitjassa vaikerretaan, että rahaa on muka liian vähän että ei, ja että yhteiskunta ei elä vieläkään tarpeeksi ihmisten elämää heidän puolestaan..

Pari faktaa
* Elämme sellaista yltäkylläisyyden aikaa, jota Suomen kansa ei ole aikaisemmin nähnyt, eikä tule tämän ajan jälkeen koskaan myöhemmin näkemään.
* Sekä omilla että demokraattisessa järjestyksessä tehdyillä päätöksillämme tapamme vuosittain noin 10000 syntymäänsä odottavaa lasta.

Edessä pitkä kanto kaskessa.

Ville Konttila

Ei lapset ole huonommin kasvatettuja kuin ennen, vaan nykyään vain uutisoidaan joka asiasta. Aina lapset ovat vähän kepposia tehneet ja esim eräs bussifirman eläköitynyt johtaja sanoi, että 80-luvulla nuoret tuhosivat useita hänen bussejaan ja ennen eläköitymistä nuoriso oli siisteintä asiakaskuntaa hänellä.

Kaarlo Erjala

Kyllä syntyvyys varmaan pian kääntyy nousuun, kun hedelmällisessä iässä olevat saavat meiltä positiivisia neuvoja. Nuoret aloittavat aikaisin oikeat parisuhteet ja puheet "tästä kuolevasta kansasta" joutuvat suureen häpeään.