Sunnuntai 18.11.2018

PAM: Filippiiniläiskokkeja todella tarvitaan Suomeen – mutta taustalla vaikuttaa 1798€/kk

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.11.2018 11:37
Päivitetty: 
6.11.2018 11:59
  • Kuva: Colourbox
    Kuva
    Palvelualojen ammattiliiton mukaan Suomessa on kova pula ammattikokeista. Kysyntä on kovaa sekä kokeille että suurtalouskeittiön työntekijöille koko Suomessa.
|

Suomessa on kova pula ammattikokeista etenkin Lapin matkailusesongin juuri alkaessa, kertoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin sopimusasiantuntija Sirpa Moilanen. Kysyntää on Moilasen arvion mukaan sadoille työntekijöille, mutta alaa vaivaa matala palkkataso.

”Alalla on selvästi työvoimapulaa. Kysyntä on kovaa sekä kokeille että suurtalouskeittiön työntekijöille koko Suomessa. Pahin tilanne on Etelä-Suomessa, mutta kun sesongit alkavat, niin myös tuolla pohjoisessa Suomessa”, sanoo Moilanen Uudelle Suomelle.

Uusi Suomi kertoi maanantaina, kuinka työnvälitysyhtiö Barona rekrytoi Suomeen kokkeja Filippiineiltä. Ala ei kuulu saatavuusharkinnan piiriin, mutta lupabyrokratia viivyttää yhtiön mukaan rekrytointeja pahimmillaan vuodella. Juttu on herättänyt lukijoissa kysymyksen siitä, eikö kokkeja todella löydy Suomesta.

Moilanen kertoo, ettei hän ole tietoinen Baronan toiminnasta. Ulkomaisen työvoiman käyttöä PAM ei vastusta.

”Ei se huono asia ole silloin kun tarve on. Pitää tietysti olla taustat kunnossa, ja heitä tulee kohdella työpaikoilla samanarvoisesti kuin muitakin, ettei synny hyväksikäyttöä”, Moilanen vastaa.

PAMin sopimusasiantuntija ei halua ottaa kantaa siihen, pitäisikö kokkeihin soveltaa saatavuusharkintaa. Se tarkoittaisi, että ennen ulkomaisen työvoiman rekrytointia viranomainen arvioisi, löytyykö työlle suomalaista tekijää.

Moilasen mukaan saatavuusharkinnan sijaan alalla keskeisintä olisi parantaa kokkien palkkoja ja työsuhteita. Kokoaikaisen kokin lähtöpalkka on 1798 euroa kuukaudessa ja kymmenen vuoden kokemuksella kuukausipalkka nousee 169 eurolla 1967 euroon kuukaudessa. Palkan päälle maksetaan iltalisää 1,10 euroa tunnilta ja puolenyön jälkeen 2,17 euron yölisää tunnilta. Lauantailisää alalla ei makseta.

Moilanen katsoo, että kokit ovat palkkakuopassa. Haasteellista on Moilasen mukaan myös osa-aikatyön määrä, kun ”pienellä palkalla tehdään vähän tunteja”.

”Sitten voisi maksaa vähän ekstraakin. Jos on hyvä työntekijä, josta halutaan pitää kiinni ja työtä on, niin eivät ne meidän neuvottelemat minimipalkat ole ne pakolliset palkat, vaan aina voi maksaa paremmin. Palkalla voisi myös houkutella työntekijöitä”, Moilanen sanoo, mutta tunnistaa myös matalakatteisen alan ongelmat.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho arvosteli Facebook-päivityksessään, kuinka Suomeen tuodaan kokkeja Filippiineiltä asti. Hänen mukaansa filippiiniläisten ”huippuosaaminen on sitä, että he kokkaavat halvemmalla kuin muut”.

Moilanen korostaa, että ”yrittäjien täytyy tietää”, ettei työvoimaa saa ulkomailta yhtään sen edullisemmin kuin Suomestakaan. Silti hänkin epäilee, onko ulkomaisen työvoiman houkuttelun tarkoituksena pitää palkkataso matalalla.

”No siltähän se vähän vaikuttaa. Sellaisen signaalin siitä ainakin saa, koska ei olla valmiita maksamaan sitä ekstraa, jolla saisi työntekijöitä täältä kotimaastakin houkuteltua. Haetaan tavallaan halvempaa työvoimaa. Siltä se meille päin näyttää”, Moilanen myöntää.

Lue lisää: Toimitusjohtaja purkautui Jungnerille ”käytännön elämästä”: Näin vaikeaa on saada filippiiniläinen kokki Suomeen töihin ilman saatavuusharkintaa

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Lapin Ely-keskus 28.2.2018:

- - "Osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi Lapin alueella työntekijän oleskelulupaa voidaan puoltaa ilman erillisselvitystä työvoiman saatavuudesta seuraaville ammattialoille:

1) metsänhoidolliset tehtävät
2) matkaoppaat
3) siivousala, kerroshoitajat, mökkisiivoojat
4) pesulatyöntekijät
5) maataloustehtävät
6) terveydenhuoltoalan ammattialaisten tehtävät (esim. sairaanhoitajat ja lääkärit)
7) tarjoilijat ja kokit
8) autonasentajat, raskaskoneasentajat
9) kuljetusalan tehtävät, turvetyömaiden koneenkuljettajat
10) metallialan tehtävät" - - (jatkuu alla)

Lähde:

Työlupalinjaus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.2.2018

https://www.ely-keskus.fi/documents/10191/57428/ty%C3%B6lupalinjaus.pdf/...

---
Siis kyse on paljon muistakin kuin kokeista...

Olisikin mielenkiintoista kuulla, eikö Lapissa todellakaan ole em. 10-kohdan mukaisia suomalaisia työntekijöitä saatavilla...?

J. Lindfors

Tämän uutisen jälkeen on selvää että Suomessa ei ole työvoimapulaa vaan Suomessa on palkanmaksuhalukkuuspula näillä yrityksillä jotka työvoimapulasta valittavat.

Jos ravintola tai työvoimanvuokraus-yritys ei löydä työvoimaa kokeiksi 1798 eurolla kuukaudessa niin silloin oikea tapa ratkaista työvoimapula on maksaa kokeille 2000-2500 euroa kuussa.

Viimeistään 2500 eurolla kuussa halukkaita suomalaisia tai EU-maiden kokkeja löytyisi varmasti Helsinkiinkin vaikka vuokra-asunnosta joutuu maksamaan 900-1000 euroa kuussa.

Risto Salonen

1798 brutto ja neton tilillemaksun jälkeen työnantaja velvoittaa palkollista nostamaan tililtä 500 - 900 ja maksamaan työnantajalle ilman kuittia "työllistämisestä".
Vielä kun majoittaa 10-15 työntekijää vaikka neljään huoneeseen ja keittiöön kerrossänkyihin ja veloittaa 200 vuokraa, niin kyllä siitä jää yrittäjällekin.