Maanantai 17.12.2018

STTK:n Palola sanoi sen suoraan Ylellä: Työtaistelut voivat jatkua, ”jos perustelut eivät meitä tyydytä”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.10.2018 08:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Hallituksen tahtotila on, että irtisanomista helpotetaan pienissä yrityksissä, Antti Palola muistuttaa.
|

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola odottaa nyt, että palkansaajakeskusjärjestöt saavat aidosti osallistua ja vaikuttaa uuden irtisanomislain perusteluiden muotoiluun. Palola arvioi irtisanomislakikiistan tilannetta tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Palola korosti, että lain perusteluiden merkitys on suuri silloin, kun tuomioistuin ratkaisee irtisanomisasiaa. Hallituksen tahtotila on, että irtisanomista helpotetaan pienissä yrityksissä, Palola muistutti.

”Jos heidän tahtotilansa on tämä, niin he haluavat pykälien perustelut kirjoittaa siihen muotoon. Kuinka pitkälle me olemme valmiita menemään – sen meidän asiantuntijat sitten siellä hallituksen ja virkamiesten kanssa käytävissä keskusteluissa arvioivat. Ja senkin haluan sanoa tässä suoraan, että jos ne eivät tyydytä meitä, niin meidän viesti liitoille on, että edellytyksiä työtaisteluiden keskeyttämiseksi ei ole enää olemassa. Sen jälkeen meidän jäsenjärjestöt arvioivat uudelleen osaltaan, että mitä tuleman pitää. Tässä on nyt tietynlainen aikalisä tässä tilanteessa”, hän sanoi.

STTK, Akava ja ammatillinen keskusjärjestö SAK suhtautuivat perjantaina myönteisesti hallituksen sorvaamaan ratkaisuehdotukseen irtisanomislakikiistassa – kuitenkin sillä ehdolla, että lakiesityksen perustelut valmistellaan kolmikantaisesti.

Työmarkkinatilanne tulehtui pahasti tänä syksynä, kun hallitus ajoi eteenpäin lakihankettaan henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä.

LUE LISÄÄ:

Ay-liike haluaa selvyyden irtisanomislain perusteluihin: ”Kolmikannassa perattava kunnolla”

Tyly arvio irtisanomislain vaiheista: ”Lakkoase toimii edelleen”

SAK: Lakot voidaan keskeyttää – liitot tekevät itse päätökset

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hans Hulvanto

Miksi ay on epäkelpoisten puolella ? Jos joku ei osaa eikä opi opastuksesta huolimatta eikä ole huolellinen työssään ja asenteet ovst vääristyneet eikä piittaa mistään, niin sellaista pötkylää ei tarvitse kenenkään pitää taakkanaan. Muiden työntekijöidenkin etu on päästä eroon tällaisesta riipasta.

Vesa Partanen

Voi voi, kun se ihminen ei välttämättä toimi samalla tavalla viiden vuoden päästä. Katkeroituu vaikka anopille ja purkaa turhautumistaan työyhteisöön. Mikään koeaika, tms, ei korvaa avointa paikallista sopimista ja sopimuksen purkamista tarvittaessa. Avioeronkin saa helpommin, kuin pääsee irti työilmapiiriä tuhoavasta työntekijästä. Avioerossa ei myösään enää etsitä syyllisiä, miksi siis työpaikalla pitäisi?

Kaarle Akkanen

Juuri siksi näiden ulkoisten voimien poliittiset lakot on kiellettävä. Demokratiassa hallitus kirjoittaa lakiesitykset ja eduskunta äänestää. Meillä joku kolmas ulkopuolinen taho luulee olevansa koko kansan valtuuttama vahtikoira!