Keskiviikko 21.11.2018

Kova ilmoitus: Maria Ohisalo jättää pj-kisan väliin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.10.2018 10:47
Päivitetty: 
29.10.2018 10:58
  • Kuva: Tiina Somerpuro
    Kuva
|

Maria Ohisalo ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi.

Ohisalo kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa.

”Tapani toimia politiikassa, töissäni ja elämässäni ylipäätään on aina ollut edetä päättäväisesti mutta myös pitkäjänteisesti. Tässä tilanteessa koen, että eduskunnan ulkopuolelta autan puoluettani parhaiten varapuheenjohtajana tukemalla puolueen puheenjohtajaa ja koko osaavaa vihreää kenttäämme, ja tekemällä Helsingin kovimman eduskuntavaalikampanjan”, Ohisalo kirjoittaa.

”Puheenjohtajan pitää hypätä nopeasti liikkuvaan junaan ja  alkaa heti nostattaa vaalitunnelmaa. Tarvitaan luotettava vihreä kasvo. Henkilö, jonka koko Suomi tuntee”, Ohisalo kommentoi Vihreälle Langalle.

Ohisalo on ollut vahva suosikkinimi vihreiden puheenjohtajakisaan, vaikka hän ei olekaan kansanedustaja. Puolue valitsee pätkäpuheenjohtajan lauantaina 3. marraskuuta, sillä sairauslomalla oleva Touko Aalto on ilmoittanut väistyvänsä puolueen johdosta. Ohisalo on sijaistanut Aaltoa puolueen johdossa tänä syksynä.

Viikonloppuna kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoittautui ensimmäisenä mukaan puheenjohtajakisaan

Ohisalon päätöksestä kertoi ensimmäisenä Vihreä Lanka

LUE LISÄÄ: 

Näkökulma: Touko Aallon ilmoitus on hankala – Mitä vihreissä oikein tapahtui?

Tutkija: ”Tämä on tapauksena täysin uusi” – Nostaa esiin 2 nimeä Touko Aallon seuraajaksi

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit