Keskiviikko 21.11.2018

Vihreät: Taas yksi jäi pois – Olli-Poika Parviaisen painotus rajaisi myös Emma Karin ulos

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.10.2018 10:58
  • Kuva: Tiina Somerpuro
    Kuva
    Arkistokuvassa Emma Kari ja Olli-Poika Parviainen vihreiden puoluekokouksessa Tampereella kesällä 2017.
|

Vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen ei asetu ehdolle vihreiden väliaikaiseksi puheenjohtajaksi. Hän kertoo keskittyvänsä nyt tehtäviinsä eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.

Tamperelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja kertoo olevansa varmasti tulevaisuudessa kiinnostunut tehtävästä, ”jos olosuhteet sallivat”.

”Nyt pitäisin perusteltuna, että poikkeuskauden puheenjohtajan valinnassa painotettaisiin ensisijaisesti aiempaa kokemusta puolueen johtamisesta”, Parviainen toteaa tiedotteessaan.

Uudelle Suomelle hän kuvaa, että uuden puheenjohtajan pitäisi pystyä hyppäämään ”ylinopeutta kulkevaan junaan”, ja siksi aiempi kokemus puolueen johtotehtävissä on tärkeää. Toissijaisesti hän painottaa politiikan sisältöjä ja kykyä hitsasta puolueen rivit yhtenäisiksi.

Nimillä Parviainen ei halua spekuloida. Hänen ensisijaisen painotuksensa voi kuitenkin nähdä ehtona, joka rajaa ulos kisaan jo ilmoittautuneen Outi Alanko-Kahiluodon sekä puheenjohtajaspekulaatioissa mukana olleen Emma Karin. Kumpikaan ei ole toiminut puolueen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Parviaisella ei itselläänkään ole kokemusta puolueen johtamisesta.

Puheenjohtajaspekulaatioissa on ollut ex-puheenjohtajien Ville Niinistön ja Pekka Haaviston nimet.

Parviainen oli ehdolla puheenjohtajaksi vuosi sitten pidetyssä puoluekokouksessa, joka valitsi Touko Aallon puheenjohtajaksi. Tuolloin puheenjohtajan paikkaa tavoitelleet Maria Ohisalo ja Krista Mikkonen ovat kertoneet, etteivät he tavoittele tehtävää. Myös Ohisalo painotti Vihreän langan haastattelussa, että vihreät tarvitsee puheenjohtajaksi eduskuntaavaleihin ”luotettavan vihreän kasvon”, jonka ”koko kansan tuntee”.

Sairauslomalla uupumuksen vuoksi oleva Aalto kertoi aiemmin lokakuussa jättävänsä puheenjohtajan tehtävät. Nyt valittavan puheenjohtajan kausi jää lyhyeksi, sillä vihreiden puoluekokous valitsee puheenjohtajan jo ensi kesänä.

LUE LISÄÄ:

Jaa artikkeli:

Kommentit