Tiistai 20.11.2018

”4,69 €/h käteen” – Kansanedustaja ryhtyi taksikuskiksi ja löi luvut tiskiin

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.11.2018 14:27
  • Kuva: Kimmo Haapala / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Kansanedustaja ajoi yön taksivuoron Savitaipaleella. Hän ei nostanut palkkaa vuorosta, mutta laskee blogissaan, että taksikuskin käteen jäävä palkka on aivan liian pieni ainakin kyseisen yön ajomäärillä.

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra on tarkkaillut lakiuudistuksen ravistelemaa taksialaa ruohonjuuritasolta. Kopra kertoo blogissaan hankkineensa taksiluvan ja ajaneensa äskettäin yön taksia Savitaipaleella.

Kopra, joka on eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan pitkäaikainen jäsen, halusi ottaa tuntumaa liikennealan töihin. Näin ollen hän suoritti alkusyksystä taksinkuljettajan kokeen ja sai taksinkuljettajan ajoluvan.

”Viime viikonloppuna ajoin lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön Taksi Petteri Eteläpään taksia Savitaipaleella. Taksinkuljettajana toimiminen oli avartava kokemus, joka antoi uusia näkökulmia myös kansanedustajan työhön”, Kopra kertoo Puheenvuoron blogissaan.

”Työvuoro sujui suuremmitta kommelluksitta. Kerroin asiakkaille ajavani ensimmäistä vuoroani ja tämän kuultuaan he tuntuivat ymmärtävän ajoittaisen epävarmuuteni reittien valinnassa ja maksupäätteen käytössä.”

Kopra laskee blogissaan savitaipalelaisen taksikuskin palkkasaamisia ja työn teettämisen hintaa.

”Tämän vuoron perusteella taksinkuljettajan palkka on liian pieni”

”Tein töitä 10 tuntia ja ajoin vuoroni aikana 12 asiakaskyytiä ja 164 kilometriä. Tekemästäni työstä yrityksen kassaan kertyi verollisena 245,80 euroa. En nostanut palkkaa työstä lainkaan, mutta työnantajan laskelman mukaan tekemäni työn teettäminen olisi maksanut noin 120 euroa.”

Kopran mukaan yleinen käytäntö alalla on, että kuljettajan palkka on 35 prosenttia verottomasta myynnistä, joten tässä tapauksessa kuljettajan osuus oli 78,21 euroa. Se tarkoittaa 7,82 euroa tuntipalkkana, mikä verojen ja pakollisten työnantajamaksujen jälkeen jättää taksikuskin käteen 46,92 euroa yöltä ja 4,69 euroa tunnilta.

Kopra päättelee ensinnäkin, että ”tämän vuoron perusteella taksinkuljettajan palkka on liian pieni”.

”Jos ajojen määrä olisi kuukauden tällä tasolla niin kuljettajan bruttokuukausipalkka olisi 1251 euroa (7,82 x 160 h), josta käteen jäisi noin 750 euroa. Kokoaikaisesta työstä tämä summa on liian vähän. Kyseinen ilta oli kuitenkin normaalia hiljaisempi, eli todennäköisesti ansiotaso olisi suurempi.”

Toiseksi laskelma havainnollistaa Kopran mielestä hyvin, että yhteiskunnallisten maksujen osuus työn teettämisen yhtälöstä on liian suuri. Niin sanotut työn sivukulut ovat aihe, jota kokoomus usein pitää esillä.

”Kun verrataan työn teettämisen hintaa (tässä tapauksessa 120 euroa) ja siitä työntekijän käteen päättyvää osuutta (46,92 euroa) havaitaan, että vain noin kolmannes työn hinnasta päätyy työntekijälle. Ei ihme, että monien mielestä Suomessa ei kannata työllistää. Tämä ei koske ainoastaan taksialaa vaan kaikkea työllistämistä”, Kopra toteaa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Pirhonen

Kerrankin ilmeisen aitoa asiaa ko. alan tilanteesta. Liikevaihto autolle on ollut jopa hyvä, ottaen huomioon paikkakunnan. Pääkaupunkiseudulla liikevaihto autolle 10 tunnin vuorossa la-su yönä voi olla ko. summa tuplana, mutta eipä kuljettajan palkka ( tuosta suoraan laskien 15,64 eur/tunti) ole sellainen, että sillä viitsisi välttämättä lähteä yötään pilaamaan. Työtä olisi tarjolla, mutta palkan(maksun) kanssa on niin ja näin.

Kaarlo Erjala

Kansanedustaja on hankkinut luotettavaa tietoa taksialan ansioista, jotka ovat olleet samaa tasoa jo ennen taksiuudistusta. Tällä palstalla pidettiin 11 euron tuntipalkkaa kokille pienenä, mutta taksikuski ei taida päästä siihenkään.

tom brunila

Maksuilla kartutettiin kuljettajan eläkettä ja katettiin sairausvakuutusmaksuja! Jos niitä ei olisi peritty suoraan palkasta olisi kuljettajalla pitänyt olla eri vakuutukset ja maksaa niistä. Tai jäädä ilman eläkettä ja terveydenhoitoa!

Janne Ruusunen

Kopralla kova veroprosentti 1251€ kuukausituloilla. Pientä liioittelua, että veroprosentti olisi kokonaisuudessaan 40%. Pikaisesti googletettuna kokonaisveroprosentti olisi n. 15% joten käteen jää oikeasti n. 300€ enemmän.
Toki näin saadaan TESsitön ala näyttämään verotuksellisesti ja sivukuluiltaan kannattamattomalta ja moni matalan pään polskija tähän jujuun mennyt.