Tiistai 18.6.2019

Vihreiden konkari Satu Hassi: ”Toivon, ettei minun tarvitse sitä vakavasti pohtia”

Luotu: 
29.10.2018 11:17
  • Kuva: Alma Talent / Petteri Paalasmaa
    Kuva
    Vihreiden kansanedustaja Satu Hassi.
|

Vihreiden pitkäaikainen poliitikko, entinen ministeri ja puolueen puheenjohtaja Satu Hassi ei aktiivisesti pyri puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.

”Toivon, ettei minun tarvitse sitä vakavasti pohtia”, Hassi muotoilee.

”Toki kaikenlaista käy mielessä, mutta toivon, ettei minun tarvitse pohtia sitä vakavasti”, hän jatkaa.

Hassi tähdentää, että ”nuorempiakin hyviä ihmisiä” puolueessa on.

Vihreiden kansanedustaja, viime vuonna puheenjohtajaksi valittu Touko Aalto ilmoitti viime viikolla jättävänsä tehtävän. Aalto on ollut sairauslomalla uupumuksen vuoksi ja hän kertoi sairastuneensa masennukseen vuosi sitten.

Aiemmin maanantaina vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Maria Ohisalo ilmoitti, ettei hän ole käytettävissä puheenjohtajaksi. Myös kansanedustajat Ozan Yanar ja Krista Mikkonen ovat ilmoittaneet, etteivät he pyri puheenjohtajaksi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit